|
||||
|
”En ole lipunkantaja, / en kotkasydäminen tiennäyttäjä / matkallanne aamun maahan. / Olen virran rannalla paju, / jonka lävitse tuulet puhaltavat, / josta maailman kapinallinen henki / taittaa yksinkertaisen pillin / soittaaksensa sävelmän, / jossa on myrskyä, tuskaa, rakkautta / ja hiukan aamunsarastusta.” Karin Wadenström eli Katri Vala (1901-1944) kuului 1920-luvulla vaikuttaneeseen Tulenkantajat-ryhmään. Hänen varhainen runoutensa julisti Tulenkantajien tavoin elämän hurmaa. Esikoisteoksessaan Kaukainen puutarha (1924) hän kirjoitti: ”Elää, elää, elää! / Elää raivokkaasti elämän korkea hetki, / terälehdet äärimmilleen auenneina, / elää ihanasti kukkien, tuoksustansa, auringosta hourien - / huumaavasti, täyteläästi elää!". Katri Valan elämä ei kuitenkaan sujunut murheitta. Isä kuoli, kun Katri ei ollut vielä täyttänyt kymmentäkään. Taloudelliset huolet varjostivat perheen elämää Valan kouluvuosina. Ylioppilaaksi tulonsa jälkeen hänen täytyi mennä töihin oikolukijaksi ja konelatojaksi, myöhemmin kotiopettajaksi. Hän kirjoitti veljelleen tulevaisuuden suunnitelmistaan: ”Minusta kirjailija! Pyhyh! Kissanhäntää minusta sellaista tulee. Se on sellaista usvapohjaa, sille ei voi mitään rakentaa. Opettajantutkinnon suoritus on jotain kouraantuntuvaa.” Vala suorittikin kansakoulunopettajan tutkinnon Heinolan seminaarissa v. 1922. Hän avioitui v. 1930 Armas Heikelin kanssa, joka oli tunnettu vasemmistoradikaali ja joutui sodan aikana vankilaan valtionpetokseen tähtäävän toiminnan edistämisestä syytettynä. Heidän ensimmäinen lapsensa kuoli kohta syntymänsä jälkeen. Katri Vala sairasti pitkään tuberkuloosia ja kuoli helluntaina 1944 parantolassa Ruotsissa. Tulenkantajien ryhmä hajosi 1920-luvun lopussa. Katri Vala kiinnostui yhteiskunnallisesta toiminnasta, mikä näkyi myös hänen Paluu- ja Pesäpuu palaa -kokoelmissaan. Hän oli mukana perustamassa vasemmistolaista kirjailijoiden ja taiteilijoiden ryhmää Kiilaa. Vala puolusti runoissaan lapsia ja vähäosaisia, vastusti sotaa ja fasismia, haaveili vapaudesta ja ihmisten välisestä veljeydestä. ”Maan multa, siemenet, syntyvät lapset / ovat elämän ihana kapinalaulu. / Kärsimyksestä nousevat kuolemattomina / säteilevät voittajakasvot. / Ja kuoleman ruhtinailla / on sydämessä pelko / ja kädessä miekka.” Vala oli ensimmäisiä vapaan mitan käyttäjiä suomenkielisessä runoudessa. Vapaarytminen runous herätti sekä ihailua että vastustusta. 1920-luvulla vapaata mittaa käytti erityisesti nuori runoilijasukupolvi, 1930-luvulla se oli ominaista vasemmistolyyrikoille. Valan Paluu-kokoelman arvosteluissa painotettiin eri asioita sen mukaan, minkä poliittisen suunnan lehdessä arvostelu ilmestyi. Vasemmistolehtien kriitikot kiittivät sitä, että runoilija oli siirtynyt eksoottisista runonäyistä yhteiskunnalliseen suuntaan. Oikeistolehtien arvostelijat pitivät kokoelman keskeislyriikasta toisin kuin vasemmistokriitikot. Runoilijan tunnelatausta kiitettiin oikeistolehdissä, toisaalta mm. Uuden Suomen arvostelijan mielestä Valan runouden hauras herkkyys oli kadonnut. Katri Valan nimikkopuisto sijaitsee Helsingin Sörnäisissä, jonka karuja maisemia hän kuvaili vuonna 1934: ”…Kesä on ja tuoksuu asfaltti, / luo varjon seinät kiviset. / Kovin ahtaasti hengitys kulkee, / kadun tomut ylles saat. / Edes uneksia voitko, / mit’ on kukkaiset niityt ja haat?...”
|
||||
