TUKIOPETUS JA ERITYISOPETUS
Tukiopetusta voidaan järjestää kaikissa oppiaineissa tilapäisesti opinnoissaan jälkeenjääneelle tai muusta syystä sitä tarvitsevalle oppilaalle. Aloitteen tukiopetuksesta voivat tehdä myös vanhemmat. Sen sisällöstä ja kestosta päättää opettaja. Kuluvana lukuvuonna tukiopetustunteja on käytössä kaksi tuntia viikossa. Tämän lisäksi koulussamme käy erityisopettaja Tarja Koskinen aina torstaisin kello 8-10. Hän pitää myös puheopetuksen.
OPPILASHUOLTORYHMÄ
Oppilashuoltotyöryhmän tehtävänä on suunnitella tukitoimia niitä tarvitseville oppilaille. Ryhmään kuuluvat koulupsykologi Pia Nummi, koulukuraattori Riikka Järvinen, terveydenhoitaja Henna-Liisa Tuomela ja rehtori Raija Pere. Oppilaan asiaa käsiteltäessä on paikalla myös hänen opettajansa. Vanhemmat voivat ottaa yhteyttä myös suoraan oppilashuoltoryhmän jäseniin.
KURAATTORI
Oppilashuoltoryhmäkokousten lisäksi kuraattori käy koulussamme tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan. Hän on oppilaan tukena pulmatilanteissa. Keväällä hän tapaa kaikki kuudesluokkalaiset ja keskustelee heidän kanssaan mm. yläkouluun liittyvistä asioista.
KIUSAAMISEN ESTÄMINEN
Kiusaaminen on yhteen oppilaaseen kohdistuvaa negatiivista toimintaa, jolle on tyypillistä toistuvuus. Kiusaamista pyrimme estämään niin yksilötasolla, luokan tasolla kuin koulun tasollakin. Yksilötasolla mm. keskustelemme kiusaajien ja uhrin kanssa erikseen ja yhdessä, annamme oppilashuollollista tukea ja ohjausta, ohjaamme oppilaita arvioimaan omaa käyttäytymistään ja seuraamme tilannetta pidemmällä aikavälillä ja sen pohjalta päätämme jatkotoimista. Luokan tasolla tiedotamme, miten koulussa toimitaan kiusaamistilanteessa ts. mitä tulee tehdä, jos tulee kiusatuksi tai jos näkee, että toista oppilasta kiusataan, kartoitamme luokan ilmapiiriä ja kiusaamista kyselyillä, järjestämme luokan yhteisiä projekteja ja retkiä, luokka voi laatia yhteiset pelisäännöt kiusaamista vastaan jne. Koulun tasolla on mm. kummioppilastoimintaa (kuudennen luokan oppilaat ovat ensimmäisen luokan oppilaiden kummeja), koko koulun yhteisiä tapahtumia ja retkiä, riittävä ja tarkoituksenmukainen valvonta, oppilashuoltoryhmän selvitykset kiusaamistapauksista jne.
Olemme edelleen mukana Opetusministeriön tukemassa KiVa-koulu kampanjassa. Tähän ohjelmaan kuuluvat mm. läpi lukuvuoden pidettävät, asiantuntijoiden suunnittelemat tunnit.
Periaatteena on välitön puuttuminen ja kiusaamisen estäminen tilanteen jatkoseurantaa unohtamatta.
OPPILASKUNTA
Koulumme oppilaskunta koostuu luokkaedustajista. Toimintaa organisoi vuosittain valittu vastuuopettaja. Tänä vuonna hän on Susanna Väre. Oppilaskunta voi tehdä esityksiä esim. välituntivälineistön hankinnoista ja koulun tapahtumista. Koulumme edustajia osallistuu myös kaupunkikohtaisiin tapaamisiin ja palavereihin.
LIIKUNNANOPETUS
Liikuntatunneilla oppilailla tulee olla asianmukainen varustus. Ohjeet varustuksesta saa opettajilta. Nyt syksyllä pidämme liikuntatunnit aina mahdollisuuksien mukaan ulkona. Isommat oppilaat pyrkivät käyttämään liikunnanopetuksessa myös stadionia ja urheilukeskuksen maastoa. Jonkin verran teemme retkiä kaupungin liikuntakohteisiin (tekojäärata, karhuhalli, urheilutalo jne.)
Liikunnan jaksosuunnitelma noudattelee seuraavaa päälinjaa:
elokuu: yleisurheilu (maastojuoksu, pituushyppy, heitot)
syyskuu: ulkopalloilu (jalkapallo, sähly, koripallo jne.)
lokakuu: suunnistus, retkeily
marras-joulukuu: sisäliikunta (sisäpalloilu, voimistelu jne.)
tammi-helmikuu: jääpelit, luistelu, hiihto
maaliskuu: voimistelu, sisäpalloilu
huhti-toukokuu: pesäpallo, muu ulkopalloilu, retkeily
Liikuntatunnit sisältävät paljon myös erilaisia leikkejä ja pelejä. Yhteistyötä teemme mm. lajiohjaajien ja eri seurojen kanssa.
Koulumme on osallistunut aktiivisesti Porin koulujen välisiin urheilukilpailuihin. Lajeina ovat sekä yksilölajit että joukkuepelit. Ajankohtaisista kilpailuista oppilaat saavat opettajilta tarkemman tiedon.
LÖYTÖTAVARAT
Kouluun jää vuoden mittaan paljon oppilaiden vaatteita ja myös muita tavaroita. Koulu säilyttää tavarat koko lukuvuoden ja sen jälkeen ne lahjoitetaan keräykseen. Vanhemmat voivat kysellä kadonneita tavaroita asioidessaan koululla.
KÄNNYKÄT KOULUSSA
Jos oppilas tuo kouluun matkapuhelimen, pidetään se koulupäivän aikana suljettuna. Oppilaat saavat tarvittaessa soittaa huoltajilleen koulun puhelimesta.
LIIKENNE
Oppilaat jättävät polkupyörät pyöriä varten varatulle alueelle hyvään järjestykseen. Välitunnilla tällä pyörille varatulle alueella ei saa oleskella. Koulupäivän aikana pyörällä ajaminen koulupihalla ei ole sallittua oppilaiden turvallisuuden vuoksi. Liikennekasvatus on kodin ja koulun yhteinen asia. Keskustelkaa myös kotona oikeasta liikennekäyttäytymisestä lapsenne kanssa.
POISSAOLOT
Mikäli oppilas on pois koulusta, tulee siitä ilmoittaa koululle jo heti ensimmäisenä poissaolopäivänä. Selittämättömiin poissaoloihin puututaan ja niiden syy selvitetään yhdessä kodin kanssa.
Harkinnanvaraiset poissaolot koulusta:
Opettaja voi myöntää luvan enintään kolmen päivän poissaoloon.
Rehtori voi myöntää yli kolme päivää pidemmät poissaolot. Anomukset yli kolmen päivän ylimääräiseen poissaoloon tulee tehdä kirjallisesti (loma-anomus).
Suositeltavaa on pyrkiä järjestämään matkat koulun loma-aikoina tai niin, ettei saman oppilaan kohdalla olisi ainakaan useampia kuin yksi loma-anomus lukuvuotta kohden. Vastuu poissaoloajan kotitehtävien tekemisestä on kodilla.
ATK
Jokaisella oppilaalla on henkilökohtainen tunnus ns. opit-tehtäväsivustolle. Näitä tehtäviä voi halutessaan tehdä myös kotona.
SAIRAUDET JA TAPATURMAT
Muistakaa, että koulutapaturmissa kaupunki ei korvaa yksityislääkärin kustannuksia. Jos oppilas sairastuu koulupäivän aikana, otetaan koululta yhteys oppilaan huoltajaan. Koulutapaturman sattuessa annetaan ensiapu koulussa ja tarvittaessa hoito tapahtuu terveyskeskuksessa tai sairaalassa. Huoltajan on ilmoitettava, että kyseessä on koulutapaturma.
Ohjeet maksujen suorittamisesta löytyvät lukuvuositiedotteesta.
USKONNOLLISET TILAISUUDET
Uskonnonvapauslain perusteella oppilaan huoltajalla on oikeus ilmoittaa koululle, mikäli oppilas ei osallistu uskonnollisiin tilaisuuksiin koulussa. Lain lähtökohtana on kuitenkin se, ettei oman uskontokunnan tilaisuuksista voi vapautua kuin perustelluista syistä. Lomakkeita uskonnollisista tilaisuuksista kieltäytymiseen saa pyydettäessä koulun kansliasta. Uskonnollisia tilaisuuksia koulussamme ovat syys-, joulu- ja kevätkirkot sekä mahdollisesti adventti- ja pääsiäishartaudet. Länsi-Porin seurakunnan aamunavaustilaisuudet ovat noin kerran kuukaudessa. Koulun juhlat mahdollisine virsineen ovat osa suomalaista juhlatraditiota, eivät uskonnon harjoittamista.
RUOKAILU
Koulumme keittiö on ns. jakelukeittiö ja ruoka valmistetaan ja tuodaan meille päivittäin Cygnaeuksen ruokalasta. Koulumme ruokalassa syövät ensimmäisen ja toisen luokan oppilaat; muut oppilaat omissa luokissaan.
TODISTUKSET
Todistukset jaetaan syys- ja kevätlukukauden lopussa. Kokonaan sanallinen arviointi on ensimmäisellä ja toisella luokalla sekä kolmannen luokan välitodistuksessa. Sekä sanallista että numeroarviointia on kolmannen luokan lukuvuositodistuksessa ja neljännen luokan todistuksissa. Pelkkä numeroarviointi on viidennellä ja kuudennella luokalla.
KOULUN LOMA-AJAT LUKUVUONNA 2011-2012:
Syysloma 24.10-30.10.11
Joululoma 22.12.11 - 02.01.2012
Talviloma 20.02. - 26.02.2012
Pääsiäisloma 06.04. - 09.04.2012
Lukuvuosi päättyy 2.6.2012