Seuraava yhdistyksen kokous
Kotikouluyhdistyksen toimintaa koordinoi johtokunta, joka koostuu syyslukukauden alussa pidettävän vuosikokouksen valitsemista jäsenistä. Yhdistys tekee yhteistyötä koulun sekä vanhempien kanssa toteuttaakseen lapsien tarpeita. Yhdistys toimii tarvittaessa koulun taustavoimana ja viestikanavana kunnan päättäjiin päin. Johtokunta kokoontuu vuodessa useita kertoja tarpeen mukaan.
Johtokunnan kokouksissa käsitellään koulun ja vanhempien toivomuksia ja niistä tehdään päätöksiä oppilaiden hyväksi. Lisäksi seurataan toimintaympäristöä sekä keskustellaan ajankohtaisista asioista.
Yhdistys kerää varoja toimintaansa muun muassa järjestämällä myyjäisiä, jäädyttämällä koulun luistinrataa ja myymällä arpoja sekä erinäisiä tavaroita, kuten sukkia ja pesuaineita, edullisesti lasten vanhemmille. Varat käytetään Tuorsniemen koulun oppilaiden hyväksi.
Seuraavaksi muutamia esimerkkejä siitä mihin varoja viime- ja tällä toimintakaudella käytettiin ja käytetään:
Kiitämme vanhempia ja koulun henkilökuntaa yhteistyöstä. Ilman vanhempien panostusta ei toiminta nykymuodossaan olisi mahdollista.Toivommekin oppilaiden vanhempien aktiivista osallistumista Tuorsniemen Kotikoulu-yhdistyksen toimintaan myös jatkossa. Yhdistyksen hallitus valitaan syksyllä vuosikokouksessa, johon kaikki vanhemmat ovat tervetulleita. Tervetuloa mukaan hauskaan ja antoisaan toimintaan. Kun jotain antaa, myös jotain saa - ainakin hyvän mielen!
Voitte tukea toimintaa maksamalla 15 euron suuruisen vapaaehtoisen jäsenmaksun yhdistyksen tilille 570388-213771.
Johtokunnan jäsenet lv 11-12:
Minna Järnfors (pj.) p. 0400-240704, minna.jarnfors@iki.fi,
Katri Harju (siht.),
Elina Juntunen (taloudenhoit.),
Marjo Boelius, Sonja Muukkonen, Anna Agge ja Katariina Lystad.
Terveisin Tuorsniemen Koti-kouluyhdistys ry:n johtokunta