A 1 2 3 4 5 6 7 8 9  10   11   12   13   14   15   16 Kirjailijoita Satakunnassa



Pirjo Tuominen
 

Pirjo Tuominen



  oik. Pirjo Rantanen
Syntynyt: 1939 Lappeenrannassa
Koulutus: ekonomi, MAT
Ammatti: kirjailija


    "Ihmiset talouselämän pyörteissä. Ihmiset arjessa ja työssä", Pirjo Tuominen kuvaa omimpia aiheitaan. Häntä kiinnostaa harvoin kuvattu ja huonosti tallennettu naisten osuus maailmanmenossa, ennen kaikkea taloudessa ja liike-elämässä. Hän on myös hakenut aiheissaan realistista näkemystä sukupuolten välisistä suhteista, jotka ovat toimineet "pikemminkin naimakauppojen ja sukuintressien kuin romanssien kautta."

Omia tekstejä Pirjo Tuominen on kirjoittanut aina siitä saakka kun oppi itsekseen kirjoittamaan viisivuotiaana, sodan myllerrysten keskellä. Ensimmäisenä häneltä julkaisi tekstiä sanomalehti Etelä-Saimaa hänen ollessaan oppikoulun ensimmäisellä luokalla. Itselleen läheisimmäksi lajiksi Pirjo Tuominen kokee historiaan tai nykyaikaan sijoittuvan romaanin, joka edellyttää laajaa työtä. Myös artikkeleiden ja puheiden kirjoittaminen ollut mm. radion "puhetöiden" kautta keskeistä.

Omaa kirjailijakuvaansa kirjailijan on itse vaikea arvioida, "Tappiokseni koen sen, ettei kirjojeni asiasisältöä paljoakaan huomata tai kritisoida kritiikeissä, vaan niiden pääpaino on ihmissuhteissa, jotka kuitenkin ovat minulle kirjoittaessani usein vasta toisella sijalla." Kirjoittaessaan hän pyrkii mahdollisimman yksinkertaiseen kieleen ja rakenteisiin, kritiikit ovat kiittäneet kieltä sujuvuudeltaan lähes puhemaiseksi.

"Koen kirjoittavani ajatteleville ja tietäville ihmisille, ja olen siksi tunnontarkka myös asiasisällön suhteen. Olen kuullut kirjojani luettavan isoäidistä tyttärentyttäreen. Myös mieslukijoita tuntuu olevan paljon, heitä kiinnostaa kirjojeni asiasisältö." Kirjailija muistaa omista lukuvaikuttumisistaan erityisesti sodanvärittämän lapsuutensa kuumeisen tyttökirja-ajan, ns. aikuisten kirjoja hän lainasi kirjastosta paljon ennen kuin niitä virallisesti olisi saanut lainata. Nykyisin hän lukee paljon työhön liittyvää asiatekstiä ja kaikenlaisia romaaneja, arvostaa tekstin selkeyttä ja tietopitoisuutta. Ja "hyvää viihdettä on opettavaista lukea".


Ote   romaanista Kaarina Hannuntytär (Tammi, 1999)

Tuotanto   Romaaneja:

Mariaana, Vantaan tytär. Kirjayhtymä, 1978
Sinisilmä. Kirjayhtymä, 1979
Tuuliajolla. Kirjayhtymä, 1980
Arvoisa rouva Marie. Kirjayhtymä, 1981
Myrttiseppeleet. Kirjayhtymä, 1982
Sinun vuorosi tulee. Kirjayhtymä, 1983
Keskeneräinen elämä. Kirjayhtymä, 1983
Puhtaana käteen. Kirjayhtymä, 1984
Nukkeleikki. Kirjayhtymä, 1985
Jälkeemme kukkiva maa. Kirjayhtymä, 1986
Puoliherran huone. Kirjayhtymä, 1986
Edustusrouva. Weilin+Göös, 1987
Herrasmies. Weilin+Göös, 1987
Kenraalitar. Tammi, 1989
Ruukinkartanon rouva. Tammi, 1990
Hovikosken valtijatar. Tammi, 1991
Villit vedet. Tammi, 1992
Ylpeät purjeet. Tammi, 1993
Huvila aurinkorannikolla. Tammi, 1994
Hakaniemen kaunis Helene. Tammi, 1995
Suuren joen maa. Tammi, 1996
Kuningasväylä. Tammi, 1997
Tulen pojat, veden tyttäret. Tammi, 1998
Kaarina Hannuntytär. Tammi, 1999   
Mies metsätieltä. Tammi, 2000   
Täydellinen nainen. Tammi, 2000
Itkevät syvät vedet. Tammi, 2001
Sillat yli joen. Tammi, 2002
Kultavainiot. Tammi, 2003
Vihreät oksat. Tammi, 2004
Linnat. Tammi, 2005
Alakuloinen romanssi. Tammi, 2006  
Maan nälkä. Tammi, 2007 

Muita teoksia

Tapaus Asko : raportti vallanvaihdosta. Kirjayhtymä, 1983
Kyllikki Virolainen ja Pirjo Tuominen: Kyllikki. Otava, 1985
Vantaa : minun maisemani (kuvat Timo Simpanen; teksti Pirjo Tuominen). Vantaan kaupunki, 1986
Backas : kartano elää. Tammi, 1988
Madame : Sanelma Vuorre. Tammi, 1991
Ei parane sannoo... sanoo satakuntalainen (Martti E. O. Korpela, Pirjo Tuominen). Littorella, 2003
Memento vivere - muista elää : Harjulan taiteilijakodin kultaiset vuodet 1933-1949. Tammi, 2004


Toimitustöitä:

Kirsti Gallen-Kallela: Muistoja nuoruusvuosiltani. Weilin+Göös, 1982
Mielikki Ivalo: Visavuoren paljasjalka. Weilin+Göös, 1984
Rihvelitaulusta videotykkiin: Vantaan suomenkielinen koululaitos 100 vuotta. Vantaan kaupunki, 1991

Kirjoituksia Internetissä:

Mahtimaakunnan ns. kulttuurinen perintö : eli joitakin hyväntahtoisia huomioita Satakunnasta (essee Satakunnan kokoomuksen www-sivuilla)


Palkinnot ja muut tunnustukset   Suuren Suomalaisen kirjakerhon tunnustuspalkinto 1995
Pro Kokemäki -mitali 1996
Satakunnan Kirjallisen Kerhon Nortamo-palkinto 2000

Lisätietoa   Risto Ojanen: Kokemäen rautarouva; Satakunnan Kansa 15.12.1991
Risto Ojanen: Kun rokko vei hengen ja lapsentappaja mestattiin; Satakunnan Kansa 4.2.1996
Anneli Mäkelä-Alitalo: "Luoja kun tietäis mistä se kaikki nousee!"; Sukuviesti 1/1999, s. 8-9
Asta Haapalainen: Pirjo Tuominen; teoksessa Kotimaisia naisviihteen taitajia, toim. Ritva Aarnio ja Ismo Loivamaa (BTJ Kirjastopalvelu, 1999)
Asta Haapalainen: Pirjo Tuominen. Teoksessa Kotimaisia nykykertojia 1-2, toim. Ismo Loivamaa. BTJ, 2003
Jarmo Huida: Kaunis ja kadotukseen tuomittu; Satakunnan Kansa 1.10.2000
Leena Teinilä-Huittinen: Perusteellinen tekstintekijä; Kodin Pellervo 4/2002, s. 30-32
Lili Wessman: "Olen vihdoin oppinut ymmärtämään miehiä"; Satakunnan Kansa 31.7.2003
Ilari Tapio: Vuojoen kartanon rikkaat ja rakkaat; Satakunnan Kansa 22.8.2005, Kulttuuri s. 14

Sanojen aika - tietokanta

Pirjo Tuomisesta on esittely Lappeenrannan kaupunginkirjaston-maakuntakirjaston Carelica-sivuilla ja kustantamo Tammen sivuilla.

nuoli ylös      


 
Satakunnan taidetoimikunta
 
Porin kaupunginkirjasto - Satakunnan maakuntakirjasto