Yhdistystoiminta
Länsi-Porin koulun ja lukion senioriyhdistys
Yhdistys
perustettiin vuonna 2002. Sen varsinaisiksi jäseniksi ovat oikeutettuja
ilmoittautumaan Vähärauman yhteislyseon ja nykyisen Länsi-Porin koulun
ja lukion entiset oppilaat sekä mainituissa oppilaitoksissa toimineet ja
toimivat opettajat ja muu henkilökunta. Liityttäessä maksetaan
ainaisjäsenmaksu, jonka suuruuden vuosikokous päättää.
Tarkoituksensa
toteuttamiseksi yhdistys järjestää yhteisiä kokoontumis- ja
juhlatilaisuuksia sekä avustaa koulua niiden järjestämisessä ja
mahdollisten julkaisujen toimittamisessa sekä henkilötietojen
keräämisessä ja tietojen tallentamisessa. Yhdistys on myös oikeutettu
ottamaan vastaan avustuksia, lahjoituksia ja testamentteja.
Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja on Anne Mäkelä.
Senioreiden kotisivuille
Länsi-Porin koulun ja lukion vanhempainyhdistys ry
Vanhempainyhdistyksen
tarkoituksena on ylläpitää kotien ja koulun välistä yhteistyötä.
Yhdistys järjestää mm. esitelmä- ja keskustelutilaisuuksia
ajankohtaisista aiheista. Yhdistys avustaa oppilaiden kerhotoimintaa,
opintomatkoja ja laitehankintoja sekä jakaa stipendejä. Perhekohtaisen
jäsenmaksun lisäksi varoja yhdistyksen toimintaan hankitaan
järjestämällä mm. arpajaisia ja konsertteja. Tarkempaa tietoa
toiminnasta on syksyn aikana koteihin opiskelijoiden mukana lähtevissä
tiedotteissa.