Ensimmäinen koulu aloitti toimintansa Reposaaressa 1877. Koulu toimi aluksi useassa eri paikassa, mutta 1884 rakennettiin varsinainen koulurakennus. Samaan kortteliin rakennettiin myöhemmin vielä kolme uutta koulurakennusta.
Koska koulunkäynti Porissa oli hankalaa ja
rasittavaa, 1940-luvulla syntyi tarve perustaa Reposaareen oppikoulu.
Oppilasmäärä oli suurimmillaan lähes 300. Reposaaren yhteiskoulu sai
toimiluvan syksyllä 1944. Reposaaren yhteiskoulun nimi muuttui
peruskoulu-uudistuksen myötä Saariston yläasteeksi ja vuonna 1994
Saariston yläaste ja Reposaaren ala-aste yhdistyivät Reposaaren
peruskouluksi. Yhtenäiskouluajatuksen myötä Reposaaren koulussa oli
yläkoulu ja alakoulu.
Syksyllä 2008 vähäisen oppilasmäärän myötä
Reposaaren yläkoulun opetus siirtyi Meri-Porin koulun yhteyteen.
Reposaaren alakoulu eli luokat 1- 6 siirtyivät Kirkkokatu 31:n eli
yläkoulun kiinteistöön.