Kuvia Pihlavasta
Asukastupa
Halssin puutalot rakennettiin v.1927 sahan työläisten asunnoksi. Talot on peruskorjattu 1980-luvulla omistusasunnoksi. Tämän päivän Halssi on idyllinen asuinalue Pihlavan lahden rannalla.
Kaunismäen Puutaloalue on alunperin ollut Ahlström sahan toimihenkilöiden asuinpaikka. Siellä oli myös porilaisten huviloita.
Uimahalli on valmistunut 1985.
Asukastuvan toimintaa
Asukastuvan tietokoneet.
Pihlava ilmasta,
kuva Jouni Pihlanko
Sahaustoiminta on aloitettu Pihlavassa jo vuonna 1875. Nykyisin sahan toiminta on yhtiöitetty ja yhtiön nimeksi on tullut Ahlström Pihlava Oy. Alvar Aalto on suunnitellut joitakin sahan alueen rakennuksista.
Pihlavan kirkon on suunnitellut arkkitehti Olaf Küttner ja se valmistui vuonna 1957. Mosaiikkityön "Enkelipää" on valmistanut Anja Konkka. Kirkkosaliin mahtuu n.200 henkilöä.
Rottis