Asutuksen leviäminen Kokemäenjokilaaksossa

Selvityksessä on tutkittu Kokemäenjokilaaksossa välillä Ulvila-Huittinen kaavan ulkopuolisilla alueilla tapahtunutta omakotirakentamisen määrää ja sijoittumista vuosina 1976-1990. Kyselyin ja haastatteluin on selvitetty myös mm. kyseisen rakentamisen vaikuttimia ja seurauksia.

Selvitys liittyy läheisesti Satakuntaliiton ja Pirkanmaan liiton yhteistyönä vuosina 1991-92 läpivietyyn ns. TPR-projektiin, jossa on selvitetty Kokemäenjokilaakson nykytilaa ja kehitysnäkymiä eri osaprojektein.

Selvityksen on tehnyt tekn.yo Anu Tiitinen Teknisen korkeakoulun rakennus- ja maanmittaustekniikan osaston, maanmittaustekniikan laitoksen diplomityönä. Työn ohjauksesta on vastannut Satakuntaliiton viraston suunnittelulinjan henkilöt. Satakuntaliiton liittohallitus ei ole ottanut kantaa selvityksen tuloksiin, joten selvitykseen mahdollisesti sisältyvät kannanotot ja suositukset ovat selvityksen tekijän.

Satakuntaliitto kiittää kaikkia selvityksen tekemiseen osallistuneita.

Porissa, elokuussa 1992

SATAKUNTALIITON LIITTOHALLITUS

Liittohallituksen puheenjohtaja Lasse Laasjärvi

Maakuntajohtaja Pekka Turunen

1 JOHDANTO

1.1 Työn taustaa

Väestön ja työpaikkojen sekä koko rakentamisen painopiste on siirtynyt harvaanasutuilta alueilta ensin pieniin yhdyskuntiin ja sitten suuriin yhdyskuntiin. Samanaikaisesti nämä kasvavat yhdyskunnat ovat laajentuneet ja laajentuvat yhä laajemmalle alueelle, osittain läheisille maaseutualueille (Lahti, Kopra 1988, s.25). Nykyisessä kehityksessä on nähtävissä asuntojen, työpaikkojen ja kaupallisten palvelujen siirtyminen kaupunkiseutujen reuna-alueille taajamarakenteen ulkopuolelle (Vartiainen 1991, s. 76-86; Bryant, Russwurm, McLellan 1982, s. 72-124). Tämän ovat mahdollistaneet liikenneyhteyksien parantuminen, tulojen suureneminen, informaatiotekniikan kehittyminen, ihmisten pidentyneet vapaa-ajat ja energian edullinen hinta (Lahti, Ekberg, Himanen,...1985, s. 223).

Hajautuva kehitys on ollut nähtävissä ennen kaikkea Helsingin, Turun, Tampereen, Hämeenlinnan ja Lahden seutujen nopeasti kasvavilla kaupunkiverkkoalueilla, mutta samanlaista kehitystä on nähtävissä jopa sellaisilla alueilla, joiden väkimäärä ei kasva. (Vartiainen 1991, s. 76.)

Haja-asutusalueille, erityisesti detaljikaava-alueiden lievealueille, rakentamisen määrä on lisääntynyt 1980-luvulla. Vuonna 1990 uusista omakotitaloista lähes 40 % rakennetaan kaava-alueen ulkopuolelle (Kopra 1991, s. 3). Vaikka rakentamisen osuus on näinkin suuri, ei kaava-alueen ulkopuolella tapahtuvan rakentamisen määrästä ja seurauksista ole juurikaan tutkittua tietoa.

Suunnittelemattoman hajarakentamisen ongelmana on nähty erityisesti siitä johtuva verkosto- ja liikkumiskustannusten kasvaminen (Andersson 1991, s. 14-15). Kunnalle aiheuttaa lisäkustanuksia erityisesti koulukyyditykset, liikkuvat palvelut ja kasvavista tyämatkoista aiheutuvat verovähennykset. Rakentamisen kohdistuessa taajaman lievealueille virkistysalueiden järjestäminen ja tuleva kaavoitus vaikeutuvat. Hajarakentamisessa etuina on nähty luonnonläheisyys, kylien elinvoimaisuuden säilyminen

(Kiviranta 1985, s. 9-11).

1.2 Työn tarkoitus

Työssä tutkitaan kaavan ulkopuolisilla alueilla tapahtuvan omakotitalorakentamisen määrää ja rakentamisen sijoittumista sekä rakentamisen hyviä ja huonoja puolia.

Tarkoituksena on selvittää onko kaava-alueen ulkopuolelle rakentaminen lisääntynyt Kokemäenjoen taajamavyöhykkeen kunnissa ja onko nähtävissä samanlaista rakentamisen hajautumista kuin etelä-Suomen nopeasti kasvavilla kaupunkiseuduilla.

Karttaselvityksenä tarkastellaan omakotitalorakentamisen määrää ja sijoittumista 1970-luvulla, 1980-luvun alkupuolella ja 1980-luvun loppupuolella Ulvilassa, Nakkilassa, Harjavallassa, Kokemäellä ja Huittisissa. Erikseen tarkastellaan rakentamisen sijoittumista suhteessa vesistöön ja päätiestöön, erityisesti valtatiehen 2.

Maastoselvityksen avulla pyritään selvittämään miten kaava-alueille rakentaminen sijoittuu maisemaan ja miten se muuttaa maisemakuvaa.

Rakentajille suunnatun kyselyn avulla selvitetään ketkä rakentavat kaavan ulkopuolisille alueille ja millä perusteilla rakennuspaikka on valittu.

Rakentajille suunnatun kyselyn ja kunnan virkamiesten ym. tahojen haastattelun pohjalta tarkastellaan kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisen hyötyjä ja haittoja sekä yksityisen rakentajan että kunnan kannalta. Lisäksi selvitetään kuntien suhtautumista kaava-alueen ulkopuolelle rakentamiseen, kunnan tavoitteita ja käytettyjä ohjauskeinoja.

Tutkimusaineisto, aineiston käsittely ja tulokset esitetään luvussa seitsemän. Johtopäätökset esitetään luvussa kahdeksan.

Työn alkuosan muodostaa kirjallisuuden pohjalta tehty selvitys kaava-alueen ulkopuolella tapahtuvasta asuntorakentamisesta. Luvussa 3 käsitellään yhdyskuntarakenteen hajautumisen teoriaa sekä kaava-alueen ulkopuolella tapahtuvan asuntorakentamisen määrää ja rakentamisen sijoittumista. Luvussa 4 tarkastellaan haja-asutuksen lisääntymisen seurauksia tehtyjen tutkimusten ja selvitysten valossa. Tarkemmin hajarakentamisen seurauksia tarkastellaan palvelujen, liikenteen ja tiestön sekä vesi- ja viemärihuollon osalta. Lisäksi selvitetään kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisen vaikutusta maisemaan ja kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisesta aiheutuvia kustannuksia. Luvussa 5 käsitellään kaavan ulkopuolisille alueille rakentamista koskevia säännöksiä.

1.3 Kohdealue

Kohdealueeksi valittiin Kokemäenjokilaakson taajamavyöhykkeen kunnat: Ulvila, Nakkila, Harjavalta, Kokemäki ja Huittinen. Kohdealue on esitetty kuvassa 1.

Pori jätettiin tarkastelun ulkopuolelle, sen rakentamisen luonteen ja volyymin erilaisuuden vuoksi. Kaikki kohdekunnat sijoittuvat valtatien 2 varrelle. Ulvilan, Nakkilan, Harjavallan ja Kokemäen taajamat sijaitsevat Kokemäenjoen molemmin puolin, ja rautatie kulkee taajamien läpi. Kohdealue esitellään tarkemmin luvussa kuusi.

Kuva 1 Kohdealue

2 MÄÄRITELMIÄ

Kaava-alue

- Selvityksessä kaava-alueella tarkoitetaan alueita, joilla on vahvistettu asema-, rakennus-tai rantakaava.

Kaavan ulkopuolinen alue

- Alueet joilla ei ole vahvistettua asema-, rakennus- tai rantakaavaa taikka rakennuskieltoa kaavan laatimista varten.

Taaja-asutusalueet

- Alueet, joilla rakentaminen muodostaa sellaista yhtenäistä asutusta, jota varten on yhteisten tarpeiden tyydyttämiseksi on syytä ryhtyä erityisiin toimenpiteisiin, niinkuin teiden, viemärien tai vesijohdon rakentamiseen. Taaja-asutukseen saa käyttää ainoastaan sellaista, jolla on vahvistettu asema-, rakennus- tai rantakaava.

(Larma 1983, s. 30-41.)

Haja-asutusalueet

- Asutus, joka ei ole taaja-asutusta, on haja-asutusta. Alueilla sellaisen rakennusluvan , joka ei ylitä ns. taaja-asutuskynnystä, antamista säätelevät rakennuslaki ja -asetus sekä kunnan rakennusjärjestys (Palaste 1990, s. 28).

Lievealue

- Asema- ja rakennuskaavoitetun alueen lähiympäristö, jolle kohdistuu rakentamispainetta taajaman läheisyydestä johtuen (Kiviranta 1985, s. 4.)

Lievealue on se osa taajaman läheisestä haja-asutusalueesta, jolle kohdistuu mm. kohtuullisten työpaikkaetäisyyksien vuoksi erityinen rakennuspaine (= rakennusjärjestyksen lievealue lisättynä työmatkaetäisyyden vuoksi arvostetulla taajaman lähialueella.) Lievealue "venyy" teiden suunnassa taajamasta ulospäin. (Kopra 1991,s. 4.)

Hajarakentaminen

- Epäjohdonmukainen, mutta usein arkikielessä käytetty nimitys rakentamisesta asema-tai rakennuskaavan ulkopuolisilla alueilla eli se käsittää varsinaisten haja-asutusalueiden rakentamisen lisäksi taaja-asutusalueiden rakentamista (Palaste 1990, s. 28).

Taajarakentaminen

- rakentaminen, joka edellyttää asema-,rakennus- tai rantakaavan laatimista tai rakennuslain 5 µ:n mukaista poikkeuslupaa (Palaste 1990,

s. 28).

Maisema

- geomorfologisen, ekologisen sekä kulttuurihistoriallisen kehityksen tuloksena syntynyt eri maisemaelementtien (rakennukset, metsät, puut, pellot jne.) fyysinen kokonaisuus (Rautamäki-Paunila 1982, s. 8).

Kulttuurimaisema

- ihmisen käyttämä, hoitama, muuttama tai rakentama fyysinen ympäristö, jonka maisemakuvassa em. toiminnan jälkiä on näkyvissä (Rautamäki 1990, s. 12).

Seutuistuminen

- valtakunnallisesti tapahtuva asutuksen, työpaikkojen ja palvelujen keskittyminen tietyille kaupunkiseuduille ja samanaikaisesti tapahtuva paikallinen, seutujen sisäinen hajautumiskehitys (Vartiainen 1991, s. 76).

Tienpito

- käsittää tien tekemisen ja kunnossapidon

Tien kunnossapito

- Tien kunnossapidoksi katsotaan toimenpiteet, jotka ovat tarpeen tien pysyttämiseksi sen tarkoitusta vastaavassa kunnossa, niihin luettuina tien aukipitäminen talvella ja puhtaanapito. (Yksityistielaki 6 µ 3 mom.).

3 ASUMISEN LEVIÄMISESTÄ KAAVA-ALUEEN ULKOPUOLELLE

Taajamien ulkopuolinen alue käsittää noin 99 % Suomen maa-alueesta. Tästä noin 0,4 % on muun kuin maatalouteen liittyvän vakituisen asumisen käytössä.

Viidesosa asuntojen kokonaiskerrosalasta sijaitsee haja-asutusalueella. Taulukossa 1 on esitetty tilastollisten taajamien ja haja-asutusalueiden asuntojen kokonaiskerrosalalamäärät kaupunkikunnissa ja maalaiskunnissa sekä haja-asutusalueiden kerrosalamäärien osuus koko asuntojen kerrosalamäärästä. Turun ja Porin läänissä 22,3 % asuntokerrosalasta sijaitsee haja-asutusalueella, mikä on hieman enemmän kuin maassa keskimäärin. Maalaiskunnissa lähes puolet ja kaupunkikunnissa 10 % asuntokerrosalasta sijaitsee haja-asutusalueella. (Tilastokeskus väestölaskenta 1990).

Taulukko 1 Asunnot kuntamuodon, taajamatiedon ja

kerrosalan mukaan vuonna 1988 (Tilasto-

keskus, väestölaskennat 1990)

+)))))))))))))))))))))0)))))))))))0))))))))))))))))))),

* * Taajama * Haja-asutusalue *

/)))))))))))))))))))))3)))))))))))3)))))))))))))))))))1

* Koko maa * 1 701 367 * 410 384 19,4 % *

/)))))))))))))))))))))3)))))))))))3)))))))))))))))))))1

* Turun ja Porin lääni* * *

* kaupungit * 183 587 * 20 043 9,8 % *

* maalaiskunnat * 62 070 * 50 622 44,9 % *

* kaikki kunnat * 245 657 * 70 665 22,3 % *

.)))))))))))))))))))))2)))))))))))2)))))))))))))))))))-

Suomessa haja-asutuksella on pitkät perinteet. Haja-asutus on ollut vallitseva elämänmuoto pitempään kuin muualla Euroopassa. Tähän ovat vaikuttaneet luonnonolosuhteet, harjoitettu elinkeino, kansan luonne ja jopa harjoitettu asuntopolitiikka. Vielä sodan jälkeen haja-asutusta lisättiin, kun siirtolaisia sijoitettiin. (Haja-asutusjaoston mietintö 1974, s. 1).

Yhdyskuntarakenteen muutossuunta on kuitenkin Suomessakin viime vuosisadalta 1970-luvun loppupuolelle ollut selvästi kaupungistuminen. Muuttoliike on pääsääntöisesti suuntautunut maaseudulta kaupunkeihin (Vartiainen 1990, s. 25.) 1970-luvun loppupuolelta nykyistä kehityssuuntaa ilmentää seutuistumiskehitys. Samanaikaisesti kun koko valtakunnassa on edelleen nähtävissä keskittymistä tietyille kaupunkiseuduille, kuten Helsingin, Turun, Tampereen ja Lahden seuduille, tapahtuu kaupunkiseutujen sisällä seutujen sisäistä hajautumista. Seutuistumiskehitykselle on luonteenomaista tietty paikallinen hajaantuminen, missä asunnot ja työpaikat siirtyvät kaupunkiseutujen reuna-alueille taajamarakenteen ulkopuolelle (Vartiainen 1991, s. 76-86).

Seudullisen hajautumiskasvun erilaiset yhdyskuntarakenteelliset muodot Vartiainen (1991, s. 76-86) jakaa neljään ideaalityyppiin:

1. etiöityminen yhtenäisen kaupunkialueen ulkopuolelle syntyvä sateliittitaajama.

2. jonoutuminen tienvarsiin ja joenrantoihin syntyvä asutus.

3. kyläistymisen elävä, hallitusti kasvava kyläasutus.

4. Siroutuminen varsinaisen haja-asutuksen syntyminen

Vaikka haja-asutusalueen kokonaisväkiluku on 1980-luvulla vähentynyt, haja-asutukseen käytetyn maa-alan osuus on kasvanut (Kopra 1991, s. 9). Asumisväljyys sekä elinkeinojen, liikenteen ja muiden toimintojen tilavaatimukset lisääntyvät kaiken aikaa (Hautamäki, Iisakkala, s. 18).

Helsingin seutukaavaliiton selvityksen mukaan kaavan ulkopuolisilla alueilla tapahtuvan rakentamisen määrää on 1980-luvulla lisääntynyt pääkaupunkiseutua ympäröivissä kunnissa; Hyvinkäällä, Nurmijärvellä, Vihdissä ja Tuusulassa. Myös Helsingin seutukaavaliiton ulkopuolisissa kunnissa on ollut nähtävissä hajarakentamisen määrän kasvu. (Palaste 1990, s. 25-28.)

Rakentamispaineet erilaisille kaavan ulkopuolisille alueille eroavat huomattavastikin. Syrjäiset alueet autioituvat taajamien lievealueiden ja joidenkin kylien kasvaessa (Hautamäki, Iisakkala, s. 28). Kanta-Hämeen Seutukaavaliiton selvityksen mukaan (1978, s. 13-14) lähes puolet (44%) kaikesta kaava-alueen ulkopuolella tapahtuvasta rakentamisesta sijoittui kaava-alueiden lievealueille. Kyläkeskuksiin sijoittui 22 % rakentamisesta ja ranta-alueilla tapahtui 5 % rakentamisesta. Luokkaan muut (tienvarsialueet, korpialueet ja muu maaseutu) sijoittui 33 % rakentamisesta. Selvitys käsitteli rakentamista 1960-ja 1970 luvulla, joten tiedot ovat jo melko vanhoja.

Aivan samanlaiseen tuloksiin on päädytty Joensuun seudulla missä tutkittiin haja-asutusalueelle suuntautuvaa muuttoliikettä (Pohjois-Karjalan seutukaavaliitto 1987, 66 s.). Selvityksen mukaan muuttoliike ei jakautunut tasaisesti, vaan alueelle muodostui erilaisia muuttotihentymiä. Eniten muutettiin kuntien taajamien lähelle ja Joensuun lähiseuduille. Suurin osa rakentamisesta kohdentuu hyvien liikenneyhteyksien päähän mahdollisimman lähelle Joensuuta. Osa taloista sijoittuu hajalleen ilmeisesti ostetun tai perityn tontin ansiosta. Hajalleen rakentajat ovat useimmiten alkuperäisen kylän asukkaita. Myös rantojen vetovoima oli nähtävissä.

Pohjois-Savon seutukaavaliiton tekemässä tutkimuksessa (1989, s. 50-56) 23 % tutkimuksessa mukana olleista piti haja-asutusalueita tavoiteltavimpana asuinalueena. Ns. välialueet esim. kirkonkylät eivät olleet läheskään niin tavoiteltuja asuinalueita kuin taajamien lievealueet tai varsinaiset haja-asutusalueet.

Hajarakentamisen osuus on 1980-luvulla lisääntynyt ainakin pääkaupunkiseudulla. Rakentaminen on lisääntynyt erityisesti kaava-alueen lievealueilla. Asutus ja teollisuus ovat levinneet kaava-alueen ulkopuolelle hyvien liikenneyhteyksien päähän taajamasta.

4 HAJA-ASUTUKSEN LISÄÄNTYMISEN SEURAUKSET

4.1 Yleistä

Helsingin seutukaavaliiton haja-asutustyöryhmä on pohtinut kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisen haittoja kohdealueen Hyvinkää, Nurmijäri, Tuusula ja Vihti. Työryhmä käsitteli haja-asutuksen lisääntymistä sen aiheuttamien haittojen kannalta. Haja-asutuksen lisääntymistä pidetään yleensä kunnan kannalta epäedullisena (Valtakari 1991, s. 16-17)). Kiviranta on Pellervon taloudellisen tutkimuskeskuksen teettämässä selvityksessä (1985) tutkinut hajarakentamisen etuja ja haittoja erilaisilla alueilla. Suurimmat ongelmat ovat ilmeisesti lievealueella. Asutuksen lisäämisessä tietyille kaavan ulkopuolisille alueille, kuten kyliin, voi kuitenkin olla nähtävissä enemmän hyviä puolia kuin huonoja puolia (Kiviranta 1985, s. 7-9). Kylien asumisen lisäämismahdollisuuksia on selvittänyt Itä-Uudenmaan seutukaavaliitto ja Sipoon kunta. Asuntohallituksessa on valmistunut selvitys seikoista, joihin tulisi kiinnittää huomiota uustuotantolainoja kaava-alueen ulkopuolella sijaitseville kohteille myönnettäessä.

Helsingin seutukaavaliiton asettama työryhmä katsoi suunnittelemattoman rakentamisen lisääntymisen ongelmiksi mm. seuraavat seikat (Palaste 1990, s. 25-28):

- Luonnonvarojen tuhlaus

- Maatalousalueiden maisema muuttuu

- Maa- ja metsätalouden tuotantoedellytykset heikkenevät

- Yhdyskuntarakenteen ja -kustannusten hallitseminen käy mahdottomaksi

- Maanomistajien ja kuntalaisten tasapuolinen kohtelu vaarantuu

- Ympäristöongelmat lisääntyvät, varsinkin vesihuollon osalta.

- Poikkeuslupahakemusten käsittely vie entistä enemmän voimavaroja muulta yhdyskuntasuunnittelulta ja rakentamisen ohjaukselta.

Kaavan ulkopuolisille alueille rakentamiset ongelmat ovat erilaiset eri alueilla. Suurimmat ongelmat ovat ilmeisesti lievealueilla, missä muun muassa tuleva kaavoitus ja virkistysalueiden toteuttaminen vaikeutuvat suunnittelemattoman rakentamisen lisääntymisen myötä. Vesistöjen rannoilla voimakas lomarakentaminen ja pysyvä asuminen sekoittuvat. Myös virkistysmahdollisuudet pienevät vapaitten rantojen vähentyessä. Syrjäalueille rakentamisen suurimmat haittapuolet yhteiskunnalle ovat palvelujen järjestämisistä, tieavustuksista, postinjakelusta ym. vastaavasta aiheutuvat kustannukset. Tienvarsiasumisen suurimpia haittapuolia ovat liikenneturvallisuuden vaarantuminen. Liikennemelu ja saasteet aiheuttavat ongelmia pääteiden varsilla. (Kiviranta 1985, s. 7-9.)

Haja-asutusalueiden asutusta ei Kivirannan (1985, s. 9-11) mukaan tulisi tarkastella yksipuolisesti vaan haittojen lisäksi tulee muistaa, että haja-asutusasuminen tarjoaa paljon sellaisia etuja, jotka taaja-asutusalueelta puuttuvat. Hän korostaa erityisesti sosiaalisia näkökulmia perinteisten yhdyskuntatalouden ja toiminnallisen rakenteen käsittelyn lisäksi. Luonnon läheisyys on maaseudun ylivoimainen kilpailuvaltti viihtyisää asuinpaikkaa valittaessa. Kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisen pysyessä haja-asutuksen puitteissa sen aiheuttamat haitat ovat Kivirannan mukaan merkityksettömiä. Kylien elinvoimaisuuden säilyminen ja tehtyjen investointien (esim. koulujen) mahdollisimman tehokas hyödyntäminen ovat yhteiskunnan kannalta mielekästä (Kiviranta 1985, s. 10-11).

Itä-Uudenmaan seutukaavaliitto ja Sipoon kunta ovat arvioineet kyläkeskusten asutuksen lisäämismahdollisuuksia (1978, s. 24) ja saaneet seuraavan luettelon asioista, jotka tulee ottaa huomioon, jotta asumisen lisääminen kylään olisi edullista ja mielekästä:

- Vesihuollon ja jätehuollon järjestäminen tulee olla kohtuullisin kustannuksin järjestettävissä.

- Olemassa olevan tiestön tulee olla riittävä, tai teiden lisärakentaminen ei saa aiheuttaa kohtuuttomia kustannuksia.

- Energiahuolto tulee olla kohtuullisin kustannuksin järjestettävissä

- Maatalousalueiden elinvoimaisuus tulee säilyttää

- Kylän asukkaiden toivomukset tulee ottaa huomioon

- Maaseudulle tyypillisen kulttuurimaiseman tulee säilyä

Kaava-alueen ulkopuolelle rakennushankkeiden mielekkyyttä arvioitaessa tulisi kiinnittää huomiota myös työssäkäyntimahdollisuuksiin ja palvelujen saavutettavuuteen. Väestöpohjan tulisi olla sellainen, että palvelut (kauppa, ala-aste, joukkoliikenne) säilyvät elinvoimaisina. Rakennuspaikalta tulisi olla paikkakunnan olot huomioon ottaen kohtuullinen matka keskustaajamaa. (Pakarinen 1991, s. 32-33.)

Ongelmallisinta lisääntyvässä haja-asutusalueelle rakentamisessa on etäisyyksien kasvamisesta aiheutuvat kuljetus- ja verkostokustannusten kasvaminen. Ympäristön ongelmat erityisesti vesihuollon osalta lisääntyvät hajarakentamisen lisääntyessä. Suunnittelematon rakentaminen kaavan lievealueille saattaa vaikeuttaa myöhempää kaavoitusta. Kyliin rakentamista voidaan pitää suositeltavana, milloin olemassa olevat palvelut ja rakennetut verkostot sallivat asutuksen lisäämisen. Erityisesti luonnonläheisyys on sellainen kilpailuvaltti, josta kaava-alueen tontit eivät kylien kanssa asuinpaikan viihtyvyydessä pysty kilpailemaan.

4.2 Haja-asutusalueen palvelut

Haja-asutusalueella tulisi olla riittävän lähellä ainakin ns. lähipalvelut. Näitä ovat kaupan välttämättömyyspalvelut, peruskoulun ala-aste, posti, julkinen liikenne, jokin kulttuuripalvelu ja eräät sosiaali- ja terveyspalvelut, kuten vanhusten avohuolto. (Haja-asutusjaoston mietintö 1974, s. 13.)

Maaseudun kiinteät palvelut ovat koko ajan vähenemässä ja suuntana on ollut siirtyminen liikkuviin palveluihin. Peruskoulujen määrä ei haja-asutusalueella juurikaan ole vähentynyt. Lakkauttaminen on 80-luvulla ollut selvästi vähäisempää kuin 70-luvun lopulla. (Tilastokeskus, koulutustilastot.)

Päivittäistavaramyymälöiden lukumäärä oli suurin 60-luvun loppupuolella, minkä jälkeen niiden määrä on kääntynyt laskuun. Myymäläautojen määrä on kääntynyt laskuun 70-luvulla. (Heinimäki 1983, s. 101-104.)

Posteja on tarkoitus lakkauttaa 1990-luvun alkupuolella 1900 postitoimipaikkaan 2900 postitoimipaikasta. Postin tavoitteena on noin tuhannen asiamiespostin perustaminen esimerkiksi kyläkaupan yhteyteen. (Posti- ja telelaitoksen hallituksen päätös 2.5.1990.)

Toinen kehityssuunta kaava-alueen ulkopuolisten palvelujen kehityksessä on uudentyyppisten suurien kauppakeskusten syntyminen päätien varteen irralleen perinteisistä keskustoista. Olemassa olevien kuntakeskusten ulkopuolelle sijoittuvat kauppakeskukset tulevat kilpailemaan nykyisten kuntakeskusten kanssa asiakkaista ja syövät niiden toimintaedellytykset (Pantzar 1990, s. 1.). Ennen kuin kunnat tekevät lopullisia päätökksiä kauppakeskusten sijoittumisesta tulisi kauppakeskushankkeiden laajaalaiset vaikutukset selvittää. Tällaisia ovat hankkeen vaikutukset alueelliseen tasapainoon, vaikutukset liikennejärjestelyihin, olemassa oleviin kaupallisiin ja kunnallisiin palveluihin. Suuret kauppakeskushankkeet tulevat ilmeisesti osaltaan edistämään rakentamisen hajautumista.

4.3 Liikenne ja tiestö kaava-alueiden ulkopuolella

Alunperin tiestö hakeutui kohtiin, jotka muodostavat maiseman solmukohtia ja helppoja kulkureittejä. Asutus hakeutui liikenteellisesti edullisille alueille. Liikennetekniikan kehittyessä asutus on voinut hakeutua alueille, jotka vanhastaan eivät ole valikoituneet asuinpaikoiksi. 60-luvulla tiestö rakennettiin asuntoalueita hylkien. 70-luvulta on jälleen ollut paineita tienvarsiin rakentamiseen ja tienvarsirakentamisen määrä on kasvanut. Tiestön kehityksen seurauksena välimatkat ovat menettäneet merkitystään ja keskukset ovat laajentuneet tieverkkoa myötäillen. (Satakunnan seutukaavaliitto 1983, s. 16.)

Autoistuminen on jatkunut voimakkaana koko 80-luvun ja sen ennustetaan edelleen kasvavan voimakkaasti. Liikenneministeriön ennusteen mukaan autoja olisi vuonna 2010 noin 550 autoa/1000 asukasta. Haja-asutusalueella henkilöauto on välttämätön, mahdollisesti perheessä tarvitaan kaksi autoa. (Kopra 1991, s. 12.)

Liikenneministeriö on esittänyt teiden ylläpidossa ja kehittämisessä tavoitteeksi, että liikennepalvelusten tuottamiseen tarvittavat yhteiskunnan voimavarat pysyvät mahdolisimman pieninä ja tehokkaasti hyödynnettyinä ja liikennejärjestelyt tukevat Suomen toiminnallista ja taloudellista rakennetta mahdollisimman hyvin. (Liikenneministeriön hallinnonalan yleissuunnitelma 1986.)

Maaseudun tieverkko heikkenee, koska kustannukset joudutaan kohdistamaan pääteihin. Myös joukkoliikenteen palvelutaso taajama-alueen ulkopuolella heikkenee. (Kopra 1991, s. 12-16.) Sisäasiainministeriön maaseutuprojekti on maaseudun liikennettä koskevassa selvityksessään (1990) jakanut maaseudun kolmeen tyyppiin: syrjäalueet, välialueet ja taajaman lähialueet. Skenaario on esitetty taulukossa 4. Syrjäalueiden tiestö heikkenee ja palvelujen saanti vaikeutuu. Välialueilla teiden kunto pysyy nykyisellään. Linja-autoliikenne tulee vähenemään ja taksiliikenne lisääntyy. Taajaman lähialueilla teiden kunto pysyy nykyisellään, mutta liikenneturvallisuus on vaarassa heiketä. Liikenne kasvaa 25-30 %.

Taulukko 4 Maaseudun liikenneyhteyksien skenaario

4.4 Vesi- ja viemärihuollon järjestäminen

Kaava-alueen ulkopuolisen rakentamisen lisääntymisen myötä ympäristön ongelmat vesihuollon osalta lisääntyvät.

Koko maan liittymisaste vesilaitoksiin oli vuonna 1988 82% ja viemärilaitoksiin 75 %. Kaupungeissa liittymisaste vesilaitoksiin on 92 % ja viemärilaitoksiin 90 %. Vastaavat osuudet muissa kunnissa on 64 % ja 49 %. (Vesi- ja ympäristöhallituksen kuntatoimiston tiedote 30.3.1990.)

Harvaan rakennetuilla haja-asutusalueilla on yleensä edullisinta järjestää vesihuolto ja jätehuolto kiinteistökohtaisesti. Taajamatyyppisillä haja-asutusalueilla yhteiset ratkaisut ovat todennäköisesti kokonaisuuden kannalta edullisempia kuin kiinteistökohtaiset järjestelmät.(Suomen kunnallisliitto,vesihuoltoliitto 1987, s. 44.)

Kaavan ulkopuolisilla alueilla keskitettyä viemärijärjestelmää on kritikoitu ekologisesta näkökulmasta. Pitkät verkostot ovat luonnonvarojen ja energian tuhlausta. Keskitetyt viemärijärjestelmät aiheuttavat vesistöjen rehevöitymistä ja ravinteiden kiertokulun katkeamista sekä edistävät tautien leviämistä. (Hakanen 1991, s. 48.)

Lisärakentamisen salliminen kyliin edellyttää jätevesien käsittelyn järjestämistä rakennuspaikkakohtaisesti siten estää terveydellisiä haittoja ei synny. Ekologisten vaikutusten kannalta biologiset järjestelmät, kuten kompostikäymälä ja jäteveden maaperäkäsittely, ovat edullisimpia ratkaisuja kyliin. (Hakanen 1991, s. 50-52.)

4.5 Hajarakentamisen suhde maisemaan

Kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisen yhtenä ongelmana on nähty perinteisen maalais- ja kylämaiseman katoaminen pirstovan hajarakentamisen myötä. Vanhat rakennukset ovat useimmiten sijoittuneet pienilmastoltaan sopiville paikoille. Perinteisesti asutus ei Suomessa koskaan sijoittunut maiseman ns. äärialueille eli karuille selänteille tai kylmiin laaksoihin, vaan rakentaminen on sijoittunut routimattomalle maalle ja pellot ovat olleet viljelykäytössä. Uudisrakentaminen kuitenkin sijoittuu usein perinteisistä rakennuspaikoista poikkeaville paikoille.

Rakennusten sijoittamisessa kaavan ulkopuolisille alueille tulisi pääperiaatteena olla mahdollisimman hyvin maastoon ja vanhaan rakennusperinteeseen sulautuva rakentaminen (Itä-Uudenmaan seutukaavaliitto, Sipoon kunta 1978, s. 72-73). Uudisrakennuksia ei tulisi rakentaa perinteisestä kylämuodosta poikkeaville yleensä rakentamiseen huonosti soveltuville paikoille. Väärillä paikoilla talot sekoittavat maisemakuvaa, eikä huonolla paikalla koskaan saavuteta sitä maaseudun viihtyisyyttä mistä rakentajat ilmeisesti alunperin ovat haaveilleet. Viljelymaisemalle on ominaista avaruus, eikä pelloille tulisi sijoittaa muuta

kuin maa- ja metsätalouteen liittyvää rakentamista. Avoimelle pellolle rakennettu piha ei vuosiin ole pienilmastoltaan suotuisa. Kaava-alueen ulkopuolellakin tulisi valita soveliaat alueet kestäville tiiviisti rakennettaville alueille, luonnonrauhaa tavoittelevalle harvasti rakennettaville alueille sekä rakentamatta jätettävät alueet. Kylmäaltaisiin, tuulensoliin ja yleensäkään epäsuotuisille alueille ei tulisi ollenkaan rakentaa (Rautamäki 1990, s. 49). Jokainen väärin sijoitettu rakennus kaavoittamattomalla alueella saattaa osaltaan vaikeuttaa toimivan ja miellyttävän ympäristön aikaansaamista (Pohjois-Pohjanmaan maisema 1990, s. 19).

Rakennuksen sopeutumista ympäröivään maisemaan arvioitaessa tulisi selvittää ainakin alueen maisemarakenne(selänteet, laaksot, kumpareet, vesistöt), alueen rakennusten perinteinen sijoittuminen maisemaan, asutuksen perinteinen ryhmittely sekä rakennusten ulkonäkö; muoto, mitat, väritys ja materiaali. (Polso, s. 6.)

Sijoittuminen

Gränö on tutkinut asutuksen sijoittumista suhteessa maisemaan. Hän erottaa suomalaisessa maisemassa neljä pääsijaintityyppiä:

1. peltosijainti asutus sijaitsee viljelmien keskellä tai niiden välittömässä läheisyydessä

2. metsäsijainti

3. rantasijainti

4. tiesijainti

Kun asunto on sekä pellolla että rannalla puhutaan ranta-peltosijainnista, vastaavasti metsän ja veden luonnehtiessa yhdessä puhutaan ranta-metsäsijainnista. (Gränö J.G 1951, s. 304.)

Ryhmittely

Asutustyyppejä on määritellyt mm. Wiiala ja Lahti.

Wiiala (1969, s. 30-33) erottaa kiinteistöopissa neljä eri asutusmuotoa:

Ryhmäasutus asumakylän talouskeskukset rajoittuvat käytännöllisesti katsoen toisiinsa.

Hajaryhmäasutus asumakylän talouskeskukset ovat erillisissä pienehköissä ryhmissä.

Haja-asutus asumakylän talouskylät ovat selvästi erossa toisistaan

Seka-asutus asumakylässä erottuu useita edellä mainittuja asutusmuotoja.

Lahti (1980, s. 85) on tutkimuksissaan päätynyt kolmeen taloryhmien muototyyppiin: Rykelmä, Jono, Yksittäisasutus.

4.6 Kaavan ulkopuolelle rakentamisen kustannukset

verrattuna kaava-alueelle rakentamisen kustannuksiin

Kaavoitettavien alueiden kustannusvertailuja on tehty paljon (esim. ASTA-tutkimukset, Kemin kasvualueiden vertailu VTT/1981, Lahden yhdyskuntarakenteen kustannukset VTT/1984). Kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisesta ja asumisesta aiheutuvien kustannusten selvityksiä ei juurikaan ole tehty. Ruotsissa on tutkittu maaseudulle rakentamisen hyötyjä ja haittoja sekä kustannuksia. Detaljikaava-alueiden ulkopuolisten rakennuspaikkojen hinnoista löytyy tietoa Maanmittaushallituksen vuodesta 1982 julkaisemista kiinteistöjen kauppahintatilastoista. Haja-asutusalueen liikenteen ja kunnallistekniikan kustannuksista on tehty jonkin verran tutkimuksia 1980-luvun vaihteessa. Muun muassa Kotilainen on diplomityössään (1977) verrannut kunnallistekniikan ja kaavoituksen kustannuksia rakennuskaava-alueelle ja haja-asutusalueelle rakennettaessa.

Ruotsalaiset tutkijat ovat päätyneet tulokseen, jonka mukaan kaava-alueen ulkopuolelle rakentaminen ei tule juurikaan kalliimmaksi kuin kaava-alueelle rakentaminen. Fredbäck, J Svensson, L Svensson ja Wallhammar (1984) ovat selvittäneet maaseudulle rakentamisen hyötyjä ja haittoja yksityisen rakentajan, kunnan ja yhteiskunnan kannalta verrattuna kaava-alueella tapahtuvaan rakentamiseen. (Taulukko 2.)

Yksityisen rakentajan kannalta haja-asutusalueelle rakentaminen tulee kaava-alueelle rakentamista halvemmaksi rakennuspaikan hankintahinnan, vesi- ja viemärin käyttömaksujen ja lämmityskulujen osalta. Lisäksi haja-asutusalueella viihtyvyys on parempi, eikä erillistä kesämökin tarvetta yleensä ole. Kaava-alueella asuminen puolestaan tulee edullisemmaksi työmatkojen ja tienpidon osalta. Kunta säästyy haja-asutusalueelle rakennettaessa pienemmillä kaavoitus- ja tontin rakennuskustannuksilla. Erilaiset kuljetuskustannukset tulevat kunnalle kalliimmiksi. Yhteiskunnan kannalta ongelmana haja-asutusalueelle rakennettaessa ovat lisääntyvät sähkö- ja puhelinverkkokustannukset. (Fredbäck, J Svensson, L Svensson, Wallhammar 1984, s. 113-114.)

Taulukko 2 Maaseudulle rakentamisen hyötyjä ja haittoja

verrattuna kaava-alueella tapahtuvaan rakenta-

miseen.

YK yksityisen rakentajan kannalta

KU kunnan kannalta

YH yhteiskunnan kannalta

+ edullisempaa rakennettaessa haja-asutusalueelle

- edullisempaa rakennettaessa detaljikaava-alueelle

A. PERUSTAMIS- JA RAKENTAMISKUSTANNUKSET

YK KU YH

S))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

Kaavoitus 0 + +

Tontin hankinta/valmistus + + +

Talon rakentaminen 0 0 0

Palvelujen rakentaminen 0 ? ?

B. KÄYTTÖ JA YLLÄPITO

YK KU YH

S))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

1. LIIKENNE

Työmatkat - - -

Muut matkat 0 0 0

Koulukuljetukset 0 - -

Vanhusten kuljetuk-

set ym. 0 - -

2. MUUT KÄYTTÖ JA YLLÄPITO-

KUSTANNUKSET

Tienpito - + +

Vesi- ja viemäri + + +

Sähkö- ja puhelin 0 0 -

Lämmitys + 0 + ê

Koulujen ym rakennusten

ylläpito 0 0 0

3. MUITA NÄKÖKOHTIA

Maankäyttö 0 0 +

Vaikutus maaseutu-

maisemaan 0 0 ?

Vaikutus luontoon ja

kulttuurikohteisiin 0 0 ?

Asumisviihtyvyys + 0 +

Kesämökin tarve + 0 +

(Fredbäck, Svensson J, Svensson L, Wallhammar 1984, s. 113)

2 riippuu lämmitysjärjestelmästä

Samaan tutkimusprojektiin liittyen ruotsalainen Kerstin Fredbäck (1989) on selvityksessään päätynyt tulokseen, että rakentaminen haja-asutusalueelle normaalien talonrakentamiskustannusten jälkeen olisi noin 157 000 kr (1989). Kaava-alueella, kunnasta ja alueen varustetasosta riippuen, kustannukset vaihtelivat 135 000- 175 000 kruunun välillä. Vastaavasti kunnalle tulevat kustannukset haja-asutusalueella olivat 23 000 kr ja kaava-alueella kustannukset vaihteli 11 000- 54 000 kruunun välillä. Siihen että kustannusero kaava-alueella ja kaava-alueen ulkopuolella saatiin näin pieneksi vaikutti ennen kaikkea se, että haja-asutusalueen tiet ja koulut ovat pääsääntöisesti jo rakennettu. Eikä rakentaminen kyliin yleensä kuitenkaan ollut niin laajamittaista, että mittaviin laajentamishankkeisiin koulujen, teiden ja vesihuollon osalta olisi täytynyt ryhtyä. Lisärakentaminen kaava-alueella lisäsi koulukustannuksia, koska kaava-alueen koulut ovat yleensä täyteen mitoitettuja. Rakentaminen kyliin yleensä pienensi koulukustannuksia, koska olemassa oleva koulukapasiteetti saatiin näin tehokkaampaan käyttöön. Kustannuksissa kunnittaiset eroavuudet olivat kuitenkin yllättävän suuria. Kunnan nykyinen yhdyskuntarakenne ja palvelutaso vaikuttivat eniten kustannuksiin. (Fredbäck 1989, 163-166.)

Paavo Littowin mukaan syrjäkylille rakentaminen voi olla jopa 176 000 mk kalliimpi kuin taajamaan rakentaminen

(Valtakari 1991 s.16-17).

Kotilainen on diplomityössään Kylien kehittämisvaihtoehtojen vertailu, verrannut kustannuksia rakennuskaava-alueelle ja haja-asutusalueelle rakennettaessa. Tutkimuksessa haja-asutusalueelle rakentaminen tuli verkostokustannusten ja kaavoituskustannusten osalta halvemmaksi. Vertailussa ei kuitenkaan ole otettu huomioon mahdollista kynnyskustannusten ylittymistä. Taaja-asutuskynnyksen ylittyessä joudutaan rakentamaan vesi- ja viemäriverkostoja, teitä, kouluja.

Haja-asutusalueen rakennuspaikkojen hinnoista on kiinteistöjen kauppahintatilastoista saatavista tietoa vuodesta 1982 lähtien. Vuonna 1990 kaava-alueen tontin hinta oli rakennuskaava-alueella keskimäärin 32 000 mk ja ase-makaava-alueella keskimäärin 83 900 mk kun kaava-alueen ulkopuolisen rakennuspaikan hinta oli keskimäärin 60 00 mk (Kiinteistöjen kauppahintatilastot 90, 86 ja 82).

Taulukko 3 Tonttien ja rakennuspaikkojen keskimääräiset

hinnat Turun ja Porin läänissä v. 1982, 1986

ja 1990 (mk)

+)))))))))))))0))))))))))))0)))))))))))))0)))))))))))))),

* * Ei * Rakennus- * Asemakaava *

* * kaavaa * kaava * *

/)))))))))))))3))))))))))))3)))))))))))))3))))))))))))))1

* 1990 * 60 000 * 32 000 * 83 900 *

* 1986 * 38 000 * 23 800 * 46 900 *

* 1982 * 26 400 * 19 300 * 26 500 *

.)))))))))))))2))))))))))))2)))))))))))))2))))))))))))))-

Kaavoitetut tontit ja kaavoittamattomat rakennuspaikat ovat lähes yhtä kalliita. Tämä selittynee sillä, että kaavoittamattomat rakennuspaikat ovat yleensä pinta-alaltaan keskimäärin kymmenkertaisia kaavoitettuihin tontteihin verrattuna (Kopra 1991, s.32). Taulukossa 3 on esitetty rakennuspaikkojen keskimääräiset hinnat kaava-alueen ulkopuolella sekä asema- ja rakennuskaavatonttien keskimääräiset hinnat Turun ja Porin läänissä.

Kaava-alueen ulkopuolella sijaitsevan rakennuspaikan hintaan vaikuttavat rakennuspaikkakohtaiset tekijät ovat rakennuspaikan sijainti taajamiin ja yleisiin teihin sekä rakennuspaikan alueellinen sijainti. Rakennuspaikkakohtaisia hintaan vaikuttavia tekijöitä ovat muun muassa pinta-ala, tiluslaji (metsä / pelto), tontilta avautuva näköala, tontin korkeusasema, rakentamiskelpoisuus, rakennuslain mukaiset rajoitukset sekä rakennusjärjestyksen määräykset. (Kantola 1984, s. 66-71 / Myhrberg-Heinonen 1987, s.7.)

Haja-asutusrakennuspaikkojen hintakehitys pääkaupunkiseudulle sekä muualla Suomessa on esitetty kuvassa 2.

Kuva 2 Haja-asutuspaikan hintakehitys pääkaupun-

kiseudulla ja muualla Suomessa 1981-1990

(Kiinteistöjen kauppahintatilasto 1990,

s.100).

Haja-asutuspaikkojen hintakehitystä 1982-91 tarkasteltaessa näkyy hinnoissa asuntojen yleinen jyrkkä hintojen nousu 80-luvun lopulla. Hintojen nousu on pääkaupunkiseudulla ollut jyrkempää kuin muualla Suomessa ja 1990-luvun alussa pääkaupunkiseudulla haja-asutuspaikkojen hinnat ovat noin viisinkertaiset muuhun maahan verrattuna.

Kaava-alueen ulkopuolelle rakentaminen ei tule kunnalle kallinmaksi, mikäli rakentaminen pysyy hajarakentamisen puitteissa tai alueella on riittävästi olemassa olevaa koulukapasiteettia, olemassa olevat vesi- ja viemäriverkostot ja riittävä tieverkosto. Kynnyskustannusten ylittyessä kaava-alueen ulkopuolelle rakentaminen saattaa tulla kalliinmaksi. Asuminen kaava-alueen ulkopuolella lisää kunnalle aiheutuvia kuljetuskustannuksia. Erityiset koululasisten kuljetukset yläasteelle ja vanhusten kotihoito ja kuljetukset lisäävät kunnan kustannuksia.

Asukkaalle haja-asutusalueella asumisesta aiheutuu suuremmat liikkumiskustannukset kuin taajamassa kaava-alueella asuvalle. Haja-asutusalueen rakennuspaikat ovat neliöhinnaltaan kaavatontteja halvempia. Rakennuspaikan kokonaishinta on kuitenkin yleensä samaa luokkaan kuin kaavatontin, koska kaava-alueen rakennuspaikat ovat vastaavasti suurempia.

5 DETALJIKAAVA-ALUEEN ULKOPUOLISILLE ALUEILLE

RAKENTAMISTA KOSKEVAT SÄÄNNÖKSET

Yksityiskohtaisten kaavojen ulkopuolella rakennuslaki ja -asetus muodostavat keskeisimmän osan rakentamista koskevaa lainsäädäntöä. Ensimmäisessä osassa käsitellään rakennuslakia ja -asetusta kaava-alueen ulkopuolisille alueille rakentamisen osalta. Yksityiskohtaisten kaavojen ulkopuolella rakentamista ohjaavat seutu- ja yleiskaavat sekä rakennusjärjestykset ovat rakennuslain nojalla annettuja kunnalliseen säädäntävaltaan kuuluvia säädöksiä.

Rakennuslain ja asetuksen lisäksi kaava-alueen ulkopuolelle rakentamista ohjataan myös monien muiden lakien avulla. Näitä on kerätty toiseen osaan. Näistä on erityisesti käsitelty asuntorakentamisen kannalta merkittävimpiä, asuntotuotantolainsäädäntöä, maatilalainsäädäntöä, kaavoitusalueiden jakolakia ja tielainsäädäntöä.

5.1 Rakennuslaki- ja asetus

5.1.1 Rakennus- ja poikkeusluvat

Kunnan tehtävä on valvoa alueellaan tapahtuvaa rakentamista ja varmistaa, että rakentamista koskevaa lainsäädäntöä noudatetaan. Rakennusvalvontaan kuuluu (Haapanala 1988, s.21-22):

1. rakennuslupamenettely - valvotaan, että rakennushanke täyttää säännösten ja määräysten asettamat vaatimukset

2. rakennustyön valvonta - valvotaan, että rakennustyö suoritetaan luvan edellyttämällä tavalla

3. jälkivalvonta - valvotaan, että rakennusten ja ympäristön käyttö on säännösten ja määräysten mukaista

Uudisrakennusta ei saa rakentaa ilman lupaa (RakL 1989/557 7 µ). Luvan uudisrakennuksen rakentamiseen myöntää kunnan rakennuslautakunta, mikäli hanke noudattelee rakentamista koskevia säännöksiä.

RakL 14 luvussa ja RakA 16 luvussa on säädöksiä rakennuspaikan koosta ja sopivuudesta haja-asutusalueella. Rakennuspaikan vähimmäiskoko haja-asutusalueella on 2000 mê (RakL 1968/493 121 µ). Rakennuspaikan pinta-alasta saa rakentamiseen käyttää enintään yhden kymmenesosan, jollei rakennuslautakunta erityisestä syystä myönnä poikkeusta. (RakA 1969/628 141 µ.)

Poikkeuksen rakennuslain säännöksiin ja sen nojalla annettuihin säännöksiin, määräyksiin, kieltoihin, rajoituksiin,

milloin sen ei havaita tuottavan huomattavaa haittaa kaavoituksen toteuttamiselle tai asutuksen muullekaan järjestämiselle, voi kohdekunnissa myöntää lääninhallitus. Samoin edellytyksin voi kunnanhallitus myöntää poikkeuksen, mikäli rakentaminen ei tapahdu alueella, jolla rantakaavan laatiminen on tarpeen, mikäli rakentaminen ei tapahdu vahvistetun seutu-tai yleiskaavan vastaisesti tai kysymys ei ole asema-, rakennus- tai rantakaavassa osoitetusta rakentamisoikeudesta tai lääninhallituksen määräyksistä poikkeamisesta. (RakL 1973/88 132 µ.)

Poikkeuksen taaja-asutuskieltoon myöntää lääninhallitus. 1.9.1990 lähtien kunnanhallitus on voinut myöntää poikkeuksen taaja-asutukseen, milloin on kysymys yksiasuntoisen asuinrakennuksen rakentamisesta kunnanvaltuuston hyväksymässä yleiskaavassa asumiseen varatulla alueella, ei kuitenkaan ranta-alueella tai erikseen määritetyllä alueella (RakL 1990/696 5a µ). Näin päätäntävaltaa poikkeuslupa-asioissa on pyritty siirtämään kuntiin. Vuonna 1990 Turun- ja Porin läänissä kunnan myöntämiä poikkeuslupia oli kuitenkin vain 2,2 % kaikista myönnetyistä poikkeusluvista (Kaavoitus-ja rakennustoimen seuranta 1990, s. 69).

Suurin osa haetuista taaja-asutuspoikkeusluvista saa läänissä myönteisen päätöksen. Vuonna 1990 Turun- ja Porin lääninhallituksessa ja ympäristöministeriössä ratkaistuista taaja-asutuspoikkeusluvista 84,5 % sai myönteisen päätöksen. (Kaavoitus- ja rakennustoimen seuranta 1990, s. 69.)

5.1.2 Taaja-asutuksen muodostamiskielto ilman vahvistettua

asema-, rakennus- tai rantakaavaa

Kaava-alueen ulkopuolelle rakentamista ja erityisesti lievealueiden lisääntyvää rakentamista rajoittaa taaja-asutuskielto ilman vahvistettu detaljikaavaa. Taaja-asutukseen saa käyttää ainoastaan sellaista aluetta, jolle on vahvistettu asemakaava, rakennuskaava tai rantakaava (RakL 1969/ 626 5 µ).

Koska taaja-asutuksen muodostaminen pääsäännön mukaan vaatii yksityiskohtaisen kaavan, on ensisijassa kunnan päätettävissä, minne ja milloin taaja-asutusta muodostetaan.

Yksityiskohtaisten kaavojen lisäksi taaja-asutusta voidaan muodostaa myös poikkeusluvin. Käytännössä kunnalla on kuitenkin myös näissä tapauksissa ratkaisuvalta. Vain hyvin harvoin poikkeuslupa on myönnetty taaja-asutuksen muodostamiseen kunnan vastustaessa rakentamista. (Haapanala 1988, s.12-13.)

5.1.3 Seutu- ja yleiskaavat

Seutukaavat ja yleiskaavat ohjaavat rakentamista detaljikaava-alueiden ulkopuolella. Vahvistettuja seutukaavoja on laadittu kaikilla seutukaava-alueilla, mutta vahvistettuja yleiskaavoja ei juurikaan ole kunnissa laadittu. Rakennuslain muutoksen 1.9.1990 (RakL 1990/696) jälkeen kunnat ovat vahvistettujen yleiskaavojen perusteella voineet saada lääninhallitukselta määräyksen itsenäisesti hyväksyä asema- ja rakennuskaavat alueellaan, mikä on lisännyt vahvistettavana laadittujen yleiskaavojen määrää. Saman lainmuutoksen jälkeen kunta on voinut myös kunnanvaltuuston hyväksymän yleiskaavan perusteella myöntää taaja-asutuspoikkeusluvan yleiskaavassa asumiselle osoitetuille alueille. Näin kunnan voivat entistä joustavammin ohjata kaava-alueen ulkopuolella tapahtuvaa asuntorakentamista kunnan kannalta edullisimmille alueille.

Seutu- ja yleiskaava ohjaavat uudisrakentamista joustavasti ns. ehdollisen rakentamisrajoituksen mukaisesti. Myönnettäessä rakennuslupia uudisrakentamista varten on katsottava, ettei alueen käyttö seutu- tai yleiskaavassa varattuun tarkoitukseen vaikeudu. Lupa on kuitenkin myönnettävä, mikäli ei ole kysymys taaja-asutuksen muodostamisesta, jos luvan epäämisestä aiheutuisi huomattavaa haittaa, eikä haitasta suoriteta kohtuullista korvausta tai kunta lunasta aluetta. (RakL 1968/493 27 µ ja 30 µ.)

5.1.4 Rakennuskielto vahvistetun kaavan laatimista varten

Rakennuslaki sisältää eri kaavamuotojen osalta säännöksiä kaavan laatimisen tai muuttamisen aikaisista rakennus- ja toimenpidekielloista (RakL 1990/696 32 µ, 42 µ, 100 µ). Kaupungin- tai kunnanvaltuusto voi halutessaan antaa rakennuskiellon alueelle, jolla vahvistettavan asema- tai rakennuskaavan laatiminen tai muuttaminen on vireillä. Rakennuskieltoa käytetään erityisesti rakennus- ja asemakaavojen lievealueilla estämään suunnittelematon rakentaminen, joka voisi vaikeuttaa tulevan kaavan laadintaa.

5.1.5 Rakennusjärjestykset

Seutu- ja yleiskaavojen ohella rakentamista yksityiskohtaisten kaavojen ulkopuolella säädellään kunnallisilla rakennusjärjestyksillä. Rakennusjärjestyksissä voidaan antaa määräyksiä rakennusoikeudesta, rakennusten etäisyydestä toisistaan ja rantaviivasta sekä tontin ja rakennuspaikan rajoista. Keskeinen merkitys rakentamisen ohjauksen kannalta on kaava-alueen tai muun taajaman ympärillä olevan vyöhykkeen ns. lievealueen tonttikokoa koskevilla vähimmäispinta-alamääräyksillä. (RakL 11µ, RakA 14 ja 17 µ.)

5.1.6 Maapoliittiset ohjauskeinot

Kunnan maapoliittisia rakentamisen ohjauksen keinoja ovat vapaaehtoiset maanhankinnat ja maan luovutukset sekä maan lunastaminen (RakL 50-53 µ). Yleiskaava-alueella ympäristöministeriö voi myöntää yleisen tarpeen sitä vaatiessa kaupungille luvan lunastaa alueen, joka kaupunginvaltuuston hyväksymässä yleiskaavassa on osoitettu asuntorakentamiseen (RakL 1990/653 53 µ). Maanhankinnalla, vapaaehtoisilla maakaupoilla ja maanvaihdoilla sekä lunastamisella kunnat voivat ohjata kaava-alueiden ulkopuolella tapahtuvaa rakentamista sopiville alueille, esimerkiksi kyliin.

5.2 Muu lainsäädäntö

Asuntotuotantolainsäädäntö ja maatilalainsäädäntö

Valtio osallistuu asuntotuotannon rahoitukseen myöntämällä asuntolainoja ja antamalla rahoitustukea. Asuntotuotatolain mukaan asuntolainoja myönnetään sijainniltaan ja varustetasoltaan sosiaalisesti tarkoituksenmukaisten sekä hankinta- ja asumiskustannuksiltaan kohtuullisten asuntojen aikaansaamiseksi. Detaljikaava-alueella ei ole erityistä sijaintikriteeriä. Haja-asutusalueelle lainan myöntämisen edellytyksenä on ,että uudisrakennettava omakotitalohanke liittyy ympäristön toiminnalliseen rakenteeseen ja etäisyydet välttämättömiin peruspalveluihin ovat kohtuulliset. Myös työ-, koulu- ja asiointimatkat paikkakunnan luonne huomioonottaen tulee voida suorittaa kohtuullisin liikennejärjestelyin. Myös syrjäisiä sijainteja voidaan erityisistä syistä hyväksyä. (Ravila 1991, s.1.)

1970-luvulla merkittävä osa omakotirakentamisesta oli aravalainoitettua. 1980-luvun alussa aravalainoitettujen asuntojen määrä väheni huomattavasti. 1980-luvun alussa aravalainoitetut omakotitalot muodostivat vielä yli kolmanneksen rakennetuista omakotitaloista, mutta vuosikymmenen loppuun mennessä tuotanto oli kutistunut noin kymmenesosaan aloitetuista omakotitaloista. (Laine 1991, s.2-7.)

Maataloutta palvelevan asuntorakentamisen lainoituskohteet hyväksytään maatilalainsäädännön pohjalta. Maatilalain mukaisia lainoja voidaan myöntää sijainniltaan, pohjaratkaisultaan, teknisiltä rakenteiltaan ja varusteiltaan sosiaalisesti ja maatilataloudellisesti tarkoituksenmukaisten sekä asumiskustannuksiltaan kohtuullisten asuntojen rakentamiseksi. (Kanta-Hämeen seutukaavaliitto 1979, s.8.)

Tielainsäädännöstä johtuvat rajoitukset

Tielainsäädäntö sisältää rajoituksen rakentamisesta yleisen tai yksityisen tien läheisyyteen vahvistetun detaljikaava-alueen ulkopuolella. Rakennusta ei saa pitää tien vierialueella eikä suoja-alueella, joka ulottuu 20 m etäisyydelle maantien tai 12 m etäisyydelle paikallistien keskiviivasta.

Erityisistä syistä voidaan tiesuunnitelmassa tai lääninhallituksen päätöksellä suoja-alueita pidentää enintään 50 metriksi (L yleisistä teistä 41µ). Liikenneturvallisuussyistä voidaan yksityisen tien varrella kieltää rakentamasta ilman tielautakunnan lupaa 12 metriä lähemmäksi (L yksityisistä teistä 1962/358 19µ). Mikäli rakennuspaikalla ei ole liittymää yleiseen tiehen tieliittymän luvista päättää tienpitoviranomainen. Tien liikenneturvallisuuden ja välityskyvyn edistämiseksi voidaan antaa määräyksiä tai kieltoja yksityisten teiden liittämisestä maantiehen kaava-alueen ulkopuolella (L yleisistä teistä 1967/310 50µ).

Kaavoitusalueiden jakolaki

Haja-asutusrakentamisen sääntelyn kannalta keskeisimpiä kohtia ovat osittamiskielto taaja-asutukseen, rakennuskieltoalueiden osittamisrajoitukset, yleispiirteisiin kaavoihin liittyvät osittamisrajoitukset, osittaminen haja-asutusta varten KaavJL 23 µ:n nojalla sekä rakennusjärjestysalueiden osittamisrajoitus.

(KaavJL 22 µ,23,24,25 µ.)

Kaava-alueiden ulkopuolelle rakentamista säädellään lisäksi mm. seuraavien lakien avulla:

1. Laki yleisistä vesi- ja viemärilaitoksista

Yksityiskohtaisten kaavojen ulkopuolisia alueita koskien laissa (1977/982) säädetään mm. kunnan velvollisuudesta ryhtyä toimenpiteisiin vedenhankinnan ja viemäröinnin järjestämiseksi.

2. Naapuruussuhdelaki

Naapuruusuhdelaki (26/20) sääntelee naapurien välisiä suhteita rakentamisessa ja maankäytössä.

3. Terveydenhoitosäädökset

Terveydenhoitolainsäädännössä (TervL 65/469 ja TervA 67/55) säädetään rakennuksen ja rakennetun ympäristön terveydellisistä perusvaatimuksista.

4. Vesilaki

Vesilaki (264/61) sääntelee mm. vesistön rakentamista. Vesialueelle rakennettaessa saattavat tulla sovellettaviksi sekä rakennuslain että vesilain säännökset.

5. Luonnonsuojelulaki

Luonnonsuojelulaki (71/23) sisältää säännökset mm. luonnonsuojelualueiden perustamisesta ja niitä koskevista rakentamis- ja maankäyttörajoituksista.

6. Muinaismuistolaki

Muinaismuistolaki (295/63) kieltää kajoamasta muinaisjäännöksiin. Erilaisia rakennushankkeita toteutettaessa on velvollisuus selvittää, voiko hanke koskea kiinteää muinaisjäännöstä (17 µ).

7. Rakennussuojelulaki

Rakennussuojelulaki (60/85) on soveltamisalaltaan vaihtoehtoinen rakennuslain kanssa.

8. Jätehuoltolaki

Jätehuoltolaissa (673/78) ja -asetuksessa (307/ 79) on määräyksiä jätteiden keräilystä, kuljetuksesta ja käsittelystä.

9. Ilmansuojelulaki

Ilmansuojelulaki (67/82) pyrkii suojelemaan ihmisen terveyttä, elollisen luonnon toimintoja, muuta ympäristöä, taloudellisia arvoja, viihtyisyyttä sekä muuta yleistä ja yksityistä etua (28 µ).

10. Meluntorjuntalaki

Meluntorjuntalaissa (328/87) säädetään viranomaisten ja melun aiheuttajien velvollisuudesta ottaa huomioon meluntorjunta toiminnassaan.

5.3 Yhteenveto

Rakennuslaissa on määräyksiä mm. haja-asutusalueiden rakennuspaikkojen vähimmäispinta-alasta ja rakennusten sijoittamisesta. Rakennuslain noudattamista valvoo kunnassa rakennuslautakunta. Rakennuslautakunta myöntää myös rakennusluvat.

Keskeinen merkitys kaava-alueiden ulkopuolisia alueita koskevassa lainsäädännössä on taaja-asutuskiellolla: taaja-asutus ei saa muodostaa ilman vahvistettua detaljikaavaa. Taaja-asutuspoikkeusluvan myöntää lääninhallitus, yleiskaavassa asumiseen osoitetuilla alueilla myös kunnanhallitus voi myöntää poikkeusluvan.

Kaava-alueiden ulkopuolisten alueiden rakentamista säädellään erityisesti kunnan rakennusjärjestyksellä. Erityinen merkitys on rakennusjärjestysten vähimmäispinta-alarajoituksilla. Vähimmäispinta-alavaatimus on yleensä suurin asema- ja rakennuskaavojen lievealueilla. Seutukaavat ja yleiskaavat ohjaavat yksityiskohtaisten kaavojen ulkopuolella rakentamista ns. ehdollisen rakentamisrajoituksen mukaisesti.

Tielainsäädännössä kaavan ulkopuolella omakotitalon sijaintipaikkaa säädellään mm. rakennuspaikan minimietäisyyttä tiestä ja liittymälupaa koskevilla säännöksillä. Aravalainoja myönnettäessä kiinnitetään erityistä huomiota rakennuksen sijaintiin. Viime aikoina myös ympäristönsuojelulainsäädännön merkitys rakennuslupia myönnettäessä on kasvanut.

6 KOHDEALUEEN KUNTIEN TARKEMPI ESITTELY

6.1 Yleistä

Kohdealueeksi valittiin Kokemäenjokilaakson taajamavyöhykkeen kunnat: Ulvila, Nakkila, Harjavalta, Kokemäki ja Huittinen. Näistä kaupunkeja ovat Harjavalta, Kokemäki ja Huittinen. Joki ja yhteysverkot ovat yhdistäneet ja yhdistävät edelleen kuntia toisiinsa. Valtatien 2 varteen on nauhamaisesti keskittynyt pienteollisuutta ja keskisuurta teollisuutta.

Ulvila on kohdekunnista asukasmäärältään suurin ja muodostaa Porin kaupungin kanssa yhteisen työssäkäynti- ja asuntoalueen. Harjavalta teollisuus- ja palvelukeskuksena sekä Kokemäki maatalousvaltaisempana teollisuus- ja palvelukaupunkina täydentävät toisiaan. Maatalousvaltaisimpia ovat Kokemäki ja Huittinen. Huittinen on liikenteellisesti edullisen asemansa vuoksi kehittynyt monipuolisesti.

6.2 Historiaa

6.2.1 Asutuksen sijoittuminen ja väestökehitys

1800-luvun loppupuolella yhden asutuksen pääalueen Satakunnassa muodosti Kokemäenjokilaakso. Asutus oli sijoittunut nauhamaisesti jokseenkin yhtenäisesti. Ulvila ja Kokemäki edustivat vanhoja kauppapaikkoja. Myös Harjavallan ja Huittisten kohdalla oli tiheytymiä, jotka olivat muodoltaan nauhamaisia ja noudattelivat jokilaaksoa ja siinä kulkevan tiestön suuntaa. (Satakunnan seutukaavaliitto 1983, s.7.)

1900- luvun vaihteessa asutus näytti yhä tiivistyneen Kokemäenjokilaaksoon. 1930-luvulla maaseutukeskukset voimistuivat. Porin kaupungin vetovoima oli havaittavissa. 1950-luvulla entiset solmukohdat ja haja-asutus vahvistuivat. Entisten rykelmä-, nauha- ja risteysmuotojen lisäksi tuli asutuksen sijoittumiseen teknisempiä, suoraviivaisempia muotoja. Myös haja-asutusalueille muodostui systemaattisia rakennusrivejä. 1960- luvulta lähtien haja-asutus on vähentynyt. (Satakunnan seutukaavaliiitto 1983, s. 3-8.)

Taajamaväestön kehitys on esitetty taulukossa 5. Taajamaväestön osuus on suurin Harjavallassa (93 %) ja Ulvilassa (81 %). Taulukossa 6 on esitetty väestökehitys kohdealueen kunnissa ja maakuntakeskuksessa Porissa.

Taulukko 5 Taajamaväestön kehitys vuosina

1960-1990

+))))))))))))))0))))))))0))))))))0))))))))0)))))))),

* * 1960 * 1970 * 1980 * 1990 *

* * % * % * % * % *

/))))))))))))))3))))))))3))))))))3))))))))3))))))))1

* Harjavalta * 78,1 * 83,9 * 87,6 * 93,0 *

* Huittinen * 30,0 * 43,4 * 59,2 * 66,0 *

* Kokemäki * 33,6 * 38,8 * 48,4 * 58,0 *

* Nakkila * 41,0 * 52,0 * 56,2 * 65,0 *

* Ulvila * 61,2 * 72,6 * 79,6 * 81,0 *

.))))))))))))))2))))))))2))))))))2))))))))2))))))))-

Lähde: Väestölaskennat 1960,1970,1980

Taulukko 6 Väestökehitys 1970-1990 ja suunnite

vuoteen 2000

+))))))))))))))0)))))))))0))))))))0)))))))0)))))))),

* * 1970 * 1980 * 1990 * 2000 *

/))))))))))))))3)))))))))3))))))))3)))))))3))))))))1

* Pori * 75850 * 79405 * 76483 * 75000 *

* Ulvila * 8040 * 11073 * 12550 * 13130 *

* Nakkila * 5590 * 6250 * 6400 * 6500 *

* Harjavalta * 8200 * 8870 * 8926 * 8960 *

* Kokemäki * 10550 * 9870 * 9493 * 9350 *

* Huittinen * 9170 * 9490 * 9494 * 9500 *

.))))))))))))))2)))))))))2))))))))2)))))))2))))))))-

Lähde: Turun- ja Porin läänin väestö- ja

työpaikkasuunnite 1990

Porin kaupungin väkimäärä on laskenut 80-luvulta, myös Kokemäellä väestömäärä on jonkin verran laskenut. Ulvilassa, Nakkilassa, Harjavallassa ja Huittisissa väestökehitys on ollut kasvava. Voimakkaimmin on kasvanut Ulvila, minne on muutettu lähinnä Porista.

6.2.2 Elinkeinojen kehitys

Maa- ja metsätalouden aloilla työskentelevien osuus on laskenut jyrkästi sotien jälkeen. Samanaikaisesti teollisuuden ja rakennustoiminnan osuus on jatkuvasti noussut. Palveluiden osuus on nousut 1950- luvun jälkeen. Sekä teollisuuden että palvelualojen työpaikat ovat keskittyneet Porin seudulle. 1940-luvulla Harjavallasta muodostui merkittävä teollinen keskus. (Satakunnan seutukaavaliitto 1983, s. 8,15.)

Nykyään pienteollisuus ja keskisuuri teollisuus on keskittynyt nauhamaisesti valtatien 2 varteen, erityisesti Porissa, Ulvilassa, Nakkilassa ja Harjavallassa.

Kuva 3 Kohdekuntien elinkeinorakenne 1987

(Turun ja Porin läänin väestö- ja

työpaikkasuunnite)

Kohdekuntien elinkeinorakenne (tilanne vuonna 1987) on esitetty kuvassa 3. Alkutuotannon osuus on selvästi suurin Kokemäellä ja Huittisissa. Vastaavasti jalostustyöpaikkojen osuus suurin Ulvilassa, Nakkilassa ja Harjavallassa.

6.2.3 Liikenteen ja tiestön kehitys

1800- luvulla tiestö noudatteli harjuja ja jokilaaksoa. Kokemäenjoen molemmin puolin kulki tie Kokemäeltä Poriin. 1890- luvulla valmistui Tampere-Pori rata. 1950-luvulla valmistui nykyinen valtatie 2 Kokemäenjokilaakson kuntien läpi. Tie oli Satakunnan ensimmäinen ohitustiemäisesti rakennettu väylä, eikä se noudatellut perinteisiä tiestön sijaintiperiaateita. Uusi tie oli suoraviivaisempi eikä seurannut asutusta. Myöhemmin asutusta ja ennen kaikkea teollisuutta on syntynyt valtatien varrelle. (Satakunnan seutukaavaliitto 1983, s. 16-17.)

6.3 Kuntien suunnittelutilanne ja rakentamisen ohjaus

6.3.1 Kaavoitustilanne ja rakennusjärjestykset

Tutkimusalueella on kolme vahvistettua seutukaavaa. Vahvistettuja yleiskaavoja ei tutkimusalueen kunnissa ole. Nakkilan kuntaan ollaan laatimassa vahvistettavaa taajamaosayleiskaavaa.

Rakennuskieltoa kohdekunnissa on käytetty lähinnä asema- ja rakennuskaavan laatimista varten. Vain Harjavallassa on käytetty rakennuskieltoa yleiskaavan laatimista varten.

Tutkimusalueen kuntien asema- ja rakennuskaava-alueiden ulkopuolisten alueiden rakennuspaikan vähimmäispinta-alaa on säädelty rakennusjärjestyksissä Harjavallassa ja Huittisissa koko kunnan osalta, Kokemäellä ja Ulvilassa erikseen määritellyillä lievealueilla. Nakkilassa ei vähimmäispinta-alaa ole määritelty. Kuntien rakennusjärjestykset ovat parhaillaan uusittavina. Taulukossa 7 on esitetty tutkimusajankohtana 80-luvulla voimassa olleet rakennusjärjestysten vähimmäispinta-alavaatimukset.

Taulukko 7 Rakennusjärjestysten mukaiset rakennuspaikko-

jen vähimmäispinta-alat detaljikaava-alueen

ulkopuolella.

+))))))))))))))))0))))))))))))))0))))))))))))))))))))),

* Kunta * Vähimmäis- * Alue *

* * pinta-ala * *

* * mê * *

/))))))))))))))))3))))))))))))))3)))))))))))))))))))))1

* Harjavalta * 10 000 * koko kunta *

* Huittinen * 5 000 * koko kunta *

* Kokemäki * 5 000 * lievealueet *

* Nakkila * - * - *

* Ulvila * 10 000 * lievealueet *

.))))))))))))))))2))))))))))))))2)))))))))))))))))))))-

6.3.2 Kuntasuunnitelman mukaiset tavoitteet

Kuntien asunto-ohjelmissa on asetettu tavoitteet kaava-alueelle rakentamisen ja hajarakentamisen osalta. Taulukkoon 8 on kerätty kuntien asunto-ohjelmista vuosille 1991-1995 ja vuosille 1986-1990 detaljikaava-alueen ulkopuolelle ohjelmoitujen omakotitalojen absoluuttiset lukumäärät ja osuudet kaikesta omakotitalorakentamisesta.

Vuosien 1991-1995 asunto-ohjelmissa on kunnissa pyritty vähentämään kaava-alueen ulkopuolella tapahtuvan rakentamisen määriä aiempien asunto-ohjelmien määristä.

Taulukko 8 Asunto-ohjelmien mukaiset tavoitteet

kaava-alueiden ulkopuolella tapahtuvalle

omakotitalorakentamiselle

+))))))))))))))0))))))))))))))))))0)))))))))))))))))),

* * Asunto-ohjelma * Asunto-ohjelma *

* * 1991-1995 * 1986-1990 *

/))))))))))))))3))))))))))))))))))3))))))))))))))))))1

* Nakkila * 6-7 kpl/v 24 % * 7 kpl/v 27 % *

* Ulvila * 5 kpl/v 10 % * 10 kpl/v 22 % *

* Huittinen * 10kpl/v ? * 10 kpl/v 31 % *

* Kokemäki * 8 kpl/v 20 % * 11 kpl/v 22 % *

* Harjavalta * 8 kpl/v 15 % ** 10 kpl/v 19 % *

.))))))))))))))2))))))))))))))))))2))))))))))))))))))-

* toimintasuunnitelma 1991-1995

6.4 Aluerakenteeseen vaikuttavia merkittäviä hankkeita

kohdekunnissa

Nykyistä aluerakennetta saattaa merkittävästikin muuttaa mahdolliset suuret kauppakeskushankkeet valtatien 2 varteen ja mahdollinen valtatien 2 muuttaminen 2-ajorataiseksi nelikaistaiseksi sekaliikennetieksi välillä Pori-Harjavalta. Valtatien 2 varrelle on vireillä varsinaisen taajaman ulkopuolelle liikekeskushankkeita ainakin Ulvilassa, Harjavallassa ja Huittisissa. Näillä suurilla kauppakeskushankkeilla saattaa olla vaikutusta alueen tasapainoon, liikennejärjestelyihin ja olemassa oleviin palveluihin. Tieyhteyksien parantuminen saattaa edistää asuntojen ja työpaikkojen siirtymistä yhä kauemmaksi perinteisistä keskuksista.

7.1 Tutkimusaineisto ja sen hankinta

7.1.1 Rakennusluvat ja luvanhakijat

Kyselytutkimus rajattiin koskemaan vain omakotitalorakentajia. Kaava-alueen ulkopuolelle rakentaminen on lähes yksinomaan omakotitalorakentamista, rivitalorakentamiskohteita oli tutkimusajankohtana kohdekunnissa kaava-alueen ulkopuolella vain neljä kappaletta.

Tutkimusta varten kerättiin kuntien rakennuslupakortistoista vuosina 1976-1990 kaava-alueen ulkopuolelle myönnettyjen omakotitalorakennuslupien osalta tiedot kohteiden sijainnista peruskartalla tai vaihtoehtoisesti kohteen koordinaatit sijaintitarkastelua varten sekä vuoden 1979 jälkeen rakennuslupaa hakeneiden rakentajien osalta myös rakennusluvan hakijoiden henkilö- ja osoitetiedot kyselyn lähettämistä varten. Koska vuoden 1991 tietoja ei kaikissa kunnissa oltu päivitetty, jätettiin vuosi 1991 kokonaisuudessaan tutkimuksen ulkopuolelle. Myöskään ennen 1976 myönnetyistä luvista ei kaikissa kunnissa löytynyt tietoja rakennuslupakortistoista.

Myönnetyt rakennusluvat, joita oli yhteensä 821 kappaletta, sijoitettiin kartoille (liitteet 1-3) rakentamisesta suoritettavia kartta-analyyseja varten.

7.1.2 Kysely rakennusluvan hakijoille

500:lle kaava-alueen ulkopuolelle vuosina 1980-1990 omakotitalonrakennuslupaa hakeneelle henkilölle lähetettiin kysely. Vastauksia pyydettiin 5.8.1991 mennessä. I kierroksella kyselykaavakkeen palautti yhteensä 225 vastaajaa. 11 rakennusluvan hakijaa ei tavoitettu. Ensimmäisen kierroksen vastausprosentiksi muodostui 46 %. Toisella kierroksella kysely lähetettiin vielä 80 rakentajalle, vastauksia palautettiin 42 kpl. Vastausten käsittelyyn mukaan otettiin 30.8.91 mennessä saapuneet vastaukset. Lopulliseksi vastausprosentiksi tuli 55 % ja vastauksia palautettiin määräaikaan mennessä kaikkiaan 267 kpl. Kuntakohtaiset vastausprosentit on esitetty taulukossa 9.

Taulukko 9 Kyselyn kuntakohtaiset vastausprosentit

Kunta Lähetetty Palautettu Vastaus-

ja tavoitett. prosentti

kpl kpl

Ulvila 50 29 58

Nakkila 99 57 58

Harjavalta 36 16 44

Kokemäki 124 67 54

Huittinen 180 98 54

YHT. 489 267 55

Kysely rakennettiin siten, että suurempaan osaan kysymyksistä annettiin vaihtoehtoisia vastauksia. Näin vastaaminen ja vastausten käsittely saatiin helpommaksi. Lisäksi vastaajille annettiin mahdollisuus oman vaihtoehdon antamiseen. Eri palvelujen toimivuutta vastaajat saivat arvioida itse rakentamillaan vastauksilla.

Rakentajien taustatiedoilla (ikä, ammatti ja perhesuhteet) haluttiin selvittää ketkä kaava-alueen ulkopuolelle rakentavat. Kysymysten 1 a-e avulla haluttiin selvittää kaava-alueen ulkopuolisten rakennuspaikkojen koko sekä rakennuspaikkojen sijoittumista maisemaan ja muihin rakennuksiin nähden. Lähialueella sijaitsevien muiden asuinrakennusten lukumäärä haluttiin selvittää taajarakentamiskynnyksen ylittävän rakentamisenmäärän selvittämiseksi.

Kysymyksillä 2 a-e haluttiin selvittää vesi- ja viemärihuoltojärjestelyjä sekä tiejärjestelyjä, mahdollisia ongelmia ja kustannustietoja. Puhelin- ja sähköliittymäkustannustiedoilla haluttiin selvittää mahdolliset lisäkustannukset kaava-alueelle rakentavien kyseisiin kustannuksiin verrattuna.

Kysymyksillä 3 a-d haluttiin selvittää rakentamisalueiden palvelujen nykytilaa sekä asukkaiden arvioita palveluista. Kysymyksillä 4 a-c selvitettiin joukkoliikenteen toimivuutta ja kysymyksillä 5 a-c työmatkaliikenteen toimivuutta. Lasten koulukyydityksen järjestelyjä haluttiin selvittää kysymyksillä 6 a ja b.

Kysymysten 7 a-c tarkoituksena oli selvittää asukkaiden kokemuksia kaavan ulkopuolisista alueista asuinympäristönä. Kysymyksillä 8a ja b haluttiin selvittää rakennuspaikan valintaan vaikuttaneita syitä. Kysymyksellä 8c haluttiin tietoa siitä, oliko rakennuspaikka ja kaava-alueen ulkopuolella asuminen vastannut ennakko-odotuksia.

Kysymyksellä 8 d selvitettiin miten rakentajat olivat rakennusvaiheessa saaneet tietoa rakennusluvista, lainaehdoista, vesijohdon ja viemärin järjestämismahdollisuuksista. Kysymyksellä 9 a selvitettiin asuntojen lainoitusta. Viimeinen kysymys 10 antoi vastaajille mahdollisuuden tuoda esiin näkemyksiään kaava-alueen ulkopuolella tapahtuvasta rakentamisesta yleensä, rakennuslupakäsittelystä, poikkeuslupakäsittelystä, asuntolainoituksesta.

7.1.3 Maisematarkastelu

Rakennusten sijoittumista maisemaan selvitettiin keräämällä maastossa tiedot 150 satunnaisesti valitusta kaava-alueen ulkopuolelle vuosina 1980-1990 rakennetusta asuinrakennusta.

Inventoinnissa kiinnitettiin huomiota rakennusten sijaintiin (metsäsijainti, peltosijainti, entinen pihapiiri) ja rakennusten ulkonäköön (rakennustyyppi, käytetyt rakennusmateriaalit ja värit.)

7.2 Aineiston käsittely

7.2.1 Tarkasteltavien ajanjaksojen valinta ja

kohdealueen jakaminen eri tarkastelualueiksi.

Rakentamisessa tapahtuneen kehityksen tarkastelua varten rakennusluvat, rakennus- ja asemakaavatilanne sekä olevat peruspalvelut (peruskoulun ala-aste ja päivittäistavarakauppa) kerättiin kolmea eri ajanjaksoa kuvaaville kartoille (Liitteet 1-3).

Ajanjaksoiksi valittiin:

1. 70-luvun loppupuoli 1976-1980

2. 80-luvun alkupuoli 1981-1985

3. 80-luvun loppupuoli 1986-1990

Rakentajille lähetetyn kyselyn tuloksia tarkasteltiin pääsääntöisesti koko viiden kunnan muodostamalla tarkastelualueella. Koska vastausten kunnittaiset otokset muodostuivat osin hyvinkin pieniksi suoritettiin kunnittainen tarkastelu vain rakentamisen määrästä ja sijoittumisesta, rakennuspaikan koosta ja eri palvelujen etäisyydestä.

Tutkimusalueen eri alueilla kohdistuvassa rakentamispaineessa on nähtävissä suuria eroja, mistä syystä mm. rakentamisen määrää, rakennuspaikan kokoa, asuinpaikan hyviä ja huonoja puolia sekä palvelujen nykytilaa katsottiin tarpeelliseksi tutkia kolmella eri osa-alueella, jotka tutkimuksessa määriteltiin seuraaviksi:

1. kaava-alueiden lähialueet eli kaavan lievealueet

- suora etäisyys kaava-alueen reunaan alle 3 km

2. kyläalueet

- matka ala-asteelle tai päivittäistavarakauppaan alle 3 km. Suora etäisyys kaava-alueen reunaan yli 3 km.

3. muut kaavan ulkopuoliset alueet

7.3 Kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisen määrä

7.3.1 Koko kohdealue

Aluksi on tarkasteltu koko tutkimusaluetta ja siellä tapahtuvan rakentamisen määrää ja määrän kehitystä

(Taulukko 10). Omakotitalorakentaminen on vähentynyt selvästi 80-luvun loppupuolella ja 90-luvun alkupuolella. (Vähentymistä noin 30 %). Kaava-alueen ulkopuolella tapahtuvan rakentamisen määrässä ei kuitenkaan ole tapahtunut huomattavaa vähenemistä. Vuosina 1981-85 rakennuslupia kaava-alueen ulkopuolelle myönnettiin yhteensä 263 kpl ja vuosina 1986-90 lupia myönnettiin 252 kpl. Kaava-alueella

tapahtuvan rakentamisen suhteellinen osuus onkin kohdekunnissa kasvanut 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa. 80-luvun alussa kaava-alueen ulkopuolelle myönnettyjen omakotitalorakennuslupien osuus oli kohdekunnissa noin 25 % kaikista myönnetyistä omakotitalorakennusluvista. Jakson loppupuolella myönnettyjen lupien osuus oli keskimäärin 34%. Vuonna 1990 kaava-alueen ulkopuolelle myönnettyjen lupien osuus oli jopa yli 40 %, omakotitalorakennuslupia kohdekunnissa kaikkiaan myönnettiin 160 kappaletta ja kaava-alueen ulkopuolelle 68.

Taulukko 10 Kaava-alueella ja kaava-alueen ulkopuolella

tapahtuva omakotitalorakentamisen määrä

kohdekunnissa vuosina 1981-1990

+)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

*Vuosi Kaava-alue Ei kaava-alue

* kpl % kpl %

/)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

* 81 149 71 60 29

* 82 188 77 56 23

* 83 161/ 780 75/ 75 54/ 263 25/ 25

* 84 142 74 50 26

* 85 140 76 43 24

* 86 87 67 43 33

* 87 76 65 41 35

* 88 101/ 484 74/ 66 36/ 252 26/ 34

* 89 128 67 63 33

* 90 92 57 68 43

/)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

* 1264 71 51 29

.)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

Kohdealueen rakentamisen määrää ja kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisen osuutta on tarkasteltu myös kunnittain. Omakotitalojen rakentamisen kokonaismäärissä ja kaava-alueen ulkopuolelle sijoittuvan rakentamisen määrissä on nähtävissä selviä kunnittaisia eroja.

Harjavallassa ja Ulvilassa kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisen osuus kaikesta omakotitalorakentamisesta on pienin. Molemmissa kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisen osuus on noin 15 % kaikesta omakotitalorakentamisesta. Nakkilassa ja Kokemäelle kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisen osuus kaikista omakotitaloista on hieman vajaa 40 %. Huittisissa rakentamisen osuus on suurin. Kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisen osuus on 46 % koko omakotitalorakentamismäärästä. Kuvassa 4 on esitetty omakotitalorakentamisen kokonaismäärät ja kaavan ulkopuolisten alueiden rakentamisen osuudet kunnittain. Ympyrän koko kuvaa myönnettyjen omakotitalon rakennuslupien kokonaismäärää kunnissa. Kaava-alueen ulkopuolisen rakentamisen osuudet on kuvassa esitetty tummemmalla värillä.

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

Kuva 4 Omakotitalojen rakennuslupien määrät kunnittain

7.3.2 Kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisen määrä Harjavallassa

Harjavallassa kaavan ulkopuolelle rakentamiseen myönnettyjen omakotitalorakennuslupien osuus kaikista rakennusluvista on koko tutkimusajankohtana 1981-1990 ollut keskimäärin 15 %.

80-luvun loppupuolella kaavan ulkopuolelle rakentamisen osuus on selvästi kasvanut, kun se jakson alkupuolella oli noin 12 % kaikista omakotitalorakennusluvista oli se jakson loppupuolella jo 21 %. Taulukossa 11 on esitetty omakotitalorakentamisen määrä Harjavallassa vuosina 81-90 sekä kaava-alueen että kaavan ulkopuolisen alueen osalta.

Taulukko 11 Myönnetyt omakotitalorakennusluvat 1981-1990

Harjavallassa

))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

Vuosi Kaava-alue Ei kaava-alue

kpl kpl %

))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

81 38 4 10

82 30 5 14

83 23 8 26/ 12 %

84 34 2 6

85 25 1 4

86 17 4 19

87 17 5 23

88 15 1 6/ 21 %

89 21 4 16

90 12 8 40

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

232 42 15

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

Vaikka kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisen osuus on kasvanut on se kuitenkin Harjavallassa vähäisempää kuin tarkastelukunnissa keskimäärin. Tähän löytyy useampiakin syitä. Harjavallan kaupungissa on harjoitettu melko tiukkaa hajarakentamispolitiikkaa. Kaava-alueen ulkopuolella on rakennuspaikan vähimmäispinta-ala vaatimus 1 hehtaari, mikä on suurin kaikista kohdekunnista. Kuntasuunnitelman mukaisena tavoitteena on tarkasteluaikana ollut haja-asutuksen osuudeksi noin 17 % ja tavoitteena on ollut rakentamisen ohjaaminen kaava-alueelle tai Hiirijärven kylään. Kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisen vähyys selittynee myös kunnan pienellä koolla ja asema- ja rakennuskaavoitetun maan suhteellisen suurella osuudella kunnan kokonaispinta-alasta.

7.3.3 Kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisen määrä Huittisissa

Kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisen osuus kaikista omakotitaloista on Huittisissa lähes puolet (46 %). 1980-luvun loppupuolella kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisen osuus on myös Huittisissa hieman noussut. 80-luvun alkupuolella kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisen osuus oli 43% omakotitaloista, 80-luvun loppupuolella 49 % omakotitalorakentamisesta. Huittisissa vuosina 1981-90 myönnetyt omakotitalorakennusluvat on esitetty taulukossa 12.

Taulukko 12 Myönnetyt omakotitalorakennusluvat 1981-1990

Huittisissa

))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

Vuosi Kaava-alue Ei kaava-alue

kpl kpl %

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

81 12 21 64

82 22 14 39

83 27 11 29/ 43 %

84 29 21 42

85 20 17 46

86 20 13 40

87 17 12 41

88 15 17 53/ 49 %

89 15 22 59

90 20 20 50

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

197 168 46

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

Kuntasuunnitelman asunto-ohjelmissa on kaava-alueen ulkopuolelle ohjelmoitu 1980-luvun alkupuolella noin 37 % omakotitalorakentamisesta ja jakson loppupuolella 31 % omakotitalorakentamisesta. Jakson alkupuolella haja-asutusalueelle ohjelmoitu omakotitalorakentamisenmäärä on lähes vastannut todellista rakentamisen määrää, loppupuolella rakentamisen määrä on ollut selvästi ohjelmoitua rakentamista runsaampaa.

Osaltaan kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisen suuri osuus Huittisissa selittyy kunnan elinkeinorakenteella. Huittisissa maatalouden harjoittajia on lukumäärältään kohdekunnista eniten.

7.3.4 Kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisen määrä Nakkilassa

Nakkilassa kaava-alueen ulkopuolelle myönnettyjen omakotitalorakennuslupien osuus on ollut noin 40 % koko tarkasteluajankohdan ajan. Kunnassa ei rakennusjärjestyksen lievealue pinta-alarajoituksia ole. Asunto-ohjelmassa vuosille 1986-1990 on ohjelmoitu haja-asutusalueelle 27 % omakotitalorakentamisesta. Taulukossa 13 on esitetty vuosina 1981-1990 myönnetyt omakotitalorakennusluvat kaava-alueella ja kaava-alueen ulkopuolella.

Taulukko 13 Myönnetyt omakotitalo-rakennusluvat 1981-1990

Nakkilassa

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

Vuosi Kaava-alue Ei kaava-alue

kpl kpl %

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

81 11 11 50

82 16 15 48

83 22 13 37/ 39 %

84 21 10 32

85 15 6 29

86 9 11 55

87 10 7 41

88 8 7 47/ 39 %

89 22 7 24

90 16 9 36

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

150 96 39

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

7.3.5 Kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisen määrä Kokemäellä

Kokemäellä kaava-alueen ulkopuolelle myönnettyjen lupien prosentuaalinen osuus on tarkasteluajanjakson loppupuolella selvästi lisääntynyt. Taulukossa 14 on esitetty myönnettyjen omakotitalorakennuslupien määrät vuosina 1981-1990.

Erityisesti viimeisinä vuosina 1989 ja 1990 kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisen osuus on ollut lähes 70 % myönnetyistä omakotitalojen rakennusluvista. Asunto-ohjelmassa on ohjelmoitu 20 % omakotitalorakentamisesta kaava-alueiden ulkopuolelle. Kaava-alueen rakentamisen suuri osuus aiheutuu osaltaan kunnan suuresta koosta ja kunnan elinkeinorakenteesta.

Taulukko 14 Myönnetyt omakotitalorakennusluvat 1981-1990

Kokemäellä

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

Vuosi Kaava-alue Ei kaava-alue

kpl kpl %

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

81 20 12 38

82 35 8 19

83 31 16 34/ 31 %

84 25 9 26

85 20 12 38

86 13 8 38

87 13 6 32

88 28 10 26/ 47 %

89 11 21 66

90 9 20 69

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

205 122 38

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

7.3.6 Kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisen määrä Ulvilassa

Ulvilassa on eroteltu kaava-alueen ulkopuolelle myönnetyistä luvista ne, jotka on myönnetty poikkeusluvilla alueelle, jolla on voimassa rakennuskielto rakennuskaavan laatimista varten. Kaava-alueen ulkopuolelle myönnettyjen rakennuslupien osuus on ollut keskimäärin 14 %. Kaava-alueen ja rakennuskaavan laatimisen vuoksi rakennuskiellossa olevan taajaman lievealueen ulkopuolelle myönnettyjen rakennuslupien osuus on vain 5 %. Rakennuskieltoalue Ulvilassa on kuitenkin melko laaja. Lievealueen vähimmäispinta-ala vaatimus on Ulvilassa 1 ha. Hajarakentamista muualle kuin kyliin on kunnassa yritetty välttää. Asunto-ohjelmassa on kaava-alueen ulkopuolelle ohjelmoitu 10 % omakotitalorakentamisesta.

Taulukko 15 Myönnetyt omakotitalorakennusluvat 1981-1990

Ulvilassa

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

Vuosi Kaava- Ei kaava-alue

alue rak.kiel. muut YHT

kpl kpl % kpl % %

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

81 68 8 10 3 4 14

82 85 7 8 1 1 9

83 58 4 6 2 3 9/ 12 %

84 33 4 10 4 10 20

85 60 6 9 1 1 10

86 28 2 6 5 14 20

87 19 8 27 3 10 37

88 35 - - 2 5 5/ 19 %

89 59 4 6 5 7 13

90 35 7 15 4 9 24

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

480 50 9 30 5 14

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

7.3.7 Yhteenveto

Kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisen osuus on 1980-luvun loppupuolella ja 1990-luvun alussa lisääntynyt Ulvilassa, Harjavallassa, Kokemäellä ja Huittisissa. Nakkilassakin rakentamisen osuus on pysynyt samana. Kaava-alueen ulkopuolle myönnettyjen omakotitalorakennuslupien osuus kohdekunnissa on 1980-luvun loppupuolella ollut keskimäärin 34%. Suurin kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisen osuus on ollut Huittisissa (49 %), Kokemäellä (47 %) ja Nakkilassa (39 %). Tätä selittää ko. kuntien elinkeinorakenne ja koko. Rakennusjärjestysten rakennuspaikan vähimmäispinta-alavaatimukset kaava-alueen ulkopuolella vaikuttavat myös selvästi rakentamisen määrään. Ulvilassa ja Harjavallassa rajoitukset ovat tiukimmat. Ulvilassa Porin kaupungin läheisyys vaikuttaa rakentamisen määrään ja luonteeseen. Rakentamisen luonteeltaan Ulvilaa voidaan pitää Porin esikaupunkialueena.

7.4 Rakentamisen sijoittuminen

7.4.1 Rakentamisen sijoittuminen kunnittain eri ajanjaksoina

Rakennuslupien sijoittuminen eri ajanjaksoina on esitetty liitekartoilla. Rakennuslupien sijoittumisen lisäksi kartoilla on esitetty asema- ja rakennuskaavoitetun alueen laajeneminen ja peruspalvelujen; kaupan ja peruskoulun ala-asteiden, lukumäärän kehitys.

Ulvilassa pääosa kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisesta on sijoittunut rakennuskaavan lievealueelle. Lisäksi 1970-luvun loppupuolella rakennettiin Harjunpää-Suosmeri tien varteen ja Kaasmarkun kylään, 80-luvun alussa Ravannin ja Kuorilan ja Sunniemen alueille. 80-luvun loppupuolella painopiste on ollut lievealueella, Kaasmarkun kylässä ja Pori-Tampere tien pohjoispuolella. Kauppojen väheneminen ei ole vaikuttanut rakentamisen sijoittumiseen. Ala-asteita ei ole lopetettu. Rakennuskaava-alue on laajentunut 1980-luvun alkupuolella Nahkurin ja Krapiston alueilla. Rakennuslupia kyseisille alueille ennen vahvistettua kaavaa ei tutkimusajankohtana ole myönnetty.

Nakkilassa kaava-alueen ulkopuolelle rakentaminen on sijoittunut tasaisesti ympäri kuntaa. 1980 -luvulla rakentamisen painopiste on kuitenkin siirtynyt lähemmäksi kaava-alueen reunaa. Kauppa on lopettanut toimintansa Järvikylässä ja Pyssykankaalla, mikä on ilmeisesti osaltaan vaikuttanut rakentamisen määrän vähenemiseen alueilla. Rakennuskaava-alue on 80-luvun loppupuolella laajentunut Penttalan suuntaa. 80-luvun loppupuolella rakennuskaava-alue laajentui mm. Säkkimäelle, 70-luvun loppupuolella mm. Ruskila ja Lammaisten alueelle. Rakennuskaava-alue ei huomattavasti ole suurentunut tutkimusajankohtana.

Harjavallassa kaava-alueen ulkopuolelle rakentamista on lähinnä vain aivan kaava-alueen lievealueella Kokemäenjoen pohjoispuolella sekä Hiirijärven kylässä. Näissä myös lähes

kaikki palvelut sijaitsevat. Varsinaiselle haja-asutusalueelle ei juurikaan ole rakennettu, kuitenkin jonkin verran 1970-luvun lopulla. Rakennuskaava-alue on laajentunut mm. Merstolan, Vareksalan ja Havinkin suunnissa sekä valtatie 2:n länsipuolelle. Rakennuspaineita ennen vahvistettua kaavaa on kohdistunut ainakin Havinkin alueelle.

Kokemäki on pinta-alaltaan kohdekunnista suurin ja etäisyydet kaava-alueen reunaan kasvavat suurimmiksi. Kaava-alueen ulkopuolelle rakentamista on eniten lievealueella sekä kylissä. Huomattavaa on, että kakkostien varteen on rakennettu 70-luvun lopulla ja ennen kaikkea 80-luvun

alkupuolella, mutta ei enää juurikaan 80-luvun loppupuolella. Rakennuskaava on laajentunut 80-luvun loppupuolella Kartanonvainoon, Rantavuolteen, Ala-Parman ja Sonnilan ja Vuolteen alueelle. 80-luvun alussa rakennuskaava on laajentunut mm. Penttiläniemen ja Kuoppalan alueille.

Huittisissa kaava-alueen ulkopuolelle rakentaminen on vilkkainta kaava-alueen lievealueelle ja rakentamisen määrä vähenee tasaisesti kauemmaksi keskustaajamasta mentäessä. Lisäksi rakentaminen on keskittynyt Huittinen -Punkalaidun maantien varrelle. Eroja eri ajanjaksojen välillä ei juurikaan ole nähtävissä. 80-luvun alkupuolella rakentaminen keskittyi jonkin verran pienemälle alueelle lähemmäksi keskusta. 80-luvun loppupuollella rakentaminen hajaantui jälleen laajemmalle alueelle. Rakennusja asemakaavoitettu alue on tutkimusajankohtana lähes kaksinkertaistunut. Kaava-alue on laajentunut mm.Maurialan, Pappilanniemen, Kuninkaisten, Takkulan ja Sampun alueille. Rakennuslupia on ko.alueille myönnetty 70-luvun lopussa 80-luvun alussa ennen kaavan vahvistumista.

7.4.2 Sijoittuminen suhteessa päätiestöön

Tiet jaetaan toiminnallisesti viiteen luokkaan: valta- ja kantatiet, seudulliset tiet, kokoojatiet, yhdystiet ja pääsytiet. Kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisen sijoittumista tutkittiin suhteessa päätiestöön, valta- ja kantateihin, seudullisiin teihin ja kokoojateihin. Päätiestö ja vuosina 1976-1990 kaava-alueen ulkopuolelle myönnetyt omakotitalorakennusluvat on esitetty kuvassa 5.

Alle 1 km:n etäisyydelle valta- ja kantateistä (Helsinki-Pori, Tampere-Pori ja Aura-Nokia) sijoittui 25 % kaikista rakennuksista. Alle kilometrin etäisyydelle vähintään seudulliseksi tieksi luokitellusta tiestä sijoittui 32 % myönnetyistä rakennusluvista. Vähintään kokoojaluokkaisesta tiestä alle kilometrin etäisyydelle sijoittui 54 % rakennusluvista eli yli puolet kaikista tutkimusajankohtana 1976-1990 kaava-alueen ulkopuolelle myönnetyistä omakotitalorakennusluvista.

Kuva 5 Kaava-alueen ulkopuolelle vuosina 1976-1990

myönnettyjen omakotitalorakennuslupien sijoit-

tuminen suhteessa päätiestöön.

Kaava-alueen ulkopuolella rakentamista on sijoittunut erityisesti Huittinen- Punkalaidun (230), Harjunpää-Suosmeri (2553) ja Suosmeri-Vuoltee (244) teiden varteen, mihin asutus on jo perinteisestikin sijoittunut (Satakunnan seutukaavaliitto 1983, s. 16-17).

7.4.3 Sijoittuminen suhteessa vesistöön

Koko suunnittelualueen halki virtaa Kokemäenjoki. Järviä tutkimusalueella on vähän. Rakentamisen sijoittumista suhteessa Kokemäenjokeen sekä alueen suurimpiin järviin on tutkittu erikseen. Alueen suurimmat järvet ovat Sääksjärvi, Puurijärvi ja Pitkäjärvi. Kuvassa 6 on kaava-alueen ulkopuolelle myönnetyt rakennusluvat sekä vesistöt.

Kaikkiaan noin viidesosa kohdealueella kaava-alueen ulkopuolelle vuosina 1976-1990 myönnetyistä omakotitalorakennusluvista on sijoittunut alle kilometrin etäisyydelle vesistöstä. Kokemäenjoen varteen on keskittynyt asutusta jo 1800-luvulta asti ja joen vetovoima näkyy edelleen. Suurimman järven, Sääksjärven lähelle rakennettiin eniten 1970-luvun loppupuolella.

Kuva 6 Kaava-alueen ulkopuolelle vuosina 1976-1990

myönnettyjen omakotitalorakennuslupien sijoit-

tuminen ja päävesistöt

Uutena ilmiönä on tullut yhä kasvavin määrin vapaa-ajan asuntojen muuttaminen ympärivuotiseen käyttöön. Tutkimusalueella määrä ei kuitenkaan ole mitenkään erityisen huolestuttava, koska aineistossa oli vuosina 1980-1990 loma-asunnoista ympärivuotiseen käyttöön muuttamista koskevia lupahakemuksia vain kolme kappaletta.

7.4.4 Sijoittuminen suhteessa seutu- ja yleiskaavoihin

Rakennusten sijoittumista suhteessa seutu- ja yleiskaavoihin tutkittiin vuosina 1986-1990 myönnettyjen rakennuslupien osalta. Tulokset on koottu taulukkoihin 16 ja 17.

Noin 40 % kaava-alueen ulkopuolelle myönnetyistä omakotitalorakennusluvista sijoittui alueelle, jossa ei seutukaavavarausta ollut. Taajamatoimintojen alueille, joko varsinaisiin taajamiin tai peruspalveluiltaan suotuisiin kyliin sijoittui 26 % myönnetyistä omakotitalorakennusluvista. Seutukaavassa maa- ja metsätalousalueiksi on

osoitetut alueet, jotka tarkoitettu pääasiassa maa- ja metsätalouskäyttöön. Näille alueille sijoittui lähes kolmasosa tutkimusaineiston rakennusluvista (31 %). Teollisuustoimintojen alueille ja virkistysalueiksi osoitetulle alueille sijoittui molempiin vain kaksi rakennusta koko tutkimusaineistosta.

Taulukko 16 Kaava-alueen ulkopuolelle myönnetyt

omakotitalorakennusluvat suhteessa

seutukaavoihin

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

Seutukaavan mukainen käyttö Luvista sijoittui

alueelle

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

Ei seutukaavavarausta 41

Taajamatoimintojen alueet 26

(Taajamat ja kylät)

Maa- ja metsätalousvaltaiset alueet 31

Teollisuustoimintojen alueet 1

Virkistysalueet 1

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

100

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

Samanlaisesti verrattiin 80-luvun lopulla myönnettyjä rakennuslupia ja yleiskaavojen osoittamaa käyttöä (taulukko 17).

Taulukko 17 Kaava-alueen ulkopuolelle myönnetyt

omakotitalorakennusluvat suhteessa

yleiskaavoihin

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

Yleiskaavan mukainen käyttö Luvista sijoittui

alueelle

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

Ei yleiskaavaa 9

Asumiseen osoitetut alueet 20

Maa- ja metsätalousalueet 70

Virkistysalueet 0,5

Palvelujen alueet 0,5

Teollisuusalueet 1

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

100

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

Yhdeksän prosenttia myönnetyistä omakotitalorakennusluvista sijoittui alueelle, jolle ei ollut laadittu yleiskaavaa. 20% kaava-alueen ulkopuolelle myönnetyistä omakotitalorakennusluvista sijoittui yleiskaavassa asumiseen osoitetulle alueelle ja peräti 70 % myönnetyistä luvista sijoittui yleiskaavan maa- ja metsätalousalueelle.

7.4.5 Etäisyys kaava-alueen reunaan ja rakentamisen tiheys

Rakennuslupien sijoittumista tarkasteltiin mittaamalla rakennuspaikan suora etäisyys kaava-alueen reunaan. Kuvassa 7 on esitetty rakennuspaikkojen etäisyydet kaava-alueen reunasta linnuntietä mitattuna. Etäisyydet on jaettu 0,5 kilometrin luokkiin.

Kuva 7 Rakennuspaikan etäisyys linnuntietä kaava-alueen

reunaan (km)

Kaava-alueen ulkopuolelle myönnettyjen omakotitalorakennuslupien määrä näyttää vähenevän eksponenttiaalisesti etäisyyden kasvaessa. Keskimääräinen rakennuspaikka sijaitsi 2,4 km etäisyydellä kaava-alueen reunasta. 20 % rakennusluvista sijoittui alle kilometrin etäisyydelle kaava-alueen reunasta, yli 10 kilometrin etäisyydelle sijoittui vain 6 % rakentamisesta.

Rakennus- ja asemakaava-alueiden ulkopuolella kaava-alueiden lähialueille sijoittui 56,0 % myönnetyistä omakotitalorakennusluvista, kyläalueille 21,8 % ja muualle 22,2 % myönnetyistä luvista.

Rakennusten sijoittumista rakentamistiheydeltään erilaisille alueille selvitettiin kolmessa eri luokassa:

1. Taajarakentamisalue, vähintään 5 asuinrakennusta

200 m säteellä toisistaan.

2. Alueella alle 5 asuinrakennusta

3. Yksittäisasutus, alueella ei yhtään asuinrakennusta 200 m säteellä.

Taajarakentamisen alueelle, sijoittui 17 % kaava-alueen ulkopuolelle myönnetyistä rakennusluvista. 13 % rakennusluvista oli yksittäisasutusta ja sijoittui vähintään 200 m:n etäisyydelle kaikista muista asuinrakennuksista.

Kuvassa 8 on esitetty kunnittain kyselyn kohteena olleiden rakennusten sijoittuminen prosenttiosuuksina rakentamismäärältään erilaisille alueille. Kaava-alueiden ulkopuolella taajarakentamista on suhteellisesti eniten Nakkilassa (21 %) ja Harjavallassa (20 %). Yksittäisasutusta on puolestaan eniten Huittisissa (17 %), Kokemäellä (13 %) ja Ulvilassa (13 %).

Kuva 8 Kyselyn kohteena olleiden rakennusten

sijoittuminen prosenttiosuuksina

rakentamismäärältään erilaisille

alueille kunnittain.

7.4.6 Rakennuspaikan koko

Rakennuspaikan keskimääräinen pinta-ala on 0,49 ha.Rakennuslain mukaisen rakennuspaikan minimikokoa 2000 mê pienempiä rakennuspaikkoja oli tutkimusaineistossa 24 kpl eli 10 % kaikista. Alle puolen hehtaarin rakennuspaikkoja oli yhteensä 94 kappaletta eli 40 % kaikista ja alle hehtaarin rakennuspaikkoja 178 kpl 76 % koko tutkimusaineistosta. Yli 5 ha:n rakennuspaikkoja oli tutkimusaineistosta 5 %. Nämä olivat yhtä lukuunottamatta maatiloja.

Taulukossa 18 on esitetty alle 2000 mê, alle puolen hehtaarin ja alle hehtaarin suuruiset rakennuspaikat eri osa-alueilla sekä näiden osuus kaikista eri osa-alueiden rakennuspaikoista. Detaljikaava-alueiden lähialueilla 4/5 rakennuspaikoista on alle hehtaarin suuruisia ja alle 2000 mê:n rakennuspaikkoja on lähinnä vain näillä kaava-alueiden lähialueilla.

Taulukko 18 Alle 0,2 ja 0,5 ja 1 ha:n rakennuspaikkojen

määrät eri osa-alueilla

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

alle 2000 mê Alle 0,5 ha Alle 1 ha

kpl % kpl % kpl %

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

Kaava-alueen

lähialueet 23 17 62 46 109 80

Kylät 0 - 17 37 34 74

Muut kaavan

ulkopuoliset

alueet 1 2 14 27 33 64

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

Rakennuspaikkojen pinta-aloissa on nähtävissä erilaiset kunnittaiset rakennusjärjestysten vähimmäispinta-ala vaatimukset. Nakkilassa ei rakennusjärjestyksen vähimmäispintavaatimusta ole. Nakkilan rakennuspaikkojen pinta-aloissa on myös eniten alle 0,5 ha:n suuruisia rakennuspaikkoja (taulukko 19).

Taulukko 19 Alle 0,5 ja 1,0 ha:n rakennuspaikkojen

osuudet kunnittain

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

Kunta Alle 0,5 ha Alle 1 ha

% %

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

Ulvila 32 56

Nakkila 54 82

Harjavalta 29 65

Kokemäki 41 82

Huittinen 34 74

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

Harjavallassa ja Ulvilassa on suhteellisesti vähiten alle 1,0 ha:n rakennuspaikkoja ja pinta-alarajoitukset tiukimmat. Harjavallassa asemakaavan ulkopuolelle on koko kunnassa 1,0 ha:n vähimmäispinta-alavaatimus ja Ulvilassa 1,0 ha:n vähimmäispinta-alavaatimus on melko laajalle rakennuskaavan lievealueelle. Huittisissa ja Kokemäellä pinta-ala vaatimus on puoli hehtaaria. Näissä alle puolen hehtaarin rakennuspaikkoja on vähän. Alle hehtaarin rakennuspaikka on suhteellisesti kuitenkin jo lähes yhtä paljon kuin Nakkilassa, missä rajoitusta ei ole.

7.5 Ketkä rakentavat

7.5.1 Rakentajien ikä ja perhesuhteet

Vastausten tarkastelua varten rakennuslupaa hakeneet henkilöt jaettiin viiteen eri ikäluokkaan (taulukko 20). Suurin osa rakennuslupaa hakeneista sijoittui ikäluokkaan 30-39. Lähes 2/3 hakijoista oli alle 40 vuotiaita. Keskimääräinen luvanhakija oli 30 vuotias.

Taulukko 20 Kaava-alueelle rakentajien ikä.

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

Ikä kpl %

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

alle 30 71 27

30-39 96 37

40-49 45 17

50-59 27 10

60- 21 8

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

Tutkimuksen kohdeperheisiin kuului tavallista enemmän alle kouluikäisiä lapsia. Sen sijaan lasten lukumäärä oli kohdeperheissä pienempi kuin kyseisten kuntien perheissä keskimäärin. Rakentamisen sijoittuu siis useimmiten ajankohtaan, jolloin lapset ovat alle kouluikäisiä tai lapsia ei ole vielä hankittu.

Taulukossa 21 on esitetty kaava-alueen ulkopuolelle rakentaneista perheistä ja kuntien kaikista perheistä niiden perheiden osuudet, joissa on alle 7 vuotiaita lapsia ja alle 18 vuotiaita lapsia. Kaava-alueen ulkopuolelle hakeneiden tilannetta on tarkasteltu muuttoajankohdan mukaan.

Taulukko 21 Perheiden, joissa alle 7 tai alle 18

vuotiaita lapsia, osuudet kaikista

perheistä kaavan ulkopuolisilla

alueilla ja koko kohdealueella

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

Kaavan Koko kohde-

ulkopuolella alueella

% %

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

Alle 7 vuotiaita lapsia 32 25

Alle 18 vuotiaita lapsia 37 52

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

7.5.2 Rakentajien ammatti

Rakennuslupaa hakeneiden ammattia on vertailu kohdealueella asuvien ammattiin yleensä (taulukko 22). Koska rakennusluvan hakijoista 95 % on miehiä on vertailukohteeksi otettu tiedot alueen miehistä.

Luvanhakijoista 14 % oli maatalousyrittäjiä, lisäksi sivutoimisesti maataloutta harjoitti noin 7 % hakijoista.

Kaava-alueen ulkopuolelle rakentajista tavallista suurempi osa on maanviljelijöitä ja yksityisyrittäjiä. Yrittäjien sijoittuminen kaava-alueen ulkopuolelle johtuu ilmeisesti osaltaan yritystoimintaan soveltuvien tonttien huonosta tarjonnasta. Vapaammat työajat ja vaihtelevat työmatkat ovat eduksi haja-asutusalueella asuttaessa. Lisäksi pääteiden varsilta on hyvät liikenneyhteydet kauemmaksi kuljettaessa.

Taulukko 22 Kaava-alueen ulkopuolelle rakentajien

ammattijakauma verrattuna koko alueen

ammattijakaumaan

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

Kaava-alueen

ulkopuolelle Kaikki

rakentajat (miehet)

% %

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

maatalousyrittäjiä 14,2 5,6

yksinäisyrittäjiä 10,2 3,1

ylempiä toimihenk. 8,5 8,6

alempia toimihenk. 11,8 13,5

työntekijöitä 40,2 37,8

eläkeläisiä 12,2 15,8

muut 0,8 14,5

ei tietoa 1,6 1,1

S))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

Lähde: Väestölaskenta 1985.

7.6 Kaavan ulkopuolinen alue asuinpaikkana

7.6.1 Rakennuspaikan valintaan vaikuttaneet seikat

Kyselyllä haluttiin selvittää mitkä seikat vaikuttavat rakennuspaikan valintaan. Vastaajia pyydettiin mainitsemaan kolme tärkeintä syytä. Vastausten perusteella eniten rakennuspaikan valintaan vaikuttaneet seikat ovat:

1. rakentajat halusivat edullisen rakennuspaikan

2. rakentajat halusivat suuren rakennuspaikan

3. maanviljely.

Taulukossa 23 on esitetty rakennuspaikan valintaan vaikuttaneet syyt vastausten perusteella.

Taulukko 23 Rakennuspaikan valintaan vaikuttaneet

syyt, lkm ja prosenttiosuus vastaajista

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

kpl %

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

edullinen rakennuspaikka 90 39

suuri rakennuspaikka 87 38

maanviljely 66 29

rakennuspaikka vanhemmilta 50 22

haluttiin rakentaa sellainen 50 22

talo, minkä rakentaminen ei ollut

mahdollista kaava-alueella

eläkkeelle siirtyminen 28 13

viihtyisä, rauhallinen ympäristö 23 10

lyhyempi työmatka 10 4

työajan muuttuminen vapaammaksi 8 4

työpaikan vaihto 5 2

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))

22 % vastaajista sai rakennuspaikan vanhemmiltaan. 22 % vastaajista mainitsi syyksi, että halusivat rakentaa sellaisen talon, minkä rakentaminen ei ollut mahdollista kaava-alueelle. Eläkkeelle siirtyminen mainittiin syyksi 12%:ssa vastauksissa. Työolosuhteisiin liittyvillä seikoilla ei näytä olleen suurta merkitystä rakennuspaikan valintaan.

Kaavan ulkopuolisille alueille rakentajista noin puolet muutti taajamasta. Puolet rakennusluvan hakijoista oli sellaisia, joiden jo edellinenkin asunto sijaitsi maaseudulla. Lievealueelle rakentaneista suurempi osa muutti taajamasta. Yli 10 km:n etäisyydelle rakentajista suurin osa muutti maaseudulta. Osuutta kasvattavat sukupolvenvaihdoksen yhteydessä tapahtuva rakentaminen.

Kyselyllä haluttiin selvittää oliko rakennuspaikka vastannut ennakkoon asetettuja odotuksia. Vastausten perusteella näytti siltä, että rakennuspaikkaan asuinalueena oltiin edelleen, asunnossa jo asuttaessa hyvin tyytyväisiä. Vain yhdeksässä tapauksessa rakennuspaikka ei ollut täysin vastannut ennakko-odotuksia. Syiksi mainittiin: naapurit rakentaneet liian lähelle, kaivovesi huonoa, ongelmia viemäröinnin kanssa ja pitkät matkat.

Erikseen kyseltiin vielä, mikä oli ollut tärkein syy, miksi vastaajat eivät olleet hankkineet tonttia kaava-alueelta. Tärkeimmiksi syyksi mainittiin:

- kaava-alueen liian pienet tontit (65 vastausta).

- maanviljely mahdotonta kaava-alueella (36 vastausta)

- omistettiin ennestään sopivaa rakennusmaata tai rakennuspaikka oli entinen lapsuuskoti (32 vastausta)

- kaavatonttien huono sijainti; rauhaton tai meluisa alue, tuulinen peltoalue jne. (34 vastausta)

Muita syitä olivat muun muassa kaavatontteihin liittyvä byrokratia ja holhous, kaavatonttien kalleus ja liian lähellä asuvat naapurit. Kaava-alueelta tonttia ei oltu hankittu, koska kaava-alueella ei voi rakentaa sellaista taloa kuin halusi, ei toteuttaa itseään eikä kaavatontit sovi yritystoimintaan. Kahdeksan vastaajaa ilmoitti että, olisi voinut yhtä hyvin rakentaa myös kaava-alueelle, mikäli sopivia tontteja olisi rakennuspaikan hankintahetkellä ollut tarjolla.

7.6.2 Asuinympäristön hyvät ja huonot puolet asukkaiden

näkökulmasta

Hyvät puolet

Vastaajia pyydettiin mainitsemaan kolme parhainta puolta asuinympäristössään. Asuinympäristön parhaimmat puolet kaava-alueen ulkopuolella vastausten perusteella on esitetty taulukossa 24. Asuinympäristön selvästi parhaimpina pidetyt puolet olivat: oma vapaus (66 %), rauhallinen ympäristö (58 %) ja luonnon läheisyys (52 %).

Näiden lisäksi parhaimpina puolina nähtiin myös se, että alue on entinen kotiseutu, ja että alue on erityisesti lasten kannalta hyvä. 28 % vastaajista mainitsi tärkeäksi rakentamisen kotiseudulle ja 25 % mainitsi lapsiystävällisen ympäristön tärkeäksi syyksi. Muita syitä ei katsottu läheskään niin tärkeäksi.

Taulukko 24 Asuinympäristön parhaimmat puolet

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

oma vapaus 164

rauhallinen ympäristö 145

luonnon läheisyys 131

rakennuspaikka sijaitsee

kotiseudulla 71

lapsiystävällinen ympäristö 63

saasteeton ympäristö 29

kaunis maisema 27

vesistö lähellä 24

vanhemmat/sukulaiset asuvat lähellä 18

turvallinen ympäristö 17

meluton ympäristö 13

hyvät harrastusmahdollisuudet 10

palvelut lähellä 6

hyvät liikenneyhteydet 6

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

724

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

Huonot puolet

Kaksi kolmasosaa vastaajista ei nähnyt asuinympäristössään mitään huonoja puolia ja vain kolmasosa vastaajista mainitsi asuinympäristössään olevan huonoja puolia. Vastauksista ei kuitenkaan suoraan voida vetää johtopäätöstä, että huonoja puolia ei kaava-alueen ulkopuolella vastaajien mielestä ole. Huonoja puolia ei olla yhtä valmiita ilmoittamaan kuin hyviä puolia. Asuinympäristön huonoimmat puolet liittyvät pitkiin matkoihin ja teiden kuntoon.

Kaava-alueen ulkopuolella tyytymättömämpiä oltiin:

- talviolosuhteisiin ja auraukseen (22 kpl)

- teiden huonoon kuntoon (27 kpl)

- pitkiin matkoihin ja huonoihin kulkuyhteyksiin (15 kpl).

Huonoina puolina nähtiin myös ympäristön saasteet ja melu, katuvalojen ja pyöräteiden puuttuminen, naapureiden liian lähelle rakentaminen, huonot joukkoliikenneyhteydet. Tulevista kaavoista ja rakennushankkeista ei rakennuslupaa hakiessa oltu saati riittävästi tietoa.

Kaava-alueen lähialueella asuinympäristön huonoimpina puolina mainittiin ympäristön saasteet ja liikennemelu, teiden kunto sekä pyöräteiden ja katuvalojen puuttuminen.

Kyläkeskuksissa huonoimpina puolina mainittiin talviolosuhteet ja teiden huono kunto. Muualla ongelmana olivat teiden huono kunto ja pitkät matkat.

Asuinympäristö lasten ja nuorten kannalta

Asuinympäristöä lasten ja nuorten kannalta arvioi 154 vastaajaa. 70 % vastaajista arvosti asuinpaikallaan lasten mahdollisuutta leikkiä ulkona turvallisesti ilman vanhempiaan. Ulkoilumahdollisuuksia pidettiin yleensä hyvinä. Suurimpana haittapuolena nähtiin liian pitkät matkat lasten erilaisiin harrastuksiin.

7.7 Rakentamisen seurauksista

7.7.1 Alueen palvelut

Etäisyys eri palveluihin

Rakennukset sijoittuvat palveluiltaan hyvinkin erilaisille alueille. Rakentamisen seurauksien selvittämisen kannalta on oleellista tietää mitä palveluja kaava-alueen ulkopuolella on ja miten rakennukset sijoittuvat niihin nähden.

Ala-asteiden ja päivittäistavarakauppojen sijainti eri ajanjaksoina on esitetty rakentamisen määrää eri ajanjaksoilla kuvaavilla liitekartoilla 1-3. Eniten kaava-alueen ulkopuolella sijaitsevia pieniä ala-asteita on Kokemäellä. Päivittäistavarakauppojen verkko kaava-alueen ulkopuolisilla alueilla on 1970-luvulta selvästi harventunut.

Kaava-alueen ulkopuolelle sijoittuneiden rakennuspaikkojen etäisyydet eri palveluihin (suureen keskukseen, ala-asteelle, ylä-asteelle, päivähoitopaikkaan, postiin, päivittäistavarakauppaan, terveyskeskukseen, apteekkiin, kirjastoon ja bussipysäkille) on koottu kuvaan 9. Matkan pituutta rakennuspaikalta eri palveluihin on tutkittu neljässä eri luokassa: matka alle 1 km, matka alle 3 km, matka alle 10 km ja matka yli 10 km. Kaava-alueen ulkopuolella eri etäisyyksille palveluista sijoittuvien rakennuspaikkojen lukumäärät on esitetty pylväsdiagrammein. Lisäksi kuvissa on esitetty kävelynmatkan etäisyydelle (alle 3km) sijoittuvien rakennuspaikkojen osuudet tummemmalla värillä.

Ala-asteet sijoittuvat 60 % tapauksista alle 3 km etäisyydelle. Selvitetyistä palveluista ylä-asteet ja terveyskeskukset sijoittuivat keskimäärin kauimmaksi. Nämä sijaitsevatkin vain keskustaajamissa. Kirjasto-, posti- ja päiväkotipalvelut sijoittuvat noin joka kolmannessa tapauksessa alle 3 km etäisyydelle. Päivittäistavarakauppa sijoittuu 40 % tapauksista alle 3 km:n etäisyydelle.

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

Kuva 9 Etäisyys eri palveluihin (km)

Päivittäistavarakauppa

Rakennuksista 8 % sijoittui alle kilometrin etäisyydelle päivittäistavarakaupoista ja 41 % rakennuksista sijoittui alle 3 km etäisyydelle päivittäistavarakaupasta. Edullisimmin päivittäistavarakauppoihin nähden sijoittuivat kaava-alueen ulkopuolella rakennetut rakennukset Ulvilassa ja Nakkilassa. Näissä kunnissa päivittäistavarakauppa sijoittui yli puolessa tapauksista alle 3 km:n etäisyydelle. Harjavallassa alle 3 km:n etäisyydelle sijoittui vain 7 % rakennuksista, Huittisissa 42 % rakennuksista.

Joukkoliikenne

Joukkoliikenteen palveluihin oltiin tyytymättömiä kaikilla alueilla. Bussivuorojen ajat olivat yleensä sopimattomat tai vuoroja oli riittämättömästi,usein vain koulukuljetusten yhteydessä. Pääasiassa sopimattomista vuoroajoista johtuen puolet niistä vastaajista, joiden asuinalueella joukkoliikennepalvelut yleensäkään toimivat, ilmoittivat etteivät kuitenkaan käytä joukkoliikennepalveluja koskaan. Kymmenen vastaajaa oli sitä mieltä, että paikallisliikenteen ylläpitäminen haja-asutusalueella on tarpeetonta.

Koulut ja koulumatkat

Omakotitaloista 60 % sijoittui alle 3 km etäisyydelle ala-asteesta ja 15 % alle 1 km:n etäisyydelle. Yli 10 km etäisyydelle sijoittui kaikkiaan vain 5 (2 %) rakennusta.

Yläasteet ja lukiot sijoittuvat suurin keskuksiin, joten etäisyys yläasteelle ja lukioon on jakaumaltaan lähes sama kuin etäisyys suureen keskukseen. Alle 3 km etäisyydelle yläasteesta sijoittui 20 %, yli 10 km:n etäisyydelle 17 % kaava-alueen ulkopuolelle rakennetuista omakotitaloista.

Kunnittain esiintyi suuriakin eroja. Suhteellisesti eniten asuntoja sijoittui alle 3 km:n etäisyydelle ala-asteesta Nakkilassa (70 % kaava-alueen ulkopuolelle rakennetuista omakotitaloista) ja Kokemäellä (74 % kaava-alueen ulkopuolelle rakennetuista omakotitaloista). Harjavallassa vain 27 % sijoittui alle 3 km:n etäisyydelle ala-asteesta. Peruskoulun yläasteesta kauimmaksi sijoittui suhteellisesti suurempi osa kaava-alueen ulkopuolelle myönnetyistä omakotitalorakennusluvista Ulvilassa ja Kokemäellä kuin muissa kohdekunnissa.

Koulumatkan toimivuuteen ja turvallisuuteen oltiin tyytyväisimpiä kylissä. Kylissä matka ala-asteelle on kävelymatkan päässä ja yläasteelle on järjestetty kuljetus kunnan puolesta.

Kaava-alueiden lähialueella koulumatkaa pidettiin yleensä vaarallisena. Liikenne alueilla on vilkasta, mutta pyöräteitä ei ole rakennettu.

Muualla kaava-alueen ulkopuolella useimmat lapset (4/5 lapsista) kuljetetaan koulukyydillä. Koulumatkalenkin kiertosuunnasta johtuen saattaa koulumatka muodostua hyvinkin pitkäksi, mikä koetaan hankalaksi. Lapset saattavat myös joutua odottamaan tunnin ennen tai jälkeen koulupäivän, mikäli lukujärjestys ei sovi yhteen kuljetusaikojen kanssa. Koulumatka kauempana haja-asutusalueella koettiin kuitenkin yleensä turvalliseksi.

Jalan, pyörällä tai mopolla koulumatkan kulki 40 % koululaisista, koulubusseilla tai takseilla kuljettiin puolet lapsista ja vanhempien kyydittämänä 10 % koululaisista. Koululaiskuljetusta käytti lievealueella 30 % koululaisista, kylissä 48 % ja muualla 80 % koululaisista. Lievealueella 15 % koululaisista kulki vanhempiensa kyyditsemänä koulumatkansa.

Palvelujen nykytila ja asukkaiden asuinaikana poistuneet palvelut

Palvelujen nykytilan arvioi kohtalaiseksi tai hyväksi kaava-alueen läheisyydessä ja kylissä 4/5 vastaajista. Muualla haja-asutusalueella palveluja ei juurikaan ole.

Palvelujen saavutettavuus perheen kannalta koettiin kuitenkin huonoimmaksi kaava-alueen läheisyydessä, missä 68 % vastaajista koki palvelujen saavutettavuuden hankalaksi. Kyläalueilla 59 % vastaajista koki perheensä kannalta palvelujen käytön hankalaksi ja muualla haja-asutusalueella 39 % vastaajista koki palvelujen käytön perheensä kannalta hankalaksi.

Oma auto katsottiin kaikilla alueilla välttämättömäksi. Kaikkein hankalimmiksi koettiin postin palvelujen käyttö sekä lasten kuljettaminen eri harrastuksiin. Postin palvelujen hankalaksi kokemisen runsauteen vaikutti ilmeisesti postitoimipaikkojen lakkauttamisasian tuoreus.

Palvelujen nykytilan lisäksi tutkimuksessa haluttiin selvittää palvelutasossa tapahtuneita muutoksia rakentamisen jälkeen. Taulukko 25 on esitetty omakotitalon rakentamisen jälkeen alueelta poistuneiden palveluiden kokonaismäärät. Lisäksi taulukossa 25 on esitetty niiden tapausten osuudet kaikista vastaajista, joissa jokin tietty palvelu on asumisaikana poistunut. Peräti 37 % rakentajista ilmoitti jonkin palvelun poistuneen asuinalueeltaan rakentamisen jälkeen. Koko tarkasteluajanjakson aikana ala-asteet ovat pysyneet lähes samoina. Päivittäistavarakaupoista on sen sijaan tutkimusalueella lopettanut toimintansa 11 tutkimusajankohdan (vuosien 1976-1990) aikana. Lähes joka neljäs vastaaja ilmoitti postin poistuneen alueeltaan rakentamisen jälkeen.

Taulukko 25 Asuinaikana poistuneet palvelut

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

Palvelu Tapausten

lkm osuus kaikista

rakentajista

% %

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

Posti 61 24

Kauppa 24 10

Linja-autovuorot 12 5

Pankki 2 1

Kauppa-auto 2 1

Koulu 2 1

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

7.7.2 Työssäkäynti ja työmatkat

Henkilöauto on ylivoimaisesti tärkein työmatkan kulkuväline. Haastateltavista 93 % kulki työmatkansa henkilöautolla, 7 % jalan tai polkupyörällä. Perheen muista työssäkäyvistäkin työmatkan kulki henkilöautolla 85 %, polkupyörällä 10 % ja bussilla 5 %.

Työmatkan pituus yhteen suuntaan oli keskimäärin 12,5 km ja työmatkaan kulutettu aika 16 min. Kaava-alueen lähialueilla keskimääräinen työmatkan pituus yhteen suuntaan oli 10,5 km, kylissä 16,2 km ja muualla kaava-alueen ulkopuolella 12,7 km. Huomattavaa on, että kylissä asuvien työmatka on keskimääräisesti pidempi kuin muualla asuvien. Yli tunnin päivässä työmatkoihin käytti kyläalueilla asuvista viidesosa, kaava-alueiden lähialueilla ja muualla haja-asutusalueella kymmenesosa rakentajista.

Työmatkan sujuvuuteen oltiin yleensä tyytyväisiä työmatkan ollessa alle 10 km. Yli 10 km työmatkan koki jollakin tapaa hankalaksi puolet vastaajista. Yleisin syy oli teiden huono kunto ja myöhäinen aurausaika talviaamuisin sekä linja-autovuoroaikojen sopimattomuus. Huonona puolena mainittiin myös suuret matkakustannukset sekä 2-tien ruuhkat. Pääteiden varrella asuvat olivat yleensä tyytyväisiä työmatkan sujuvuuteen.

7.7.3 Vesi- ja viemärihuollon järjestelyt

Vertailuja varten selvitettiin kaava-alueiden veden ja viemärin käyttö- ja liittymiskustannuksia (taulukko 26). Vesi- ja viemärimaksut liittymis- ja käyttömaksujen osalta ovat samat sekä kaava-alueella, että kaava-alueen ulkopuolella. Liittymismaksut ja käyttömaksut määräytyvät kunnissa kuitenkin hieman eri tavalla ja maksujen suuruudessa on suuriakin kunnittaisia eroja. Liittymismaksut määräytyvät rakennusten kerrosneliömetrien mukaan. Harjavallassa ei liittymismaksuja ole. Veden käyttömaksut (1.1.1991) vaihtelivat Kokemäen 2,90 mk:sta per kuutio Huittisten 4,50 mk:aan per kuutio. Jäteveden käyttömaksujen (1.7.1991) kuutiohinta markkoina vaihteli 4,50 -5,30.

Taulukko 26 Kunnittaiset vesi- ja viemärimaksut

(1.7.1991)

))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

Kunta Vesimaksut Jätevesimaksut

Liittymis Käyttö Liittymis Käyttö

mk mk/m3 mk mk/m3

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

Ulvila 6,5*5*k-mê 4,05 8,1*5*kmê 4,95

Nakkila 4,3*6*k-mê 3,52*6*kmê

Harjavalta 3,50 - 4,50

Kokemäki 30mk*k-mê 2,90 - 5,30

Huittinen 20mk*k-mê 4,50 - 4,50

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

Taulukossa 27 on esitetty kyselyn tulokset vesi- ja viemärijärjestelyistä kaava-alueen ulkopuolella. Kohdealueella kaava-alueen ulkopuolelle vuosina 1980-1990 rakennetuista omakotitaloista on kunnallisessa vesijohtoverkostossa on 63% rakennuksista, mutta kunnallisessa viemäriverkostossa vain 4 % rakennuksista.

Taulukko 27 Vesi- ja viemärijärjestelyt kaava-alueen

ulkopuolelle rakennetuissa omakotitaloissa

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

Vesi Viemäri

kpl % kpl %

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

kunnallisessa

verkostossa 162 63 9 4

yhteisjärjestelmä

naapurien kanssa 14 7 6 2

kiinteistökohtainen

järjestelmä 83 32 241 94

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

Kyselyllä haluttiin selvittää myös vesi- ja viemärijärjestelyjen rakentamiskustannuksia. Vastauksien tulkintaa vaikeutti kuitenkin se, että vesi- ja viemärikustannuksia ei joko oltu rakentamisvaiheessa eroteltu kokonaiskustannuksista tai kustannuksia ei enää muistettu. Yleensä ne, joiden rakentamisesta oli kulunut yli 5 vuotta eivät muistaneet kustannuksia. Siksi selvitykseen mukaan otettiin vain vuoden 1985 jälkeen myönnetyt luvat. Kesäkuun 1991 hintatasoon indeksoituna vesi- ja viemärijärjestelyjen rakentamiskustannukset olivat keskimäärin 10 800 mk. Niiden, jotka olivat kunnallisessa vesijohtoverkostossa keskimääräiset kustannukset olivat 7 000 mk ja muiden 12 000 mk. Vastaavasti kaava-alueen kunnalliset liittymämaksut 120 k-mê kokoiseille asunnolle vuonna 1991 olivat Ulvilassa 8800 mk, Nakkilassa 5600 mk, Harjavallassa ei maksuja peritty, Kokemäellä kustannukset olivat 3600 mk ja Huittisissa 2400 mk.

Ongelmia vedensaannin tai viemäröinnin suhteen oli ollut 15%:ssa kaava-alueen ulkopuolelle rakennetuista omakotitaloista. Ongelmia esiintyi yksinomaan kiinteistökohtaisissa vesi- tai viemärijärjestelyissä. Suurimmat ongelmat olivat:

1. huono veden laatu (11 kpl)

2. veden ajoittainen loppuminen (9 kpl)

3. viemärin tulviminen (6 kpl)

4. heikko vedenpaine (4 kpl)

5. viemärin tyhjentämisen työläys (3 kpl)

7.7.4 Tiejärjestelyt ja tienpito

34 % rakennuksista sijaitsi yleisen tien varrella, eikä tien hoitokustannuksia ollut. 27 % vastaajista huolehti tienpidosta itse. Itsehuolehdittavien liittymäteiden keskimääräinen pituus oli 240 m. 35 % tapauksista tiekunta joko kokonaan tai osin huolehti tienpidosta. Kymmenessä tapauksessa tienpito oli järjestetty jotenkin muuten. Esimerkiksi siten, että naapurit tai sukulaiset huolehtivat tienpidosta. Taulukossa 28 on esitetty erilaiset tienpidon järjestelyt kaava-alueen ulkopuolisilla alueilla.

Taulukko 28 Tienpidon järjestelyt

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

Tien pituus

kpl % keskim. (m)

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

Talo yleisen tien 84 34

varrella, ei hoitamista.

Tienpidosta huolehditaan

itse. 68 27 240

Tiekunta huolehtii. 54 22 920

Osin tiekunta,

osin itse. 32 13 460/130

Jotenkin muuten. 10 4 160

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

Tieliittymäluvan saantia yleiseen tiehen pidettiin liian byrokraattisena ja vaikeana. Vastaajat toivoivat tieliittymän saantiin selvempiä ohjeita ja yhtenäisempää käytäntöä.

Tienpidosta aiheutuvat kustannukset olivat keskimäärin 320 mk vuodessa, kun otetaan huomioon, että 54 % tapauksessa kustannuksia ei ollut lainkaan. 46 % vastaajista ilmoitti kustannuksia yleensä olevan, näillä kustannukset vaihtelivat 10 mk:sta 10 00 mk:aan. Vaihtelu oli melkoinen, kustannusten keskiarvo oli 653 mk. Suuret erot kustannuksissa aiheutuivat ensinnäkin tien pituudesta ja hoitotavasta, sekä huomattaviakin eroja aiheuttavista tienparannuskustannuksista.

Tien rakentamisesta oli aiheutunut kustannuksia joka toiselle rakentajalle, keskimäärin kustannukset olivat 3600 mk (i=1991 VI).

Kaava-alueen ulkopuolella kunnat myöntävät avustuksia merkittävien yksityisteiden rakentamiseen ja ylläpitoon.

Vastaavasti rakennus- ja asemakaava-alueella kaavateiden rakentamisesta ja ylläpidosta vastaa kunta. Kaava-alueella osa tientekokustannuksista peritään tontin hinnassa ja tien hoitokustannukset peritään katumaksuna. Katumaksu prosentti kunnissa vaihteli 0,05 %:sta - 0,15 %:iin. Yleisten teiden rakentamisesta ja ylläpidosta vastaa tiepiirit.

7.7.5 Puhelin ja sähkö

Tutkimusalueen puhelinyhtiöt suhtautuvat haja-asutusalueelle rakentamiseen eri tavoin. Porin seudun puhelin Oy ja TELE maksuttavat vakituisesti asututtujen asuntojen puhelinliittymästä kiinteän liittymismaksun. Rakennuksen sijaintipaikalla ei ole merkitystä. Huittisten Puhelin Oy velvoittaa haja-asutusalueille rakentajat normaalin liittymismaksun lisäksi itse kaivamaan puhelinkaapelilinjat. Puhelin liittymäkustannukset eivät kuitenkaan juurikaan poikenneet kaava-alueen rakentajiin verrattuna. Vuoden 1986 jälkeen vain kahdessa tapauksessa 98:sta puhelinliittymä oli perusmaksua suurempi, eikä näissäkään kustannukset olleet kuin noin 1000 mk suuremmat.

Sähköliittymämaksun perusmaksu vaihteli vuonna 1991 eri sähköyhtiöillä 8000 markasta 8600 markkaan. Perusliittymämaksu on haja-asutusalueella sama kuin kaava-alueella, mikäli rakennuksen etäisyys lähimpään pienjakelumuuntamoon ei ole yli 250 m. Matkan ylittäessä 250 m tulee tilaajan maksaa ylittävältä osalta todelliset kustannukset. Todelliset kustannukset riippuvat useasta eri tekijästä, mutta karkeasti arvioiden kustannukset kilometriä kohden ovat noin 2,5 kertaa perusmaksun suuruiset. Yleensä sellaisia tapauksia, joissa etäisyys oli yli 250 m, on ollut vain muutama tapaus sähköyhtiötä kohden vuodessa.

Tutkimusaineistosta 15 % oli maksanut sähköliitännästä perusmaksua enemmän, keskimäärin 12 000 mk (i=91 VI) perusmaksun lisäksi.

7.7.6 Maisema

Maaston suurmuodoissa on vallitsevana selvä luode-kaakko suuntautuneisuus. Tutkimusalueen maisema voidaan jakaa kolmeksi eri maisema-alueeksi (kuva 10):

1. Laajojen, jokseenkin tasaisten moreeniselänteiden ja savilaaksojen hallitsema alue.

2. Osa-aluetta rajaa leveä ja yhtenäinen harjujakso, joka kulkee Kokemäenjokivartta vuoroin pohjois- ja eteläpuolta. Selänteen keskiosassa ovat karkeimmat ainekset, ja sitä reunustavat laajat, tasoittuneet hiekkakankaat ja uloimpana hieta-hiesukerrostumat.

3. Moreeniselänteiden hallitsema metsävaltainen alue, jossa on muutamia suuria järviä sekä lukuisia pieniä selännelampia. Lounaisosassa kulkee kapea harjujakso.

Kuva 10: Tutkimusalueen maisema-aluejako (Sata-

kunnan seutukaavaliitto 1983, s. 5)

Kokemäenjokilaaksolle on tyypillistä laajat, yhtenäiset, maastoltaan tasaiset pellot jokiuoman molemmin puolin. Peltoalueita rajaavat maastoltaan kohoavat metsänreunat.

(Satakunnan seutukaavaliitto 1990, s. 7.)

Päärakennus ja ulkorakennukset ovat perinteisesti muodostaneet suljetun pihapiirin. Perinteinen rakennusmateriaali haja-asutusalueella on ollut puu, talot ovat 1¸-kerroksisia ja harjakattoisia. Tyypillisiä värejä ovat vaalea, punamulta, okra ja ruskea.

Kohdealueelta tutkittiin tarkemmin 150 rakennuksen ulkomuotoa ja sijoittumista maisemaan. 80- luvun alkupuolella rakennusten suosituin pintamateriaali oli tiili (64 % tutkituista rakennuksista). 80-luvun loppupuolella puu on voittanut suosiossa tiilen, vain 35 % rakennuksista oli enää tiiliverhoiltuja. Tyypillinen rakennus on yksi kerroksinen. 80-luvun loppupuolella 1¸- ja 2- kerroksisten talojen määrä on lisääntynyt. Alkupuolella niiden osuus oli 12 % ja loppupuolella 31 %. Yleisin rakennuksen väri on punainen, sitten valkoinen, ruskea ja keltainen. 80 %:ssa rakennuksista on harjakatto, 20 %:ssa aumakatto. 80-luvun alkupuolella aumakatot olivat suosittuja, loppupuolella 90 % :ssa uusista asuinrakennuksista oli harjakatto.

Rakennukset sijoittuvat yhtä usein pellolle ja metsään. Vanhaan pihapiiriin rakennettiin 9 % rakennuksista.

Lahden (1980, s. 85) ryhmittelyä käyttäen (yksittäisasutus, jono, rykelmä) yksittäisasutusta muodosti 13 % rakennuksista. Useimmiten rakennukset kuitenkin muodostivat jonoasutusta teiden varsiin. Asuntorykelmiin rakennetaan

kylissä ja kaava-alueen välittömässä läheisyydessä. Jonoasutusta on perinteisesti ollut erityisesti Kokemäenjoen molemmin puolin sekä Huittinen-Punkalaidun tien varrella. Yksittäisasutusta ovat muodostaneet maatilakeskukset.

Tutkimuksen perusteella rakennuspaikan sijainnilla (metsäsijainti/peltosijainti/metsä-peltosijainti) ei näyttänyt olevan mitään riippuvuutta rakennuksen materiaaliin, väriin, kerroslukuun tai kattotyyppiin.

Tyypillinen kaava-alueen ulkopuolelle 1980-luvulla rakennettu omakotitalo on yleisen tien varrella sijaitseva puuverhoiltu 1-kerroksinen punainen ja harjakattoinen. Peltosijainti ja metsäsijainti ovat yhtä todennäköisiä.

1980-luvun loppupuolella rakennusten maisemaan sopeutumiseen on alettu kiinnittää selvästi enemmän huomioita. Tulosten perusteella voidaan sanoa, että rakennusten muodon, materiaalien ja värien valinnoissa ei 1980-luvun loppupuolella ole tehty enää niin suuria virheitä kuin 1980-luvun alussa ja varsinkin 1970-luvulla. Rakennusten sijoittumisessa ei ole tapahtunut muutosta. Rakentamisen ohjauksella tulisi pyrkiä ohjaamaan rakentamista enemmän metsäsaarekkeisiin ja olemassa olevien pihapiirien yhteyteen siten, ettei yhtenäisiä peltoalueita pirstota.

Rakennusluvan hakijat eivät selvityksen mukaan kuitenkaan olleet tyytyväisiä käytäntöön, että rakennuksen ulkonäköön kiinnitettiin pikkutarkasti huomiota siinä vaiheessa kun rakennuslupaparit muuten ovat jo kunnossa. Yllättävän monessa vastauspaperissa ihmeteltiin miksi maaseudulla vaadittiin rakennettavan maisemaan sopiva talo. Haja-asutusalueelle usein haaveillaan rakennettavan se oma talo, jonka rakentaminen kaava-alueelle tiukkojen kaavamääräysten johdosta ei ollut mahdollista. Monet rakentajat eivät näytä hyväksyvän, että kaava-alueen ulkopuolellakin on tarkat vaatimukset rakennuksen pintamateriaaleista, muodosta, sijainnista. Ristiriitaista on, että rakentajat kuitenkin hakevat maaseudulta juuri idyllistä ympäristöä ja kaunista maisemaa.

7.8 Rakentamisen ohjaus ja lainoitus

7.8.1 Millaista ohjausta rakentajat ovat saaneet,

millaista toivovat

Rakennusvaiheessa ja rakentamisvaiheessa saatuun informaation tasoon oli tyytyväisiä 83 % vastaajista. Tietoa oli yleensä ollut saatavilla kunhan sitä oli vain osattu kysyä. Muutama vastaajaa toivoi, että tietoa saisi keskitetymmin. Toivomuksia esitettiin rakentajantietopaketista, josta olisi selvinnyt kaikki kaavan ulkopuolelle rakentamiseen, rakentamisen suunnitteluun, lupahakemuksiin ja lainoitukseen liittyvät asiat. Vesi- ja viemärijärjestelyistä sekä ympäristöä kuormittamattomista jätehuollosta oli ollut liian vähän tietoa saatavilla.

7.8.2 Lupakäsittely

Kyselyn viimeisessä kysymyksessä vastaajat saivat esittää arvioitaan lupakäsittelystä. Seuraavaan on koottu lupakäsittelyyn liittyvät kommentit. Osa kommenteista on usean vastaajan yhteinen.

- Poikkeuslupa pitkittää liikaa rakentamista

- Poikkeuslupa turha rakennettaessa vanhan maatilan entisen asuinrakennuksen tilalle.

- Kaavoittajat/ rakennustarkastajat suhtautuvat hankkeisiin liian kielteisesti jo ennekuin kuin perehtyvät yksityiskohtiin.

- Metsäsaarekkeisiin, rinteille ja metsäalueille luvan saanti pitäisi olla helpompaa kuin keskelle peltoa rakentamisen.

- Rakennusluvan saanti ei saisi olla kiinni yhden henkilön mielipiteistä

- Vähemmän byrokratiaa ja enemmän ruohonjuuritason suunnittelua.

- Kunta ei saisi rakentamisen jälkeen suhtautua kielteisesti haja-asutusalueella asuviin.

- Miten kaava-alueen ulkopuolelle rakennettaessa kunnan rakennusluvan saaminen voi kestää niin kauan kauemmin kuin lupa rakennuskaava-alueelle rakennettaessa.

- Kyläsuunnitelma auttoi poikkeusluvan

saantiin

- Kyläsuunnitelmaa noudatetaan kuin kaavaa, mutta teitä ja puistoja ei rakenneta.

- Rantarakentamiseen suhtaudutaan liian kielteisesti. Talonrakentaminen ei pilaa maisemakuvaa.

- Haja-asutus alueen tonttikokoa tulisi pienentää, jotta maatalousmaata ei tuhlattaisi pientalon tontiksi. Sopiva tonttikoko 2000 mê.

Suurin osa kommenteista liittyi rakennus- ja poikkeusluvan saannin hitauteen ja byrokraattisuuteen. Poikkeuslupahakemuksen käsittely tulisi vastaajien mielestä saada huomattavasti joustavammaksi.

Kylien osayleiskaavoja pidettiin hyvinä, koska ne olivat helpottaneet rakennusluvan saantia asumiselle osoitetuille alueille. Toisaalta kylien kaavoja pidettiin kuitenkin maaseudulle liian joustamattomina.

Vastauksissa toivottiin, että rakentamista ohjattaisiin niin, että rakentaminen metsiin ja metsäsaarekkeisiin sekä olemassa oleviin vanhoille rakennuspaikoille voisi olla helpompaa kuin luvan saanti keskelle peltoa. Rakennuspaikan minipinta-alavaatimus pellolla ei pidetty oikeana rakentamisen ohjauskeinona, vaan peltomaan tuhlauksena.

7.8.3 Lainoitus

28 % vuosina 1980-1990 rakennuslupaa hakeneista oli saanut valtion lainaa. Maanviljelijöistä valtion lainaa sai 36 %. Muista kaava-alueen ulkopuolelle rakentaneista lainaa sai 26 % kaikista.

Kaava-alueelle rakentajiin verrattuna kaava-alueen ulkopuolella aravalainan saanti näyttää olevan yhtä helppoa. Lainansaajien osuudet ovat yhtä suuret. Aravalainoja myönnetään kaava-alueen ulkopuolle samassa suhteessa kuin kaava-alueellekin. Kaava-alueelle rakentajia ei lainan saannissa näytetä mitenkään suosivan.

Kaava-alueen ulkopuolle rakentavien aravalainan saajien absoluuttinen määrä kaikista vastaajista on koko tutkimusajankohtana pysynyt lähes samana vaihdellen 3-6 lainan saajaan/v.

8 TULOSTEN TARKASTELU

8.1 Kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisen määrän kehityksestä

Tutkimusalueen väkiluku ei 1980-luvun aikana ole juurikaan kasvanut. Myös omakotitalorakentamisen määrä on 80-luvulla vähentynyt. Asema- ja rakennuskaava-alueen ulkopuolelle myönnettyjen rakennuslupien osuus kaikista myönnetyistä omakotitalorakennusluvista on kohdealueella sen sijaan kasvanut.

Vaikka väkimäärä ei Kokemäenjokilaakson taajamavyöhykkeen kunnissa ole juurikaan kasvanut, on kohdealueella nähtävissä samanlaista rakenteen hajautumista ja kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisen määrän lisääntymistä kuin etelä-Suomen nopeasti kasvavilla kaupunkiverkkoalueilla (Vartiainen 1991, s. 76).

Vuonna 1990 43 % kaikista kohdealueen omakotitalorakennusluvista myönnettiin kaava-alueen ulkopuolelle. Tilanne kohdealueella vastaa koko maan tilannetta, sillä Kopran kunnallisliitossa tehdyn selvityksen (1990) mukaan vuonna 1990 koko maassa lähes 40 % uusista omakotitaloista rakennettiin kaava-alueen ulkopuolelle.

Kunnittaisissa rakentamisen määrissä on suuriakin eroja. Kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisen osuudet 80-luvun loppupuolella olivat Ulvilassa 19 %, Harjavallassa 21 %, Nakkilassa 39 %, Kokemäellä 47 % ja Huittisissa 49 %. Erot johtuvat mm. kuntamuodosta ja elinkeinorakenteesta, kunnan pinta-alasta, asukasmäärästä ja rakennuslupien myöntämispolitiikasta.

Maanviljelyvaltaisimmissa kunnissa (Kokemäki ja Huittinen) kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisen osuudet ovat suurimmat. Pinta-alaltaan pienimmissä kunnissa rakennus- ja asemakaavoitetun alueen osuus kunnan kokonaispinta-alasta on suurin (Ulvila, Harjavalta, Nakkila). Tällä on vaikutusta siihen, että myös kaava-alueelle rakentamisen osuudet ovat suurimmat. Kuntien kuntasuunnitelmissa on kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisesta asetettu hyvinkin erilaisia tavoitteita. Parhaiten tavoitteita on noudatettu Ulvilassa ja Harjavallassa, missä kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisen osuudetkin ovat pienimmät. Rakennusjärjestysten vähimmäispinta-alarajoituksilla ja lievealuemääräyksillä näyttää olevan merkittävä vaikutus kaava-alueen ulkopuolella rakentamisen osuuksin kunnissa.

Myös vuosittain on selviä eroja, mikä saattaa johtua kulloisestakin kaavatonttien tarjonnasta ja yleisestä rakentamisen suhdannetilanteesta.

8.2 Millaisille alueille rakentamispaineet kohdistuvat

Suurin osa kaava-alueen ulkopuolella tapahtuvasta asuntorakentamisesta tapahtuu kaava-alueen lievealueella. (56%). Kyliin sijoittuu 22 % rakentamisesta. Kylissä

tapahtuvan rakentamisen osuus vastaa kanta-Hämeessä 70-luvun lopulla saatuja tuloksia (Kanta-Hämeen seutukaavaliitto 1977). Lievealueille rakentamisen osuus on kuitenkin 1980-luvulla kohdealueella suurempi kuin 1970-luvulla kanta-Hämeen seutukaavaliiton alueella. Lievealueen määrittämisen epämääräisyys vaikeuttaa saatujen tulosten vertailua.

Rakentaminen sijoittuu yleensä hyvien liikenneyhteyksien päähän. Neljäsosa kaava-alueen ulkopuolella tapahtuvasta omakotitalorakentamisesta sijoittui valtateiden läheisyyteen (alle 1 km). Ja yli puolet rakentamisesta sijoittui alle 1 km:n etäisyydelle vähintään kokoojaluokkaisesta päätiestä. Saadut tulokset vahvistavat muualla aikaisemmin tehtyjä tutkimuksia.

Työpaikat ovat keskittyneet taajamiin sekä nauhamaiselle vyöhykkeelle valtatien 2 ja rautatien väliin. Asutuksen sijoittumisessa on sen sijaan nähtävissä hajaantumista, pääpaine kohdistuu taajamien lievealueille hyvien liikenneyhteyksien päähän taajamista. Asutuksen hajaantumiskehitystä tulee osaltaan ilmeisesti lisäämään suunnitelmissa olevat suuret kauppakeskukset, jotka vähentävät nykyisten keskusten merkitystä. Valtatien 2 parantaminen nelikaistaiseksi sekaliikennetieksi 'pienentää' kohdekuntien etäisyyttä ja tulee ilmeisesti entisestään lisäämään kuntien välistä työpaikkasukkulointia. Liikenneyhteyksien parantuessa ihmiset voivat asua kauempana työpaikoistaan.

Kohdealueen hajautumiskasvua kuvaa Vartiaisen seutuistumisen ideaalityypeistä (1991) parhaiten jonoutuminen. Asuminen leviää teiden varsille ja Kokemäenjoen vartta pitkin. Joskin alueen seutuistumiskehityksessä on nähtävissä jonkin verran myöskin kyläistymisen (rakennetaan kyliin) ja siroutumisen (varsinaisen haja-asutuksen syntyminen) piirteitä.

8.3 Ketkä rakentavat kaava-alueen ulkopuolelle ja miksi

Kaava-alueen ulkopuolelle rakentaneisiin kohdeperheisiin kuului tavallista enemmän alle kouluikäisiä lapsia. Rakentaminen sijoittuu yleensä ajankohtaan, jolloin lapset ovat alle kouluikäisiä tai lapsia ei ole vielä hankittu. Lähitulevaisuudessa kaava-alueen ulkopuolella lisääntyvä rakentaminen kasvattaa erityisesti koulujen ja lasten hoitopaikkojen tarvetta.

Kaava-alueen ulkopuolelle rakentajista tavallista suurempi osa oli maanviljelijöitä (14 %) ja yksityisyrittäjiä (10%). Maanviljelijät perivät rakennuspaikan vanhemmiltaan ja viljelynkin kannalta kaava-alueen ulkopuolelle rakentaminen on tietysti lähes ainoa mahdollisuus. Yksityisyrittäjät arvostavat kaava-alueen ulkopuolelle rakentaessaan suuria rakennuspaikkoja, hyviä liikenneyhteyksiä ja rakentamisen vapautta. Tällaisista tonteista on kaava-alueella ilmeisesti pulaa.

Rakennuspaikan valintaan vaikuttivat eniten rakennuspaikkojen suurempi koko ja halvempi mê-hinta kaava-alueen tontteihin verrattuna sekä viljelymahdollisuus. Ilmeisesti osa vastaajista olisi rakentanut kaava-alueelle, mikäli suurempia tontteja olisi ollut tarjolla.

Asuinympäristön parhaimpina puolina nähtiin luonnon läheisyys, rauhallinen ympäristö asua ja oma vapaus päättää ympäristöstään. Ympäristöarvot avaavat tulevaisuudessa uusia mahdollisuuksia maaseudulle. Maaseutuun läheisesti liittyvät ominaisuudet, kuten luonnonläheisyys, väljyys ja mahdollisuus omatoimisuuteen tulevat merkittävimmiksi.

8.4 Kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisen vaikutuksista

8.4.1 Rakentajan kannalta

Tutkimuksessa suoritettiin karkea kustannustiedustelu. Yhteenveto on esitetty taulukossa 30. Yksityisen rakentajan kannalta kaava-alueen ulkopuolelle rakentaminen ei keskimäärin näytä tulevan juurikaan kalliimmaksi. Rakentamisesta aiheutuva lisäkustannus oli keskimäärin 10 400 mk (VI 1991). Lisäkustannukset, jotka tulee kaava-alueen ulkopuolelle rakennettaessa, tasoittuvat rakennuspaikan kaavatonttia halvemman neliöhinnan myötä. Saadut tulokset vastaavat Ruotsissa saatuja tuloksia (Fredbäck, Svensson J, Svensson L, Wallhammar 1984).

Kasvavista etäisyyksistä johtuen käyttökustannukset tulevat kalliimmiksi. Työmatkakustannukset saa kuitenkin vähentää verotuksessa, joten niiden osalta ei liikkumiskustannukset ilmeiseti tule asukkaalle kalliimmaksi.

Taulukko 30 Kustannukset(VI 1991) yksityisen rakentajan

kannalta rakennettaessa kaava-alueen ulkopuo-

lelle verrattuna kustannuksiin rakennettaessa

kaava-alueelle

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

Rakentamis- Käyttökus-

kustannukset tannukset

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

rakennuspaikka suurempi koko,

sama hinta -

talon rakentaminen sama -

vesi- ja viemäri 6800mk kalliimpi halvempi

tie 1800mk kalliimpi sama

sähkö 1800mk kalliimpi sama

puhelin sama sama

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

yhteensä 10400 mk kalliimpi halvempi

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

matkakustannukset kalliimpi

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

Kun sisäasiainministeriön maaseutuprojekti on maaseudun liikennettä koskevassa skenaariossaan (1990) ennustanut haja-asutusalueen tiestön ja joukkoliikennepalvelujen heikkenevän, saattaa kasvava liikenne haja-asutusalueella aiheuttaa tulevaisuudessa suuriakin ongelmia. Jo nyt vastaajat olivat asuinalueellaan tyytymättömimpiä teiden huonoon kuntoon ja talviolosuhteisiin. Monet liikkuvat ammatit, maanviljely ja muut kotona tehtävät työt ovat kuitenkin sellaisia ettei työmatka taajamassa asuessa ole lyhyempi, ja näin asuinpaikalla ei ole merkitystä. Palvelujen tasoa pidettiin parhaimpana kylissä ja lievealueilla, mutta toisaalta palvelujen saavutettavuuden oman perheen kannalta koki hankalimmaksi lievealueille rakentaneet. Lievealueilla kaivattiin mm. kevyen liikenteen väyliä ja valaistusta, mitä kauempana ei osattu kaivata. Kaava-alueen ulkopuolelle rakenettaessa kylät ovat palvelujen ja asukkaiden tyytyväisyyden suhteen parhaimpia rakennuspaikkoja.

Palveluista erityisesti peruspalvelujen, koulujen ja päivittäistavarakauppojen, sijainnilla on asukkaan kannalta eniten merkitystä. Haja-asutusalueella sijaitsevien peruspalvelujen määrissä ja uusien omakotitalojen sijoittumisessa oleviin peruspalveluihin nähden on selviä kuntakohtaisia eroja. Päivittäistavarakauppoihin nähden edullisimmin sijoittuvat rakennuspaikat Nakkilassa ja Ulvilassa. Ala-asteisiin nähden sijoittuvat kaava-alueen ulkopuolle rakennetut omakotitalot edullisimmin Nakkilassa ja Kokemäellä. Nakkilassa ovat luvat siis myönnetty olevien palvelujen suhteen edullisimmin.

Päivittäistavarakauppojen määrä on 1980-luvulla kaava-alueen ulkopuolella vähentynyt (Heinimäki 1983, s. 101-102). Asuinaikana lähikauppa oli poistunut tutkimusalueella joka kymmenennessä tapauksessa. Kaupan lopettaminen on tutkimusajankohtana vaikuttanut joidenkin kylien rakentamisen vähenemiseen. Kauppojen hävitessä kylien vetovoima heikkenee ja lievealueet tulevat entistä vetovoimaisimmiksi. Peruskouluja ei 80-luvulla ole juurikaan lakkautettu, mutta nykyinen lama kuitenkin tulee ilmeisesti muuttamaan tilannetta. Haja-asutusalueen peruskouluja ollaan lakkauttamassa lähes joka kunnassa.

8.4.2 Kunnan kannalta

Palvelujen järjestämisessä haja-asutusalueelle on kunnan kannalta ongelmallista koululaiskuljetukset sekä vanhusten kotihoidon ja kuljetusten järjestäminen. Koululaisten ja vanhusten kuljetuskustannukset lisääntyvät asutuksen hajautumisen myötä. Tutkimusalueen ala-asteiden verkko on melkoisen kattava, 60 % kaava-alueen ulkopuolelle rakennetuista omakotitaloista sijoittui alle 3 km etäisyydelle ala-asteesta. Kunnittain esiintyy jonkin verran vaihtelua. Kun kunnan kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisen osuuksia ja rakentamisen vaikutuksia tarkastellaan tulee olemassa olevien palvelujen määrä ja rakennettujen omakotitalojen sijoittuminen niihin nähden ottaa huomioon. Mikäli kylien

olemassa oleva koulukapasiteetti saadaan tehokkaampaan käyttöön on kaava-alueen ulkopuolelle rakentaminen kunnan kannalta pikemminkin edullista. Samalla vältytään kalliiden uusien koulujen rakentamiselta.

Selvimmin kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisen epäedullisuus näkyy kunnan kannalta vasta kynnyskustannusten ylittyessä. Jouduttaessa rakentamaan uusia kouluja, teitä, vesi- ja viemärijohtoja. Kun taaja-asutuskynnystä ei ylitetä kunta välttyy kaava-alueen ulkopuolella rakennuskaavoituskustannuksilta ja kalliin kunnallistekniikan rakentamiselta.

Lisääntyvä hajarakentaminen lisää ympäristöongelmia, erityisesti vesihiollon osalta. Rakennettaessa kauaksi kunnan olemassa olevasta vesi- ja viemäriverkostosta kustannusten pienentämiseksi tulisi tutkia ekologisen asumismuodon kehittäminen vaihtoehtoja, keskitetyn rakentamisen tilalla käytettäisiin maapuhdistamoja ja erilaisia pienpuhdistamoja (Hakanen 1991, s. 50-52). Lisäksi tulisi tutkia ylikunnallisia yhteistyömahdollisuuksia vesi- ja viemäriverkkojen rakentamisessa kunnan äärirajoille.

Haja-asutusalueella asumista kunta joutuu tukemaan myös erilaisin avustuksin, esimerkikkinä yksityistieavustukset. Kasvavat työmatkavähennykset pienentävät kunnan verotuloja.

Ongelmana voidaan pitää lievealueilla tapahtuvan rakentamisen lisääntymistä. Suunnittelemattomasti leviävä rakentaminen saattaa vaikeuttaa kunnan tulevaa kaavoitusta. Myös erilaisten yhteisten alueiden kuten virkistysalueiden varaaminen saattaa vaikeutua suunnittelemattoman rakentamisen myötä. Syrjäalueiden pysyvät palvelut ovat hävinneet ja liikkuvien palvelujen järjestäminen tulee kunnalle kalliiksi.

8.4.3 Yhteiskunnan kannalta

Asutuksen leviäminen kaava-alueen ulkopuolelle muuttaa maaseudun maisemaa maaseudun rakennusperinteen katkeamisen myötä. Ongelmana voidaan pitää toisista kulttuureista lainattujen rakennustyylien tunkeutumista maaseudulle. Uudisrakentamisessa ei tutkimusalueella tosin ole tehty enää 1980-luvun loppupuolella ja 1990-luvun alkupuolella yhtä suuria rakennuksen muotoa, materiaaleja ja värejä koskevia virheitä kuin aikaisempina vuosikymmeninä. Maaseudun perinteinen rakennusmateriaali, puu, on yleistynyt varsinkin 1980-luvun loppupuolella. Tutkimusalueella omakotitalo näyttää kuitenkin sijoittuvan yhtä usein avoimelle pellolle kuin rakentamiseen paremmin sopiville paikoille; kyliin, olemassa olevien rakennusten yhteyteen ja metsäsaarekkeisiin (Rautamäki 1990, s. 49).

Kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisen määrän lisääntymisestä johtuva liikkumiskustannusten ja verkostojen rakentamiskustannusten kasvaminen ei ole kestävän kehityksen periaatteiden mukaisia. Yhteiskunta joutuu panostamaan yhä

enemmän haja-asutukseen erilaisin avustuksin, kuten kyläkauppa-avustuksin.

Toisaalta maaseudun elinvoimaisuuden säilymistä ja kohtuullisessa määrin tapahtuvaa rakentamista voidaan pitää yhteiskunnan kannalta mielekkäänä. Tehdyt investoinnit (teknisen huollon verkostot, koulujen rakentaminen) ja tukitoimet eivät mene hukkaan.

8.5 Kaava-alueen ulkopuolella tapahtuvan rakentamisen ohjaus

Taaja-asutuskielto ja poikkeusluvat

Taaja-asutusta ei saa muodostaa ilman vahvistettua

asema-, rakennus- tai rantakaavaa (RakL 5µ). 17 % kaava-alueen ulkopuolella tapahtuvasta rakentamisesta sijoittui kuitenkin taajarakentamisen alueelle (vähintään 5 asuinrakennusta enintään 200m etäisyydellä toisistaan).

Poikkeuksen taaja-asutuskieltoon myöntää lääninhallitus, rakennettaessa kunnanvaltuuston hyväksymän yleiskaavan mukaiselle asuntoalueelle kunnanhallitus. Poikkeuslupakäsittely lisää rakennusluvan saantiaikaa huomattavasti ja lisääntynyt rakentaminen lievealueille ruuhkauttaa entisestään poikkeuslupajonoja.

Seutu- ja yleiskaavojen ohjausvaikutus

Myönnettäessä rakennuslupia uudisrakentamista varten on katsottava ettei alueen käyttö seutukaavassa varattuun käyttöön vaikeudu. Lupa on kuitenkin myönnettävä, mikäli ei ole kyse taaja-asutuksen muodostamisesta ja luvan epäämisestä aiheutuisi huomattavaa haittaa (RakL 27µ, 30µ). Yllättävää oli, että lähes kolmasosa kaava-alueen ulkopuolella tapahtuvasta omakotitalorakentamisesta sijoittui seutukaavoissa maa- ja metsätalousalueiksi osoitetuille alueille.

Vahvistettuja yleiskaavoja ei kohdekunnissa ole. Vahvistamattomien yleiskaavojen ohjausvaikutus on hyvin ohjeellinen. Ohjeellisuutta kuvaa se, että muista kuin maanviljelijöiden hakemista omakotitalorakennusluvista kaava-alueen ulkopuolella sijoittui yleiskaavassa maa- ja metsätalousalueeksi osoitetuille alueille peräti puolet. Asumiseen osoitetuille alueille sijoittui vain viidesosa kaava-alueen ulkopuolelle myönnetyistä omakotitalorakennusluvista.

Rakennusjärjestys ja kuntasuunnitelmassa asetetut tavoitteet

Rakennusjärjestysten rakennuspaikan vähimmäispinta-alavaatimuksilla kaava-alueen ulkopuolella näyttää tulosten valossa olevan suuri merkitys kaava-alueen ulkopuolelle

sijoittuvien omakotitalojen määrään eri kunnissa. Vähimmäispinta-aloissa oli suuria kunnittaisia eroja. Ulvilassa ja Harjavallassa on suurimmat pinta-alavaatimukset, ja näissä kunnissa kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisen osuus on selvästi muita kohdekuntia pienempi.

Asunto-ohjelmassa asetettuja kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisen tavoitteita on parhaiten noudatettu Ulvilassa ja Harjavallassa, missä kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisen osuudet kaikesta omakotitalorakentamisesta ovat pienimmät.

Rakennusjärjestysten pinta-alarajoituksia on kohdekunnissa noudatettu. Alle puolen hehtaarin rakennuspaikkojen määrät kaavan ulkopuolella ovat suoraan verrannollisia rakennusjärjestyksen vähimmäispinta-alarajoituksiin.

Taulukkoon 29 on kerätty kuntien kaava-alueen ulkopuolelle myönnettyjen omakotitalorakennuslupien osuudet kuntien kaikista omakotitalorakennusluvista, asunto-ohjelmiin ohjelmoidut kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisen osuuksien tavoitteet, kuntien rakennusjärjestys vähimmäispinta-alavaatimukset sekä myönnettyjen rakennuslupien rakennuspaikkojen alle puolen hehtaarin rakennuspaikkojen osuudet kaiken kokoisista rakennuspaikoista.

Taulukko 29 Kohdekuntien kaava-alueen ulkopuolelle

rakentamisen osuus 1981-1990, asunto-

ohjelmiin ohjelmoidut haja-asutuksen

osuudet, rakennusjärjestyksen vähimmäis-

pinta-ala vaatimus ja alle 0,5 ha:n

rakennuspaikkojen osuudet

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

Kunta Kaava- Asunto- Rakennus- Alle 0,5

alueen ohjelmas- järjestyksen ha:n

ulkopuo- sa oh- vähimmäis- suuruis-

lelle jelmoitu pinta-ala ten

osuus

% % ha %

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

Harjavalta 15 17 1 koko kunta 29

Huittinen 46 31 0,5 koko kunta 34

Kokemäki 38 21 0,5 lievealue 41

Nakkila 39 26 - 54

Ulvila 14 16 1 lievealue 32

S)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Q

Rakennuskielto vahvistetun kaavan laatimista tai muuttamista varten

Eniten asema- ja rakennuskaava-alueiden lievealueille on kohdistunut rakentamispaineita Ulvilassa ja Harjavallassa. Näissä kunnissa rakennuskieltoalueella on tutkimusajankohtana ollut eniten merkitystä. Rakennuskielto rakennuskaavan

laatimista varten on Ulvilassa ollut laaja koko tutkimusajankohdan ajan ja peräti 2/3 kaava-alueen ulkopuolella

tapahtuvasta asuntorakentamisesta sijoittuu rakennuskieltoalueelle. Ilman rakennuskieltoa lievealueelle rakentamisen osuus olisi vieläkin suurempi. Toisaalta rakentaminen ko. alueelle on aina vaatinut poikkeusluvan, mikä on pitkittänyt rakennuslupakäsittelyä huomattavasti.

Asuntotuotantolainsäädäntö

Detaljikaava-alueen ulkopuolella valtion asuntolainoja myönnettäessä tulisi asuntotuotalainsäädännön mukaisesti kiinnittää erityistä huomiota rakennuksen sijaintiin. Tutkimustulosten valossa ei lainoja myönnettäessä erityistä sijaintikriteeriä kunnilla ole ollut, vaan aravalainoja on myönnetty suhteessa yhtä paljon kaava-alueen ulkopuolelle kuin kaava-alueellekin.

Keinoja lisääntyvän kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisen ohjaukseen.

Mikäli kunnat haluaisivat edistää kaavatonttien kysyntää, tulisi kaava-alueen ulkopuolelle rakentajien mielestä ennen kaikkea suurentaa tonttikokoa. Metsäisiä tontteja pitäisi olla enemmän, vaikka ne sijaitsisivat kauempanakin. Kaavatonttien haittapuolina mainittiin rauhattomuus ja meluisuus. Lisäksi kaavatontit sijaitsivat usein tuulisilla peltoalueilla. Rakentajat kaipasivat tontteja, joilla ei olisi tiukkoja kaavavaatimuksia rakennuksen pintamateriaaleista, väristä jne. Erityisesti yritystoimintaan soveltuvien tonttien määrää tulisi lisätä.

Kaava-alueen ulkopuolella tapahtuvaa rakentamista tulee rajoittaa erityisesti lievealueilla, missä rakentamisen määrä on viime vuosina selvästi kasvanut. Lievealueille rakennettaessa tuleva kaavoitus vaikeutuu ja virkistysalueiden varausmahdollisuus heikkenee. Rakentamista tulisi rajoittaa rakennusjärjestyksen vähimmäispinta-ala- ym. lievealuemääräyksillä. Seutukaavoilla ja vahvistettavilla yleiskaavoilla tulee varata alueet yhteisiä tarpeita varten riittävän ajoissa, jotta niiden varaaminen ei vaikeudu suunnittelemattoman rakentamisen myötä.

Kyliin rakentaminen on suotavaa, mikäli peruspalvelut ovat olemassa. Kylien rakentamisen ohjaukseen soveltuvat parhaiten vahvistettavat joustavat osayleiskaavat, palstoitussuunnitelmat ja rakennustapaohjeet. Osayleiskaavojen tulisi osoittaa asumiselle soveltuvat perinteisen rakentamisen mukaiset ja palveluiltaan suotuisat rakentamisalueet. Maaseudulle sopivista talotyypeistä, väreistä ja perinteisestä sijoittumisesta maisemaan tulisi kuntien, yhteistyössä asukkaiden, kanssa laatia rakennustapaohjeet.

9 YHTEENVETO

Työssä tarkastellaan detaljikaava-alueen ulkopuolella tapahtuvaa asuntorakentamista. Työn tarkoituksena oli selvittää erityisesti kaava-alueen ulkopuolella tapahtuvan omakotitalorakentamisen määrä ja sijoittuminen sekä rakentamiseen liittyviä hyviä ja huonoja puolia. Kohdealueena on Ulvilan, Nakkilan, Harjavallan, Kokemäen ja Huittisten kunnat.

Rakentamisen hyötyjä ja haittoja on työssä pyritty selvittämään kirjallisuuden, haastattelujen sekä 500:lle kaava-alueen ulkopuolelle omakotitalon rakentaneelle henkilölle suunnatun kyselyn avulla. Kyselyyn vastasi 267 rakentajaa (55 %). Rakentamisen määrän ja sijoittumisen selvittämiseksi kerättiin kuntien rakennuslupakortistoista rakennusten sijaintitiedot vuosina 1976-90 kaava-alu-een ulkopuolelle myönnettyjen lupien osalta (821 kpl).

Erityisesti etelä-Suomen nopeasti kasvavilla kaupunkiverkkoalueilla on 1980-luvun loppupuolella ollut havaittavissa seutuistumiskehitystä. Asunnot, työpaikat ja palvelut hajaantuvat taajamarakenteen ulkopuolelle läheiselle maaseutualueelle (Vartiainen 1990). Myös Kokemäenjokilaaksossa on 1980-luvun loppupuolella kaava-alueen ulkopuolella tapahtuvan omakotitalorakentamisen osuus kaikesta omakotitalorakentamisesta kasvanut. 80-luvun alkuvuosina kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisen osuus oli 25 % kaikesta omakotitalorakentamisesta, loppupuolella sen osuus oli 34%. 1990-luvun alkuvuosina kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisen osuus oli jo yli 40 %., mikä vastaa koko maan rakentamistilannetta (Kopra 1990, s.3).

Kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisen osuudet vaihtelivat kunnittain suuresti. 1980-luvun loppupuolella kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisen osuus oli Ulvilassa 19 %, Harjavallassa 21 %, Nakkilassa 39 %, Kokemäellä 47 % ja Huittisissa 49 %. Erot johtuvat mm. kuntamuodosta ja elinkeinorakenteesta, kunnan pinta-alasta ja asukasmäärästä sekä rakennuslupien myöntämispolitiikasta; ennen kaikkea rakennusjärjestyksen rakennuspaikan vähimmäispinta-alarajoituksista.

Tulosten tarkastelua varten kohdealue jaettiin kolmeen eri osa-alueeseen: kaava-alueen lähialueet eli lievealueet, kyläalueet ja muut kaavan ulkopuoliset alueet. Suu-rin osa rakentamisesta tapahtui kaava-alueen lievealueella (56 %). Kyliin sijoittui 22 % omakotitaloista. Parhaiten kohdealueen seutuistumiskehitystä kuvaava malli onkin jonoutuminen. Asuminen leviää taajamasta hyvien liikenneyhteyksien päähän ja Kokemäenjoen vartta pitkin.

Kaava-alueen ulkopuolelle rakentajista tavallista suurempi osa oli maanviljelijöitä ja yksityisyrittäjiä.

Kaava-alueen ulkopuolella sijaitsevan rakennuspaikan valintaan oli ennen kaikkea vaikuttanut suurempi koko ja halvempi mê-hinta kaavatontteihin verrattuna sekä viljelymahdollisuus. Kaava-alueen ulkopuolella asuinympäristön parhaimpina puolina nähtiin luonnonläheisyys, rauhallinen ympäristö ja oma vapaus päättää ympäristöstään. Huonoimmat puolet liittyivät teiden kuntoon ja talvikunnossapitoon. Tyytyväisimpiä palveluihin oltiin kylissä.

Kyliin rakentaminen on myös kunnan kannalta suotavaa, mikäli olemassa oleva kunnallistekniikka japalvelukapasiteetti on riittävä.Yhteiskunnan kannalta on tärkeää maaseudun säilyminen elinvoimaisena.

Kaava-alueen ulkopuolelle rakentaminen ei rakentajalle tule juurikaan kaava-alueelle rakentamista kalliimmaksi. Asuminen tulee kalliimmaksi kasvavien liikkumiskustannusten myötä. Kunnalle suurimmat ongelmat aiheutuvat palvelujen järjestämisestä syrjäalueille ja lisääntyvistä kuljetuskustannuksista. Suunnittelematon rakentaminen lievealueilla vaikeuttaa tulevien kaavojen laatimista ja verkostojen rakentamista. Yhteiskunnan kannalta ongelmana ovat kasvavat energia-, verkosto- ja liikkumiskustannukset sekä ympäristön ongelmien lisääntyminen, erityisesti vesihuollon osalta.

Nykyisistä ohjauskeinoista kaava-alueen ulkopuolelle rakentamista parhaimmin ohjaavat rakennusjärjestyksen vähimmäispinta-ala ym. rajoitukset. Kylissä rakentamista ohjattaisiin parhaiten joustavilla osayleiskaavoilla, palstoitussuunnitelmilla ja rakennustapaohjeilla. Kaava-alueille rakentamista saadaan parhaiten suunnattua lisäämällä ja monipuolistamalla kaavatonttitarjontaa. Suurempia, erityisesti yritystoimintaan ja puutarhanhoitoon soveltuvia tontteja kaivataan lisää.

10 LÄHDELUETTELO

Andersson Harri. 1991. Tampere-Pori/Rauma aluerakenteen kehitys. Esiselvitys. Turku. 31 s.

Berg Harry. 1989. Helminauhan suunnittelu. Kaavoitus ja rakentaminen 4/89 s. 5-7

Bryant, Russwurm, McLellan. 1982. The city's countryside. New York. Longman Group Limited. 247 s.

Fredbäck Kerstin. 1989. Konsekvenser av bostadsbyggande på landsbygden. Stockholm. Statens råd för byggnadsforskning, R112:1989. 166 s.

Fredbäck, J Svensson, L Svensson ja Wallhammar. 1984.

Bostadsbyggande på landsbygden. Stockholm. Statens råd för byggnadsforskning, R63:1984. 119 s.

Gränö J.G. 1951. Asutus. Suomen maantieteen käsikirja. Helsinki. 568 s.

Haapanala Auvo. 1988. Kaavoitus ja muut maankäytön ohjausvälineet. In: Rakentaminen, maankäyttö ja kaavoitus. Helsinki, Lakimiesliiton kustannus. Julkaisusarja n:o 51. s. 7-22.

Haja-asutusjaoston mietintö 1974:3. Helsinki 1974. 125 s.

Hakanen Maija. 1991. Kohti ekologista asumista. Helsinki, Ympäristöministeriön selvitys 4/1991. 74 s.

Harjavallan kaupunki. 1985. Asunto-ohjelma 1986-1990. Harjavallan kaupunkisuunnittelusarja D 1/85. 29 s.

Harjavallan kaupunki. 1990. Toimintasuunnitelma 1991-1995.

Hartikainen, Ernvall, Kokskenmäki. 1981. Haja-asutusalueen liikenteen kehittäminen. TTKK. Tie- ja liikennetekniikan laitos. Tampere , Julkaisu 3. 54 s.

Hautamäki, Iisakkala. Muuttuva aluerakenne. Suomen kunnallisliiton aluepoliittiset julkaisut nro 3. 86 s.

Heinimäki H. Kaupan palvelut maaseudulla. 1983. In: Vuorela, Kosonen, Virtanen. Suomalainen maaseutu. Hämeenlinna. 170 s.

Huittisten kaupunki. 1990. Asunto-ohjelma 1990-1995. Huittinen. 12 s.

Huittisten kaupunki. 1986. Asunto-ohjelma 1986-1990. Huittinen 13 s.

Itä-Uudenmaan seutukaavaliitto ja Sipoon Kunta. 1978. Tutkimus kyläkeskuksen asutuksen lisäämismahdollisuuksista. Porvoo. 95 s.

Kaavoitus- ja asuntotoimen seuranta 1990. 1991. Helsinki. Ympäristöministeriön kaavoitus- ja rakennusosaston selvitys 3/1991. 187 s.

Kanta-Hämeen seutukaavaliitto. 1978. Asuntorakentaminen kaava-alueiden ulkopuolella. Hämeenlinna, julkaisu II:87. 58 s.

Kestävä kehitys ja Suomi. 1990. Helsinki, Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle kestävään kehitykseen tähtäävistä toimista. 97 s.

Kiinteistöjen kauppahintatilasto 1990. 1989. Helsinki, Maanmittaushallitus, Maanmittaushallituksen karttapaino 101s.

Kiinteistöjen kauppahintatilasto 1986. 1987. Helsinki, Maanmittaushallitus, Maanmittaushallituksen karttapaino 96s.

Kiinteistöjen kauppahintatilasto 1982. 1983. Helsinki, Maanmittaushallitus, Valtion painatuskeskus 63 s.

Kiviranta Aulikki. 1985. Perusrakentamisoikeudesta erityisesti lievealueilla. Espoo, Pellervon taloudellisen tutkimuskeskuksen julkaisuja nro 4. 173 s.

Kantola Jorma. 1984. Ekonometrinen kiinteistöarviointi Suomessa. Espoo, 2. painos. 264 s.

Kokemäen kaupunki. 1990. Kokemäen asunto-ohjelma 1990-1995. Kokemäki. 14 s.

Kokemäen kaupunki. 1986. Kokemäen asunto-ohjelma 1986-1990. Kokemäki. 7 s.

Kopra Pekka. 1991. Selvitys haja-asutusalueiden asuntorakentamisesta. Helsinki, Suomen kunnallisliiton ympäristöjulkaisut nro 21. 49 s.

Kotilainen. 1979. Kylien kehittämisvaihtoehtojen vertailu. Diplomityö. TKK. Maanmittausosasto.

Lahti, Ekberg, Himanen, Tamminen, Manki, Saarikoski, Pajakkala, Tolsa. 1985. Yhdyskuntarakenteen kehitysnäkymät. Espoo, Suomen kaupunkiliiton julkaisusarja C 109. 265 s.

Lahti, Kopra. 1988. Yhdyskuntarakenne- Selvitys kolmentoista kuntaparin yhdyskuntarakenteen kehityksestä 1980-luvulla. Espoo. 56 s.

Lahti Leena K. 1980. Maaseutuasutuksen ryhmittyminen Suomessa. Helsingin yliopisto. Maantieteen laitos. Lisenssiaattitutkielma. 85 s.

Laine Ari. 1991. Aravatuotanto 1980-luvulla. Helsinki, Asuntohallitus, tutkimus- ja suunnitteluosasto, julkaisu 6:1991. 31 s.

Larma, Hallberg, Jatkola, Virilander. 1983. Rakennuslaki ja -asetus. Kolmas, uudistettu painos. Vammala. Suomen lakimiesliiton kirjasarja nro 82. 847 s.

Liikenneministeriön hallinnonalan yleissuunnitelma 1986. Helsinki.

Maaseudun liikenneyhteydet-skenaario ja toimenpide-ehdotukset. Luonnos 30.7.1990.

Myhrberg-Heinonen. 1987. Haja-asutusrakennuspaikkojen hinta Suomessa v. 1982-86. Helsinki, Maanmittaushallituksen julkaisu n:o 57. 30 s.

Nakkilan kunta. 1989. Nakkilan kunnan asunto-ohjelma 1990- 1995.

Nakkilan kunta. 1985. Nakkilan kunnan asunto-ohjelman toteuttamisosa 1986-1990. Nakkila. 23 s.

Palaste Tuula. 1990. Kaavan ulkopuolisten alueiden asuinrakentaminen. Kunnallistekniikka 3:1990. s. 25-28.

Pantzar Pentti. 1990. Uudet kauppakeskukset keskustarakenteita muuttamassa? Kaavoitus ja rakentaminen 2/90. s.1

Pohjois-Karjalan seutukaavaliitto. 1987. Haja-asutusalueelle suuntautuva muuttoliike ja asuntorakentaminen sekä niiden vaikutukset aluerakenteeseen Joensuun ympäristökunnissa. Joensuu, julkaisu A44. 66 s.

Pohjois-Pohjanmaan seutukaavaliitto. 1990. Pohjois-Pohjanmaan maisema. Oulu, julkaisu A:96. 47 s.

Pohjois-Savon seutukaavaliitto. 1989. Asuntoon, asuinympäristöön ja asutuksen rakenteeseen liittyvät tavoitteet Pohjois-Savossa. Kuopio, Sarja A:89. 69 s.

Polso Eeva. Rakennustapa ohjeiden laatiminen. Suomen kunnallisliitton ympäristöjulkaisut 11. 59 s.

Posti- ja telelaitos, Hallituksen päätös 2.5.1990

Rautamäki Maija. 1990. Maakunnallinen maisemaselvitys Varsinais-Suomi. Turku, Varsinais -Suomen Seutukaavaliitto, Ympäristöministeriö. 108 s.

Rautamäki-Paunila Maija. 1982. Maisemamaakunnat - maakunnallinen viheraluejärjestelmä. Teknillinen korkeakoulu, arkkitehtiosasto, Espoo, maisemalaboratorion julkaisu 3/82. 135 s.

Ravila Eila. 1991. Maaseudun lainoitusproblematiikka. Asuntohallitus. Julkaisematon moniste. 5 s.

Satakunnan seutukaavaliitto. 1990. Satakunnan rakennusperinne. Pori, Sarja A:177. 208 s.

Satakunnan seutukaavaliitto. 1988. Satakunnan seutusuunnitelma 1988-2010. Pori, Sarja A:166, 68 s.

Satakunnan seutukaavaliitto. 1988. Satakunnan seutukaava 3. Pori, Sarja A:167. 69 s.

Satakunnan seutukaavaliitto. 1983. Asutuksen kehitys Satakunnassa. Pori, Sarja A:138. 58 s.

Satakunnan seutukaavaliitto. 1982. Satakunan seutukaava 2. Pori Sarja A:135. 169 s.

Sisäasianministeriön maaseudun kehittämisprojekti. 1991. Maaseudun kehittämisohjelma. Helsinki, Moniste 10. 396 s.

Suomen kunnallisliitto ja Vesihuoltoliitto. 1985. Haja-asutusalueen vesi- ja jätehuollon suunnittelu ja toteuttaminen. Vantaa. 112 s.

Pakarinen Olli. 1991. Uustuotanohamkkeiden sijaintiin lisää huomiota. AH-Uutiset, asuntohallituksen julkaisu 2/1991. s. 32-33.

Turun tie- ja vesirakennuspiiri. 1989. Valtatie 2 rakentaminen moottoritieksi välillä Pori-Ulvila. 71 s.

Ulvilan kunta. 1990. Asunto- ja kaavoitusohjelma 1990-1994. Ulvila. 23 s.

Ulvilan kunta. Asunto- ja kaavoitusohjelma 1986-1990. Kuntasuunnittelulautakunta. Ulvila. 18 s.

Valtakari Pirjo. 1991. Hajarakentaminen hallintaan. Suomen kunnat 6/1991. s. 16-17.

Vartiainen Perttu. 1991. Seutuistuminen yhdyskuntasuunnittelun haasteena. Terra 103/2 1991 s. 76-86.

Vartiainen Perttu. 1990. Joensuun seutu, näkökulmia kehittämiskeskusteluun. Joensuun yliopisto, Joensuu, Karjalan tutkimuslaitoksen moniste N:o 11/1990. 64 s.

Vesi- ja ympäristöhallitus. 1990. Vesihuoltolaitokset vuonna 1988. Vesi- ja ympäristöhallituksen kuntatoimiston tiedote.

Wiiala Arvid. 1969. Maankäyttö ja yhteiskunta. Vammala. Vammalan kirjapaino Oy. 421 s.