Kirjailijavieras

Kyselemme kerran kuussa kirjailijoiden ja muiden kirjaihmisten ajankohtaisia kuulumisia sekä heidän kirja- ja elokuvasuosikkejaan


Mitä kuuluu, Liisa Keitaanpää?

kuva

”Huomenta”, sanon itselleni joka aamu vähän ennen kuin avaan silmäni. Silmänräpäyksen ajan jännitän, mitä näen ensimmäiseksi. Sen muutaman sekunnin ajan, jolloin luomeni nousevat kuin tahmaiset rullaverhot, olen jo ennättänyt nähdä ainakin yhden pikaunen, kuulla päivänavauksena pari päänsisäistä repliikkiä ja haistaa keittiöstä kahvin kiihottavan tuoksun.

Ylösnousun jälkeen hidas kierros ikkunalta toiselle. Ikkunanäkymäni ovat sekä maalla että kaupungissa aika samanlaiset. Tärkeätä on, että näen joen, sillan ja että näkymä ulottuu kauas satakuntalaiseen lakeuteen, jossa taivas laskeutuu kuin kupu peltojen ylitse.

Kesäaikaan maalla kaarteilen aamulenkin pitkin ison pihan reunustoja haistelemassa ja ounastelemassa maiseman merkkejä ja tarkkailemassa yönkulkijoiden jälkiä. Usein pulahdan saman tien laiturilta veteen ja uin vastavirtaa jokea ylös pitkin kallion kuvetta

Näistä rutiineista päiväni aukenee, joka aamu.

Omat tarinat


Kirjoittamiseni lähtökohta on konkreettinen asia, esine, maisema, jota rupean kääntelemään silmissäni. Vähitellen kuulen, miten maisema rupeaa puhumaan. Se täyttyy ihmisistä, hyörinästä ja äänistä. Ihmiset tunkevat reppuineen minun maailmaani – ja minua viedään. Tällä hetkellä olen eksynyt vuoden 1943 Poriin. Toisaalle minua kiskoo Vanhojen heilojen kirja, jonka henkilöt eli vanhat heilani kuiskivat korvaani, että älä ainakaan minusta kirjoita.

Vimmaisesti kirjoitan tulollaan olevan tekstin ydinsanat muistiin, jonkin alun pätkän tai tarinan viimeisen virkkeen. Mikä tahansa eteen osuva lappunen kelpaa: sanomalehden reuna, ostokuitti, vitamiinipurkin pahvikotelon kylki. Pelkään, että ihmiseni katoavat, ellen heitä heti nupita rekkaani.

Julkaistuja

Motto: Omnia mea mecum porto. Kaiken kannan mukanani, vaikka en kirjoitakaan omaelämäkertaa.

kuva

Näyttöihot

(novellikokoelma 2008)

Kirja kertoo parisuhdepeleistä ja rakastamisen vaikeudesta. Pohjavireenä on Minna Canthin ajatus: ”Sitä puuta puskeminen, johon kiinni kytkettynä.” Novelleissa nainen riisutaan stereotypioista, jolloin näytettäväksi jää paljas iho.

Tässä kirjassa on kaksi novellia, joista pidän enemmän kuin mistään, mitä olen kirjoittanut. Toinen on nimeltään Nainen riisuutuu metsässä. Kirjoitin sitä 20 vuotta.

Vielä parempana pidän kirjan viimeistä novellia nimeltään Rakkauteni on kiveen hakattu.

kuva

Miehenmetsä

(novellikokoelma 2009)

Kirja on täynnä perinteisiä suomalaisia miehiä, kunnon miehiä, joille tärkeätä on hyvän tekeminen, kaiken kestäminen, yksin pärjääminen, selkeä elämisen järjestys.

Kaikilla miehillä on sydämessään haave. Sen mies pyrkii toteuttamaan ja käy läpi kaikki tunnetilat naisensa kanssa tai ilman naista. Ja vaikka haave on toteutunut tai toteutumassa, mies huipulla seistessään on edelleen yksin ja odottaa jotakin …

Mies seisoo yksin miehenmetsässään ja ihmettelee. Metsä on miehen sieluntila, sakraalitila, pyhä kokemus. Sitä metsää voi kiertää loputtomiin. Mutta aina tulee eteen karhu eli pysähtymisen hetki.

Lempinovellini on nimeltään Kyllä se sattuu. Novellin päähenkilö, lääkäri, on saanut kaikkea muuta mahdollista, mutta ei yhteyttä vaimoonsa. Elämän pohjaton yksinäisyys sattuu.

kuva

Sotakorvaustyttö

(romaani 2011)

Kertoo ruohonjuuritason tarinan Maijasta, joka syntyi talvisodan aattona Kokemäenjokilaakson kirkonkylässä lähellä Poria. Maija oli sotakorvausajan lapsi ja nuori ns. jälleenrakennusvuosien aikaan. Romaanin päähenkilö asuu melko tyypillisessä kyläyhteisössä, jossa yhdessä koetaan ilot ja surut, raskas työnteko ja viikonvaihteiden hauskanpito.

Romaani on nuoren tytön selviämistarina, kasvutarina ja samastumistarina. Ja vaikean rakkauden tarina. Se on kappale suomalaista sotien jälkeistä historiaa, yksi näkökulma isoihin asioihin.

Kirjavinkit

Olen aina lukenut suunnittelemattomasti – paitsi kun on ollut opiskelun tai työn takia pakko suitsia holtittomuuttaan kirjojen karkkimaailmassa.

Näihin teoksiin palaan usein:

Pablo Nerudan runot

Maria Jotunin ja Pentti Haanpään novellit

Hellsing – Haldin lasten ja aikuisten kuvakirja Muna

Viihtymistä haluaville suosittelen Juhani Känkäsen romaaneita Toivon mukaan ja Kilttipakko. Niitä lukiessa ei tiedä, itkeäkö vai nauraa. Ne ovat veijaritarinoita, täynnä ovelia oivalluksia ja eriskummallisia viisauksia (viisastelua).

Nyt on menossa Saija Nissisen novellikokoelma Sitomisen taito.

Suosittelen, että kirjastosta luettavaa etsivä kysyy suomenkielistä kirjaa ja kurkkaa myös maakunnan kirjailijoiden kirjatarjontaan.

Porin tienoilla on lukuisia kirjailijoita. Kysy satakuntalaisten kynäniekkojen runokirjoja, novellikokoelmia, romaaneja ja tietokirjoja. Suomen kieli ei saa hukkua!

Leffavinkit

Mahdottoman rakkauden teema ja yhteiskunnan läsnäolo on minua aina kiinnostanut sekä elokuvissa että tarinoissa.

Kolme asiaa on minulle filmissä tärkeätä:

- rujous, mustuus, josta nousee jotakin

- taustamaiseman osallistuminen tapahtumiin

- ihmisen taistelu unelmansa puolesta

Elokuvat, joihin mielelläni palaan:

Niskavuoren Heta (1952, ohj. Edvin Laine, pääosassa upea Rauni Luoma) Rakkauden tavoittamattomuus monen kohdalla. Taustana agraari-Suomi ja teemana aineellisen menestymisen hinta.

La Strada (1954, ohj. Federico Fellini, pääosassa Giuletta Masina & Anthony Quinn) Kulkuriteema, köyhyys ja elämisen monet konstit. Etenkin naispääosa on ylittämätön.

Alaston satama (1954, ohj. Elia Kazan, eleetön Marlon Brando) Taustalla ammattiyhdistystaistelu.

Silja - nuorena nukkunut (1956, ohj. Jack Witikka) Päähenkilönä Heidi Krohn, eteerinen neiti Kesäheinä ja Kauraryyni, Suomineito. Teemat: hengen voitto materiasta, unet ja kuolema. Taustalla talouspulan aika

Kurjet lentävät (1957, ohj. Mihail Kalatozov) Rakkaus ja sota-aika.

Musta Orfeus (1959, ohj. Marcel Camus) Rio de Janeiro, maaginen musiikki ja karnevaali & kuolema. Ikuistarina uudella tavalla kerrottuna.

Kahdeksan surmanluotia (1972, ohj. Mikko Niskanen) Suomalaisen maaseudun murrosaika, jota kuvittaa johdonmukaisesti katastrofiin etenevä perhetarina.

Hiljaiset sillat (1995, ohj.Clint Eastwood/ Meryl Streep!) Kiertelevä siltojen kuvaaja ja iowalainen emäntä, joilla on neljä päivää aikaa elää koko elämää varten.

Brokeback Mountain ( 2005, ohj. Ang Lee) Mahdoton rakkaus mahdollisimman miehisessä kontekstissa.

Liisa Keitaanpään infosivu on osoitteessa
http://liisakeitaanpaa.webs.com/

Blogitekstit löytää osoitteesta
http://www.satakunnankansa.fi/Blogit?wp=users_2051

Sivu päivitetty 02.05.2012