Vähintään kaksi ja puolivuotisen ammatillisen tutkinnon perusteella opiskelijalla on oikeus osallistua ylioppilastutkintoon ja siihen kuuluviin kokeisiin. Ylioppilaskirjoitukset voi aloittaa, kun ammatillista perustutkintoa on opiskeltu vähintään puolitoista vuotta.
Ammatillisen oppilaitoksen opiskelija voi sisällyttää opintoihinsa ylioppilastutkintoon kuuluvien oppiaineiden lukiokursseja ja osallistua opintojen päätteeksi ylioppilaskirjoituksiin. Tällöin hän voi saada sekä ammatillisen tutkinnon että ylioppilastutkinnon todistukset (kaksoistutkinto).
Ylioppilastutkinnon suorittaminen edellyttää kirjoitusten läpäisemistä neljässä pakollisessa kokeessa sekä ammatillisen perustutkinnon suorittamista. Opiskelija ei tee lukion koko oppimäärää eikä saa lukion päättötodistusta vaan opiskelee vain yo-tutkintoonsa sisältyvien oppiaineiden kurssit. Lukio-opiskelu on pääasiallisesti päiväopiskelua, mutta osa kursseista järjestetään iltaisin.
Opiskelija ilmoittaa halukkuutensa kaksoistutkinnon suorittamiseen vahvistaessaan ammatillisen koulutuksen opiskelupaikkansa. Porin aikuislukiossa opiskelee vuosittain noin 200 WinNovan ja Palmgren-konservatorion kaksoistutkinto-opiskelijaa.