Historia

Päivälukioiden ja aikuislukioiden kurssinumerointi ei vastaa toisiaan.

PAKOLLISET KURSSIT

HI1 Eurooppalainen ihminen (päivälukion HI2)
Kurssilla tarkastellaan eurooppalaisen kulttuurin keskeisiä saavutuksia sekä eurooppalaisen ihmisen maailmankuvan muutosta ja sen taustalla vaikuttanutta tieteellistä ja aatehistoriallista kehitystä antiikista nykyaikaan.

HI2 Kansainväliset suhteet (päivälukion HI3)
Kurssilla käsitellään kansainvälisen politiikan keskeisiä tapahtumia, taustoja ja muutoksia 1800-luvun lopulta nykyaikaan.

HI3 Suomen historian käännekohtia (päivälukion HI4)
Kurssin tarkoituksena on analysoida Suomen historian keskeisiä muutosprosesseja ja kehityslinjoja 1800-luvulta nykyaikaan.

SYVENTÄVÄT VALTAKUNNALLISET KURSSIT

HI4 Ihminen, ympäristö ja kulttuuri (päivälukion HI1)
Kurssi käsittelee ihmisen ja luonnon vuorovaikutusta sekä tämän tuloksena tapahtunutta kulttuuriympäristön rakentumista ja kehittymistä esihistoriasta nykyaikaan.

HI5 Suomen vaiheet esihistoriasta autonomian aikaan
Kurssi tarkastelee Suomen historian keskeisiä kehityslinjoja ennen vuotta 1809 sekä suomalaista kulttuuriperintöä.

HI6 Kulttuurien kohtaaminen
Kurssilla tarkastellaan joidenkin kulttuuripiirien ominaispiirteitä ja nykyaikaa sekä kulttuurien välistä vuorovaikutusta. Käsiteltävät kulttuuripiirit valitaan Euroopan ulkopuolelta.

SYVENTÄVÄ KOULUKOHTAINEN KURSSI

HI7 Historian kertauskurssi

Kurssilla valmistaudutaan historian reaalikokeeseen vanhojen yo-tehtävien avulla. Tutustutaan tehtävien kohdentumiseen kursseihin ja historian eri tehtävätyyppeihin. Harjoitellaan eri tehtävätyyppien oikeaa käsittelyä. Samalla kertautuvat valtakunnallisten historian kurssien keskeiset sisällöt.

Opiskelijan linkit

Yhteistyökumppanit


Sivu päivitetty 17.08.2011