1.8.2011 alkaen
Perusopetuslain 32 §:n mukaan koulumatkoilla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen, mikäli
Perusopetusta, lisäopetusta tai esiopetusta saavalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen myös silloin, kun edellä tarkoitettu matka on oppilaan ikä ja muut olosuhteet huomioon ottaen muodostuu liian vaikeaksi, rasittavaksi tai vaaralliseksi.
Maksuttoman kuljetuksen vaihtoehtona koulutusvirasto voi tehdä päätöksen oppilaan kuljettamista tai saattamista varten myönnettävästä riittävästä avustuksesta.
Porin kaupungin koulutuslautakunta hyväksyy koulukuljetuksia koskevat periaatteet ja ehdot, joiden täyttyessä kaupunki järjestää esi- ja perusopetuksen oppilaalle koulukuljetuksen. Pääperiaatteena kuljetusten järjestämisessä on turvallisuus, tasapuolisuus, taloudellisuus ja tarkoituksenmukaisuus.
Koulumatka mitataan kotipihalta koulun tai päiväkodin pihalle lyhintä mahdollista kulkukelpoista reittiä (pyörä- ja kävelytiet mukaan lukien) pitkin.
Esiopetusaika, 4 t/pv, on määritelty kunkin päiväkodin omassa toimintasuunnitelmassa. Esiopetuksen oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen kotia lähinnä olevaan esiopetuspaikkaan. Mikäli esiopetusta ei hänelle pystytä järjestämään lähimmässä esiopetuspaikassa, oikeus maksuttomaan kuljetukseen on muuhun lähimpään esiopetuspaikkaan.
Esiopetuksen oppilaille maksuton kuljetus järjestetään, kun matka kotoa tai päivähoitopaikasta esiopetuksen järjestämispaikkaan on yli kolme kilometriä.
Oppilaille, jotka on otettu erityisopetukseen, maksuton kuljetus järjestetään, kun matka kotoa esiopetuksen järjestämispaikkaan on yli kolme kilometriä.
Oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen, mikäli koulumatka muodostuu oppilaan ikä ja muut olosuhteet huomioon ottaen liian vaikeaksi, rasittavaksi tai vaaralliseksi.
Kuljetuksen järjestäminen koulumatkan liiallisen vaikeuden tai rasittavuuden perusteella edellyttää aina asiantuntijan lausuntoa.
Lausunnon voi antaa lääkäri, psykologi tai muu asiantuntija tapauksesta riippuen ja lausunnosta on käytävä ilmi kuljetustarpeen syiden ja perustelujen lisäksi se, millä kulkumuodolla asiantuntija suosittelee kuljetuksen tapahtuvan. Lausunnosta on myös käytävä ilmi selkeästi, mille ajanjaksolle asiantuntija suosittelee kuljetuksen järjestämistä.
Koulutien vaarallisuuden arvioinnissa tarkastellaan monipuolisesti liikenteellisiä olosuhteita, mutta suurimman painoarvon arvioinnissa saavat teiden liikennemäärät ja nopeusrajoitukset. Kaupungilla on käytössään myös Koululiitu -ohjelma, josta yleisten teiden vaarallisuustunnusluvut näkyvät.
Seuraavat seikat voivat vaikuttaa tieosuuden vaarallisuuteen yhdessä tai erikseen:
- tien toiminnallinen luokka
- tien ylityskohdat
- liikennemäärät
- raskaiden ajoneuvojen osuus
- nopeusrajoitukset
- tien leveys
- piennarleveys
- tien mäkisyys ja kaarteisuus
- mahdolliset kevyen liikenteen väylät ja tievalaistus.
Lisäksi koulutuslautakunta päättää erikseen ne liikenneväylät, jotka ovat oppilaalle liian vaarallisia. Liian vaaralliseksi määritellyt liikenneväylät tarkistetaan välittömästi olosuhteiden muuttuessa.
Mikäli huoltajat anovat maksutonta koulukuljetusta koulutien liiallisen rasittavuuden, vaikeuden tai vaarallisuuden perusteella, on siitä tehtävä erillinen hakemus, joka toimitetaan koulutusvirastoon.
Esiopetuksen kuljetus järjestetään ensisijaisesti maksamalla oppilaan huoltajalle avustuksena julkisen joukkoliikenteen perimän korvauksen määrä, sekä aikuisen, että lapsen maksu. Maksu 1.8.2011 alkaen on 80,30 €/kk. Korvausta haetaan erillisellä lomakkeella, joka palautetaan päiväkotiin. Päiväkodin johtaja tekee päätöksen korvauksen maksamisesta.
Kun oppilaan koulumatka hänelle osoitettuun lähikouluun on
- 1.-3. luokilla yli kolme kilometriä ja
- 4.-9. luokilla yli viisi kilometriä
järjestää koulutoimi maksuttoman kuljetuksen.
Herttuan, Kallelan ja Koivulan erityiskoulujen sekä ESY-opetuksen oppilailla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen, jos koulumatkan pituus on yli kolme kilometriä.
Oppilas voidaan velvoittaa kulkemaan omin neuvoin osa koulumatkasta.
Omin neuvoin kuljettavat matkat yhteen suuntaan ovat enintään:
1. luokan oppilaat 2,0 km
2. luokan oppilaat 2,5 km
3. luokan oppilaat 3,0 km
4. – 6. luokan oppilaat 4,0 km
7. – 9. luokan oppilaat 5,0 km
Katso vastaava asia edellä kohdassa esiopetuksen kuljetukset.
Pääsääntöisesti oppilaalla ei ole oikeutta maksuttomaan kuljetukseen toissijaiseen kouluun. Kuitenkin, jos oppilaalla on oikeus koulukuljetukseen omaan lähikouluunsa, saa hän enintään samansuuruisen kuljetusoikeuden toissijaiseen kouluun. Kuljetus järjestetään, jos oppilas asuu Porissa ja matkan pituus sitä edellyttää.
Kun oppilas käy koulua 3.-9. luokilla muussa kuin omassa lähikoulussaan, voidaan kuljetus järjestää, jos koulunkäynti perustuu A1-kielen valintaan. Kun oppilas käy koulua muussa kuin omassa lähikoulussaan 7.-9. luokilla, voidaan kuljetus järjestää, jos koulunkäynti perustuu 5. luokalta aloitettuun A-2 kielen valintaan.
Kuljetus järjestetään vain, jos oppilas asuu Porin kaupungin alueella, jos kuljetus voidaan järjestää linja-autovuoroilla ja jos matkan pituus sitä edellyttää.
Oppilaan muuttaessa kesken lukuvuoden toiselle oppilasalueelle koulu-kuljetus voidaan järjestää entiseen lähikouluun seuraavien periaatteiden mukaisesti:
Kuljetus järjestetään vain jos muutto tapahtuu Porin kaupungin alueella, jos kuljetus voidaan järjestää linja-autovuoroilla ja jos matkan pituus sitä edellyttää.
Yhteishuoltajuuden perusteella koulutoimi myöntää kuljetusedun oppilaan väestörekisterin mukaisesta asuinpaikasta kuljetusetuuden myöntämisedellytysten täyttyessä. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen (KHO 2006:10) mukaan kunnalla ei ole velvollisuutta järjestää maksutonta koulukuljetusta sen huoltajan luota, joka asuu muualla kuin lapsen väestörekisteriin merkityssä vakituisessa asuinpaikassa.
Aamu- ja iltapäivätoimintaan ei järjestetä erillisiä kuljetuksia
Tilapäiset luonnonolosuhteet (kelirikko, lumimyrsky, tulvat jne.) eivät oikeuta koulukuljetusetuun.
Kuljetus järjestetään siten, että päivittäinen koulumatka odotuksineen kestää enintään kaksi ja puoli tuntia. Jos oppilas on lukuvuoden alkaessa täyttänyt 13 vuotta, saa koulumatka kestää enintään kolme tuntia.
Koulun tehtävänä on järjestää kuljetusta odottavalle oppilaalle mahdollisuus ohjattuun toimintaan.
Koulumatkakuljetukset järjestetään ensisijaisesti joukkoliikenteen vakiovuoroja käyttäen. Toissijaisena kuljetusmuotona käytetään erilliskuljetuksia silloin, kun se katsotaan tarkoituksenmukaiseksi tai ensisijaisen kuljetusmuodon käyttö ei ole mahdollista. Maksuttoman kuljetuksen vaihtoehtona koulutusvirasto voi tehdä päätöksen oppilaan saattamista varten myönnettävästä riittävästä avustuksesta.
Koulutuslautakunta hyväksyy esi- ja perusopetuksen koulukuljetus-periaatteet.
Koulutusviraston toimintasäännössä on määritelty, ketkä viranhaltijat tekevät päätökset esi- ja perusopetuksen koulukuljetusasioissa.
Koulukuljetuspäätöksissä muutoksenhakuviranomaisena (valitusosoitus) on Turun hallinto-oikeus.
Muusta ratkaisuvallan käytöstä päättää koulutuslautakunta, ellei koulutoimen johtosäännöstä muuta johdu.
Huoltajat ovat ensisijaisesti velvollisia opastamaan lapsiaan liikkumaan turvallisesti liikenteessä. Porin kaupungin koulutuslautakunta painottaa vanhempien vastuuta lastensa koulu- ja esiopetusmatkoista. Vanhempien on opastettava ja neuvottava ja tarpeen mukaan kuljettava mukana ja saatettava lasta, kunnes hän oppii itse kulkemaan ja huomioimaan liikennettä. Koulukuljetuksessa olevien lasten huoltajat vastaavat siitä, että lapsi pääsee turvallisesti autoon ja autosta kotiin. Liikennöitsijöiden/autoilijoiden vastuu kattaa liikennöinnin ajan.
Koulut/koulutusvirasto tiedottaa poikkeustapauksista edelleen liikennöitsijöille/autoilijoille ja koteihin. Kaikki tahot käyttävät tarvittaessa suoraa tiedottamista (vanhemmat, koulu, liikennöit-sijät/autoilijat ja koulutoimi).
Liikenne- ja viestintäministeriö edellyttää, että koulukuljetusauto on merkittävä edestä ja takaa omalla kilvellä, jonka voi korvata taksissa valaistulla koulukyytikuvulla. Autossa on oltava mukana tilaajan antama kuljetusluettelo oppilaista. Oppilaiden on käytettävä turvavyötä niissä autoissa, joissa ne ovat. Myös kuljettajan tulee käyttää turvavyötä koulukuljetuksissa. Kuljetuksissa noudatetaan ministeriön asetusta koulu- ja päivähoitokuljetusten kuormituksesta ja turvallisuudesta.
Laki järjestyksenpitämisestä joukkoliikenteessä oikeuttaa kuljettajan poistamaan häiriötä aiheuttavan matkustajan, joka kielloista huolimatta jatkaa häiriön aiheuttamista. Matkustajaa ei saa kuitenkaan poistaa, jos siitä aiheutuisi vaaraa hänen terveydelleen tai se on hänen ikäänsä tai olosuhteisiin nähden kohtuutonta.
Oppilas voi vaikuttaa omaan turvallisuuteensa myös koulukuljetuksen ja julkisen liikenteen käyttäjänä. Kuljettajalle on taattava työrauha, jotta hän voi keskittyä ajamiseen. Oppilaat eivät saa myöskään häiritä muita matkustajia.
Tämä kuljetussääntö tulee voimaan 1.8.2011 jatkuen toistaiseksi.
Lisätietoja koulutusvirastossa antaa kuljetussuunnittelija Kai Leppimäki,
puh. (02) 621 5216, sähköposti: kai.leppimaki@pori.fi
Hyväksytty koulutuslautakunnan kokouksessa 24.5.2011 § 93