| A | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 | 14 | 15 | 16 |
Kirjailijoita Satakunnassa |
|
Kaija Pispa |
|
|
oik. Kaija Löytty Syntynyt: 1955 Ylöjärvellä Koulutus: HuK, opintoja myös Teatterikorkeakoulun täydennyskoulutuksessa Ammatti: kirjailija, laulutekstinikkari, hieman kääntäjäkin |
||
|
Kaija Pispasta sanojen kanssa askartelu on aina kirjoittamaan oppimisesta
asti tuntunut omimmalta, luontevalta tavalta olla olemassa.
"Ensimmäiset julkaistut tekeleeni olivat lasten runoja, joita 1970-luvulla
sävellettiinkin. Yhä vielä joskus radiossa Pentti Rasinkangas ja
Ohilyönti-orkesteri laulavat silloista runoani Ovi auki, huusi hauki..."
"Kirjoittamistyölleni on ominaista, että haluaisin aina tehdä jotain muuta kuin mitä minulta odotetaan. Itselleni läheisin kirjoittamisen laji on se, jota juuri sillä hetkellä harjoitan: runot, laulutekstit, proosa, proosaruno; lapsille nuorille, aikuisille..." "Olemassaolon ja olemattomuuden rajalinja, pimeän ja valon tasapaino, keveyden ja raskauden kokemukset, ilo ja suru, muistaminen ja unohtaminen ovat teemojani. Aiheena voi olla afrikkalaisen naisen elämänkaari yhtä hyvin kuin suppilovahveron. Yhä vielä kirjallisuudessa tuntemattomaksi jääneen naisen kuvaaminen on ainainen haaste, samoin erilaisten kulttuurien kohtaamisesta syntyvä kitka." "Kertojana kuljen satahämäläisten metsien ja Senegalin sine-saloumilaisen savannin väliä. Hidas puheenomainen poljento - joskus jahkailukin; metsäpolulla viipyily - ovat kerrontaani. Sitä on myös rumpujen räjähtävä sytkytys painiottelun melskeessä Fatickin pikkukaupungissa. Suomalaisen kansanrunon maailma tuntuu omalta, samoin kuin vanhempi rock-lyriikkakin. Kertojanlaatuni on - onneksi - vasta kehittymässä." "Suomen kieli on minulle koti, jota kuljetan kuin etana kotiloaan. Sanat ovat eläviä eläimiä, mutta toisaalta niistä voi rakentaa talon, kuten Pentti Saarikoski sanoo. Juuri kielen takia haluan aina kirjoittaa myös runoja. Runoissa sanat ja lauseet saavat käsiä ja jalkoja, ulottuvat uusiin paikkoihin ja aikoihin, etsivät uusia merkityksiä. Suomen kieli on hyvin vivahteikas, venyvä ja sointuisa, mutta joskus myös - muihin eurooppalaisiin kieliin vertautuessaan - hieman kankea ja raskas kieli proosan kirjoittamiseen. Rakastan kuitenkin sen arkaaista, hidasta luonnetta, jossa vielä hetkittäin voi aistia luontokeskeisen kansanuskon. Melodiaan ja rytmiin sidottua laululyriikkaa kirjoittaessani kiroan joskus yksitavuisten sanojen ja iskevien ilmaisujen puutetta." Kaija Pispa on kirjoittamisensa ohella kääntänyt lasten ja nuorten kirjallisuutta suomeksi ja ohjannut kirjoittajia; omiin lukusuosikkeihin ovat kuuluneet Pentti Saarikoski, Eeva-Liisa Manner, Kalevala ja Kanteletar; Lauri Viita ja P. Mustapää, Tove Jansson, Kirsi Kunnas, sekä Anreï Makine ja Arundhati Roy. |
||
| Ote |
runoteoksesta Pian päättyy tämä muurahaisten aika (1999)
|
|
| Tuotanto |
Lasten ja nuorten kirjoja: Kukurikuu : runoja, lauluja ja leikkejä perheen pienimmille (Kaija Löytyn nimellä Tuomo Lahdelman kanssa). Gummerus, 1979 Papukaijan vihreät aurinkolasit : nuorten seikkailuromaani Senegalista (Kaija Löytyn nimellä). Herättäjä-yhdistys, 1992 Prinssi Pipariksi (Kaija Löytyn nimellä). WSOY, 1985 Rauhanmessu : sillä Sinun on valtakunta (Kaija Löytyn nimellä). Nuorten keskus-Lasten keskus, 1985 Sika apinanleipäpuussa. Suomen lähetysseura, 1996 Meiramiina ja metsän prinssi. WSOY, 2003 Titulein taikasanat. WSOY, 2004 Runoja: Laulu yhteisestä leivästä (yhdessä Jaakko Löytyn kanssa). Suomen lähetysseura, 1984 Pian päättyy tämä muurahaisten aika. Kirjapaja, 1999 Kärpäslätkää. WSOY, 2006 (lastenrunoja) Prinssi Pipariksi (uud. kuvitettu). WSOY, 2007 (lastenrunoja) Toimitustöitä: Kuttukappelin juhlakirja : Kiikoisten seurakunta 1847-1997. Kiikoisten seurakunta, 1998 Suomennoksia: Ingrid Mylo: Taikahuivi. Lasten keskus, 1986 Lygia Bojunga Nunes: Seitsenlokeroinen laukku. WSOY, 1987 Janosch: Hiiri punasukissaan. WSOY, 1987 Alf Prøysen: Eukko pikkurillin joulukirja. WSOY, 1989 Renate Schupp: Keltainen kukka. Lasten keskus, 1988 Sophie Pommier: Muhammedin yöllinen matka. Suomen lähetysseura, 1996 Lisäksi eri musiikinlajien sanoituksia 1970-luvulta lähtien; sanoittanut mm. Maarit Hurmerinnan, Jaakko Löytyn ja Salsamania-yhtyeen musiikkia |
|
| Palkinnot ja muut tunnustukset | Ensimmäinen sija Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan
kirjoituskilpailussa 1979 Sjöstedt-sukuyhdistyksen kannustuspalkinto 1985 Arvid Lydecken -palkinto 2004 Satakunnan taidetoimikunnan lastenkulttuurin tunnustuspalkinto 2006 |
|
| Lisätietoa |
Ilari Tapio:Voimaa kuin pienessä kylässä;
Satakunnan Kansa 25.11.1996
Ylönen, Marja: Idealismi onkin lopulta realismia; Satakunnan Kansa 28.9.2003 Runoraitti - Kaija Pispa, runoilijahaastattelu: Kahdeksan kimuranttia kysymystä. |
|
|
|
|
Satakunnan taidetoimikunta |
Porin kaupunginkirjasto - Satakunnan maakuntakirjasto |