Ilta- ja monimuoto-opiskelu

Aikuislukio-opiskelu on luokatonta ja kurssimuotoista. Lukuvuodessa on viisi jaksoa, joissa tutkinto-opiskelijat opiskelevat 3-4 oppiainetta kerrallaan. Aineopiskelijat sen sijaan valitsevat itselleen sopivan kurssimäärän. Oppiaineiden oppimäärät on jaettu kursseihin, ja yksi kurssi kestää pääsääntöisesti yhden jakson ajan.

Iltakurssi alkaa aloitustunnilla (40 min), jolloin ilmoittaudutaan ja saadaan kurssiohjelma. Jos olet toisen oppilaitoksen opiskelija tai et ole ennen suorittanut kursseja aikuislukiossa, ilmoittaudu ensin kansliaan .

Aloitustunnin jälkeen opetus etenee kaksoistunteina (80 min). Oppitunnit pidetään maanantaista torstaihin pääsääntöisesti klo 16.30-21.00. Perjantaisin ei yleensä opetusta ole. Kurssin opetustunnit ovat kaksi kertaa viikossa joko ma ja ke TAI ti ja to. Kurssisi opetusajat näet tuntikiertokaaviosta koodien mukaan.


Kurssi ja jakso päättyvät koeviikkoon ja koepalautuspäivään. Koeviikolla on vain jakson aikana opiskeltujen kurssien kokeet, ei opetusta. Perjantaina voi olla koeilta.

Monimuoto-opiskelu
Monimuotokurssiin sisältyy sekä lähiopetustunteja että kurssin aikana suoritettavia tehtäviä itsenäisenä verkkotyöskentelynä.

Opiskelijan linkit

Yhteistyökumppanit


Sivu päivitetty 16.05.2011