www.pori.fi

Porin kaupungin
hankintapalvelut

 

Etusivu

Ajankohtaista

Innovatiiviset hankinnat -projekti

Kilpailuttaminen

Vuosisopimukset 

- Hankinnat ja
   ympäristö

- Julkaisuja

Seutuyhteistyö

Linkit

 

Yhteystiedot

- Hankinnat ja ympäristö


Kestävä kehitys on maailmanlaajuisesti, alueellisesti ja paikallisesti tapahtuvaa jatkuvaa ja ohjattua yhteiskunnallista muutosta, jonka päämääränä on turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät elämisen mahdollisuudet. Maapallo on rajattu tila, mitään ei tule lisää eikä mikään poistu täältä. Maapallolla on luonnonvaroja rajallinen määrä. Niiden käyttäminen tehokkaasti luo hyvinvointia meille ja tuleville sukupolville.

Suomessa keskimäärin joka toisessa hankinnassa on jonkinlaisia ympäristökriteereitä. EU on asettanut tavoitteeksi, että vihreiden hankintojen osuus olisi 40–70 prosenttia kaikista hankinnoista vuonna 2010.

Kestävien hankintojen toimintaohjelma
Hankintapolitiikan viherryttämiseksi ympäristöministeriö sekä kauppa- ja teollisuusministeriö (nykyinen työ- ja elinkeinoministeriö) luovuttivat helmikuussa 2008 Kestävät hankinnat -toimintaohjelman.

Toimintaohjelman laatinut työryhmä esittää tavoitteita julkisille hankkijoille viidellä eri toimialalla: sähkön hankinta, palvelusopimukset, rakennukset ja kiinteistönhoito, energiaa käyttävät laitteet sekä elintarvikkeet.

Ehdotus kestävien hankintojen toimintaohjelmaksi, Julkisten hankintojen työryhmän ehdotus 13.2.2008 löytyy osoitteesta:
http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=80568&lan=fi

 

Kestävän kehityksen KEKE-projekti aloitettiin Porissa vuonna jo vuonna 1992. Päämääränä oli siirtyä mahdollisimman vähän ympäristöä kuormittaviin hankintoihin ja työtapoihin. Projekti oli edelläkävijä Suomessa, ja sen tulokset palkittiin Keskon ympäristöpalkinnolla vuonna 1997. Projektin tuloksia:

  • Kaupungin hankinnat uudistettiin – ohjeistus, koulutus ja neuvonta

  • Ympäristömerkittyjä tuotteita otettiin käyttöön

  • Kertakäyttöisten tuotteiden käyttö väheni

  • Kierrättäminen aloitettiin

Projektin pysyvät tulokset ovat nyt parikymmentä vuotta myöhemmin totuttuja käytäntöjä Porin kaupungin toiminnassa. Hankintoja ohjaava lainsäädäntöä on myös uudistettu siten, että ympäristönäkökulma sisältyy kaikkiin julkisiin hankintoihin. Ympäristöasioissa ajan tasalla pysyminen on haasteellista. Siksi hankintapalvelut hyödyntää olemassa olevaa tietoa ja verkostoja sekä käyttää mm. ympäristöhankintojen tietokanta Hymonetia. Hankintapalvelut toimii aktiivisesti alan verkostoissa ja työntekijät kouluttautuvat jatkuvasti.

Porin kaupunki teki marraskuussa 2001 kestävän kehityksen tulevaisuussitoumuksen. Porin kaupungin tulevaisuussitoumus. Lisää tietoa tulevaisuussitoumusprosessista,kumppanuushankkeesta ja muiden tekemistä sitoumuksista saa Ympäristöministeriön nettisivulta.

Ekohankintaverkosto
Ekohankintaverkosto on julkisten hankkijoiden yhteistyössä muodostama yhteistyöverkosto. Verkosto toimii kaupunkien hankinnoista vastaavien keskustelufoorumina. Verkoston tavoitteena on edistää kaupunkien välistä yhteistyötä niiden tehdessä ympäristönäkökulmat huomioon ottavia hankintoja.

Ekohankintaverkoston jäseneksi otetaan vain sellaisia kaupunkeja, jotka sitoutuvat ottamaan ympäristönäkökohdat huomioon omissa hankinnoissaan ja luovuttavat omia hyviä kokemuksiaan muiden verkoston jäsenten käyttöön. Verkoston puheenjohtajana toimii Helsingin kaupunki.

Palaute

 

Porin kaupungin hankintapalvelut, Antinkatu 2, 28100 Pori
 02-621 1100 (vaihde), tarjous(at)pori.fi