Etusivu > Haku > Hakutulos
Asiasanalla kuulutus löytyi 5 osumaa.
Lajittele tulokset osumien mukaan | uusimmat ensin
1. Ranta-asemakaavoitus
Ranta-asemakaavoitus Ranta-asemakaava Ranta-asemakaava on asemakaavan erityinen muoto siten, että se sijoittuu ranta-alueelle ja että maanomistajalle tulee ilman erityisiä perusteita kielteiselle kaavapäätökselle myöntää lupa laadituttaa ranta-asemakaava maankäytön konsultilla. Vireillä olevat
(päivitetty 05.02.2016 15:05)
2. Osallistuminen
osallistuminen Osallisia ovat ne, joiden oloihin tai etuihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Heitä ovat esimerkiksi alueen maanomistajat, asukkaat ja muut ympäristön käyttäjät. Yritykset ja yhteisöt ovat osallisia, kun kaavoitus koskee niiden toimialaa. Jos kaava vaikuttaa yli kuntarajojen, myös toisen
(päivitetty 14.02.2017 08:16)
3. Yleiskaavoitus
6.3.2000. Meri-Porissa Natura 2000 alueilla jäi vuoden 1984 yleiskaava kuitenkin voimaan KHO:n ratkaistua Lounais-Suomen ympäristökeskuksen valituksen. Pohjois- ja Lounais-Porin osayleiskaavan kaupunginvaltuusto hyväksyi 7.5.2001. Edellä kuvattujen laaja-alaisten yleiskaavojen lisäksi Porissa on kuusi
(päivitetty 28.02.2017 14:04)
4. Asemakaavoitus
muutosten käsittelyyn liittyy sopimuksia, joilla sovitaan eri osapuolten oikeuksista ja vastuista asemakaavan toteutuksen suhteen. Maanomistaja voi anoa asemakaavan muutosta . Kaupunki voi periä asemakaavamuutoksen laatimisesta korvauksia, jos asemakaavan muutos koskee pääasiassa yksityistä etua (MRL luku
(päivitetty 22.11.2017 09:16)
5. Ilmoitustaulu
perinteisellä ilmoitustaululla, joka sijaitsee Porinassa. Porin kaupungin avoimet virat ja työpaikat löytyvät verkosta osoitteesta www.pori.fi/tyopaikat . Muiden viranomaisten kuulutukset sähköisessä muodossa löydät täältä . Porin kaupunki julkaisee niiden viranomaisten kuulutuksia, jotka velvoittavat Porin
(päivitetty 18.12.2017 09:30)
Asiasanat: ilmoitus, kuulutus, avustus