Porin kaupungilla on henkilöstöä noin 7200. Kaupungin tärkein tehtävä on huolehtia asukkaidensa hyvinvointipalvelujen tuottamisesta. Vuoden 2010 alusta Porin kaupunki on huolehtinut myös Merikarvian, Pomarkun, Ulvilan ja Luvian asukkaiden perusturvapalveluista. Edelleen sopimusperusteista yhteistyötä tehdään enenevässä määrin seudun kuntien kanssa.
Kaupungin arvot ovat työtä, huolenpitoa, rohkeutta ja elämyksiä. Kaupunki edistää osaltaan työllisyyttä sekä yrittäjyyttä ja työpaikkojen syntymistä. Pori on aktiivinen työllistäjä ja edelläkävijä työhyvinvoinnin edistämisessä. Hyvänä työnantajana Porin kaupunki on kannustava ja kiinnostava.
Kaupunki tukee henkilöstön osaamisen ja asiantuntemuksen
jatkuvaa kehittämistä. Ammattitaitoinen, uudistuva, tuloksellinen ja hyvinvoiva henkilöstö turvaa porilaisten menestymisen 120.000 asukkaan sykkivänä kasvukeskuksena tulevina vuosina.
Kaikkien kaupungin palveluksessa työskentelevien yhteinen tehtävä on työskennellä kaupunkilaisten parhaaksi. On kunnia-asia, että palvelut ovat laadukkaita. Työskentelimmepä sitten suoraan asiakastyössä tai sisäisissä palvelutehtävissä, niin toisen huomioon ottaminen, asiallinen ja ystävällinen työkäyttäytyminen varmistavat hyvän asiakaspalvelun. Jokainen työntekijä antaa oman panoksensa omaan työyhteisöönsä. Hyvä työskentelyilmapiiri on meidän kaikkien yhteinen asia.
Porin kaupungin palveluksessa on monen alan osaajia. Työnantaja määrittelee tehtävät ja palkan. Kaupunki työnantajana tarjoaa sinulle hyvät mahdollisuudet kehittyä työssäsi, vaikuttaa työhösi ja pitää huolta itsestäsi. Suuressa organisaatiossa vapautuu koko ajan tehtäviä ja uusia haasteita on tarjolla niille, jotka haluavat työskennellä orgaisaation parhaaksi. Saat työssäsi tarvittavaa jatko- ja täydennyskoulutusta ja myös omaehtoiseen opiskeluun kannustetaan. Hyvinvoiva henkilöstö jaksaa työskennellä muuttuvissa olosuhteissa ja antaa parhaansa. Porin kaupunki järjestää työntekijöilleen ajanmukaisen työterveyshuollon palvelut, panostaa esimiestyön ja johtamiseen sekä tukee omaehtoista itsestä huolehtimista.