Etusivu > Ahlainen > Ahlainen ja lähikylät

AHLAINEN

kuva

Ahlainen on Porin pohjoisin kaupunginosa. Vakinaisia asukkaita on reilut 1 300, kesän korvalla väkimäärä reilusti tuplaantuu kun kesäasukkaat palaavat kylään.

Ihmisiä houkuttelevat Ahlaisiin sen merenläheisyys, kaunis luonto ja kesätapahtumat. Ahlaisten kirkonkylä peltoaukeineen on valtakunnallisesti tunnustettu, merkittävä kulttuurihistoriallinenympäristö. Taidokkaasti veistetyt puutalot ja perinteiset lauta-aidat kivitolppineen ovat osa ainutlaatuista kylämaisemaa.

Ahlaisten keskustan ilmettä hallitsee kaunis puukirkko. Kirkko on Porin seurakuntien vanhin. Se valmistui vuonna 1796 Salomon Köykkä-Köhlströmin valvonnassa.Kirkko suurennettiin vuonna 1908 ristikirkoksi, johon mahtuu 720 henkeä. Kirkossa voi ihailla 1600-luvulta olevia esineitä ja Alttaritaulua "Jeesus siunaa lapsia", jonka on maalannut Elin Danielsson-Gambogi vuonna 1888.
Vuodelta 1832 oleva erillinen kellotapuli on C. L. Engelin suunnittelema.

Ahlaisten keskustasta saa kaikki peruspalvelut: keskustassa on mm. päivittäistavarakauppa, Alkon tilauspiste, apteekki, ryhmäpäivähoito, kirjasto, nuorisotila, leikkikenttä, urheilukenttä, postipalvelut, uimaranta, ala-aste, kudontapiste ja paljon muuta.

LAMPPI

Lampin kylä sijaitsee valtatie 8:n varrella vain 15 minuutin ajomatkan päässä kaupungin keskustasta. Ahlaisten keskustaan on matkaa 5-7 kilometriä. Lampissa kyläläisten käytössä on kyläyhdistyksen kunnostama koulurakennus. Monet yhdistykset kokoontuvat entisen koulun tiloissa, mm. kudontapiiri, Lampin Martat ja kylää tunnetuksi naapuripitäjissä ja lähialueella tehnyt Lampin tanhupiiri.

Kylällä on pururata ja kyläyhdistyksen kunnossa pitämä luistinrata. Valtatie 8:n varrella toimiva Onnenkosken kahvio tarjoaa monipuolisia palveluja niin kyläläisille kuin ohikulkijoillekin. Onnenkosken kahvio sijaitse rehevässä koskimaisemassa, jossa kasvaa myös vanhoja jalopuita. Satakunta-Pirkanmaa retkeilyreitti kulkee Onnenkosken alueen läpi. Lampissa sijaitsee myös maisemallisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokas Sahakosken alue.

KELLAHTI

Kellahden kylälle antavat ilmeen Säterin ja Rusthollin kartanot ja laajat peltoaukeat. Kellahdella on historia läsnä muutenkin. Mm. Porin kaupungin vanhin koulurakennus sijaitsee Kellahdella. Koulun seinään on kiinnitetty sankarivainajien muistolaatta ja koulun kupeessa olevassa toimintapuistossa
seisoo muistolaatta kunnianosoituksena kylän veteraaneille. Toimintapuiston metsikkö on nimetty itsenäisyyden juhlametsiköksi. Siellä kasvavat monet vyöhykkeemme puulajit. Nykyajan tarpeita palvelevat toimintapuiston liikuntakenttä, pururata ja lasten leikkipuisto.

Toimintapuisto on vireän Kellahden kyläyhdistyksen aikaansaannosta. Kylässä toimii muitakin aktiivisia yhdistyksiä, mm. Kellahden alakylän kylätoimikunta, 4H-kerho, kudontapiiri, urheiluseura Kellahden Kunto, Kellahden Martat.

Matkailijalle kylä tarjoaa hengähdyspaikan Kirkkoniitun kota-alueella. Taukopaikka on osa Kellahden alakylässä kulkevaa Satakunta-Pirkanmaa luontoväylää.