Kirjailijavieras

Kyselemme kerran kuussa kirjailijoiden ja muiden kirjaihmisten ajankohtaisia kuulumisia sekä heidän kirja- ja elokuvasuosikkejaan


Mitä kuuluu, Hanna-Riikka Kuisma?


kuva

Kuva: Sami Kokko

Sataa vettä ja on marraskuun loppu tätä kirjoittaessani. Tällä viikolla on vielä tekemättä kahden taidekritiikin lisäksi luku romaanikäsikirjoitusta. Ulkona on viisi astetta lämmintä, iltapäivä ja pilkkopimeää. Hämärä vuodenaika ei tosin haittaa minua, se takaa enemmän aikaa kirjoittamiselle. Kesäisin voin kirjoittaa ainoastaan yöllä, en pysty keskittymään jos ulkona paistaa aurinko. Tekstejäni on sanottu monien muiden termien lisäksi inhorealistisiksi, itse olen kynttilänvalossa kirjoittava romantikko.

kuva

Tänä syksynä viimeisin kirjani Sydänvarjo oli läsnä mm. Helsingin kirjamessujen Dekkarilauantaissa, jossa keskustelin kahden Matin, yhden Maxin ja paneelin vetäjän kanssa aiheesta ”miten rakensin juonen”. Jännittävää, että keväällä mukavasti huomiota niittänyt Sydänvarjo herätti kiinnostusta dekkaripiireissäkin. Itse kuvailisin sitä korkeintaan psykologiseksi trilleriksi. Pidän toki hyvistä dekkareista, eli positiivista että tarinan rakennetta tulkittiin yhteiskunnallisuuden lisäksi silläkin tavalla. Viime keväänä kävin juttelemassa romaanista Ylen Aamu-tv:n Aamun kirjassa

kuva

Sitä edeltänyt teos Käärmeenpesä käsittelee marginaalisempia aiheita. Jossain kritiikissä mainittiin sana abjekti. Se on hämärähkö käsite, jolla voi luonnehtia vaikkapa niitä kohtia, jotka leikattiin sensuurina aikoinaan vhs-elokuvista. Tässä yhteydessä se saattaa löyhästi tulkittuna tarkoittaa sitä kuinka olen pyrkinyt kaikissa fiktiivisissä teksteissäni riisumaan kulissit yhteiskunnallisella tasolla ja maskit ihmisiltä psykologisessa kuvauksessa. Toistaiseksi olen profiloitunut elämänpiirin syrjäisempien ja hämärien nurkkien valaisemiseen. Jonkun pitää tehdä likaisetkin työt. Toisaalta Käärmeenpesää voi lukea kauhuromanttisena kertomuksena, joka loppuu siihen mistä dekkari alkaisi. Mietteitäni kirjoittamisesta niiltä ajoilta: Rihmasto

kuva

Esikoiseni, novellikokoelma Elinkautinen on ajaton ja siten ajankohtainen. Kohdusta hautaan ui uuttera lautta, kuten sanailijataituri Nurmio laulaa. Kirja on paljolti siihen asti koetun elämän avohaavojen ja arpikudoksen läpikäymistä.

Mutta minun piti kirjoittaa mitä kuuluu tänä syksynä ja orastavana talvena. Olen lähinnä kirjoittanut uutta romaanikäsikirjoitusta. En koskaan paljasta muuta kuin kaikkein läheisimmille edes mistä aiheesta kirjoitan. En näytä kenellekään keskeneräisiä tekstejäni ennen kuin käsikirjoitus on jonkinlaisessa valmiusvaiheessa. Jokainen kertomus on olemassa jo ennen kuin kirjoitan sen ylös, minun pitää vain löytää se ja etsiä oikeat sanat.


Leffavinkit:

Mitä rakkaaseen harrastukseeni elokuvien katseluun tulee, olen ollut tänä syksynä täysin kyllästynyt 2000-lukuun, efektiähkyyn ja lapsellisiin juoniin. Olen katsellut vanhoja klassikkoja ohjaajilta kuten Godard, Bergman ja Hitchcock. Erityisesti moniulotteiset naishahmot kiinnostavat aina, sen lisäksi nykyelokuvista puuttuva koruttomuus, jossa paneudutaan yhteen aiheeseen kunnolla.

Hiroshima Mon Amour – Hiroshima, rakastettuni on Alain Resnaisin upea elokuva. Käsikirjoittajana toimineen Marguerite Durasin kirjallista tuotantoa voin samalla suositella kaikille. Hän on yksinkertaisuuden ja tarinankerronnan mestareita. Jacques Rivetten mystiset elokuvat ovat kiehtovia, kuten Céline et Julie vont en bateau – Phantom Ladies Over Paris. Agnès Varda on myös uuden aallon aikoihin pinnalle noussut ohjaaja, jonka hengästyttävä Sans toit ni loi – Kuin taivaan lintu, kertoo naiskulkurin tarinan.


Lukuvinkit:

Tämän syksyn vaikuttavimpia lukukokemuksia on ollut Martti Anhavan Romua rakkauden valtatiellä – Arto Mellerin elämä. Kirjailijaelämäkerran lisäksi teos on kiinnostava aikalaiskuvaus. Yöpöydälläni on ollut jo useamman vuoden Anne Sextonin kaikki julkaistut runot sisältävä The complete poems. Jaksan hämmästellä miten niin merkittävä runoilija on jäänyt Suomessa vähälle huomiolle.

Kirjallisia kuulumisiani voi seurata Facebook-sivultani .

Sivu päivitetty 03.01.2012