Seudullinen yhteistoiminta-alue
Porin kaupungin hankintapalvelut kilpailuttaa ja tekee tavaroita ja palveluja koskevia puitejärjestelyjä tai hankintasopimuksia yhteistoimintasopimuksella, kuntalain 76 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla
Pori
n lisäksi seuraavien kuntien puolesta:
Harjavalta
Honkajoki
Huittinen
Kokemäki
Kiikoinen
Lavia
Luvia
Merikarvia
Nakkila
Pomarkku
Siikainen
Ulvila
Hankintayhteistyön tarkoituksena on tuottaa osapuolille taloudellista
etua hankinnan ja logistiikan prosessikustannusten kevenemisen sekä
edullisempien hankintahintojen ja sopimusehtojen muodossa. Lisäksi
osapuolet tavoittelevat taloudellista etua asiantuntemuksen lisäämisen
ja päällekkäisen työn vähentämisen sekä hankintojen yhtenäistämisen
avulla.
Yhteishankinnat
Hankintapalvelut-yksikkö kilpailuttaa yhteishankintasuunnitelman mukaiset hankinnat suunnitelmaan sisältyvän kilpailutusaikataulun mukaisesti.
Kukin yhteistoiminnassa mukana oleva sopijaosapuoli päättää omalta osaltaan yhteishankintaan osallistumisesta. Lisäksi hankinnoissa voi olla mukana kaupunkikonserni-yhtiöitä ja muita yhteistyötahoja. Tarjouspyynnössä on yksilöity kyseiseen kilpailutukseen osallistuvat yhteistoiminta- sekä yhteistyötahot.
Yhteishankinta-palvelu sisältää kaikki julkisista hankinnoista annetun lain edellyttämät toimenpiteet mukaan lukien päätöksenteko ja hankintasopimusten teko.
Kun yhteistoiminta- ja yhteistyötahot ovat sitoutunut tietyn tavaran tai palvelun yhteishankintaan, sen tulee ostaa tavara tai palvelu yhteishankintayksikön tuottajan solmimassa sopimuksessa määrätyllä tavalla. Puitesopimukseen perustuvasta tilaussopimuksesta vastaa sopijaosapuoli.