Lähikoulut

Perusopetuslain mukaan kaupungin tehtävänä on osoittaa oppivelvolliselle lähikoulu, mikä käytännössä merkitsee sitä, että oppilaalla on aina oikeus päästä lähikouluunsa ilman valintakokeita. Maksuton kuljetus lähikouluun järjestetään kaupungin toimesta, kun koulumatka ylittää 3 kilometriä (luokat 1-3) tai 5 kilometriä (luokat 4-9).

Oppivelvollinen voi pyrkiä oppilaaksi myös muuhun (=toissijainen koulu) kuin hänelle osoitettuun lähikouluun. Toissijaiseen kouluun ottamisessa noudatetaan yhdenvertaisia valintaperusteita. Mikäli koululle on hyväksytty erillinen opetuksen painotus, voidaan soveltuvuuskokeita järjestää tietyissä oppiaineissa.

Oppilaan hakeutuessa ja tultua hyväksytyksi toissijaiseen kouluun hän on käyttänyt valintaoikeutensa ja on jatkossa ko. koulun oppilas. Koulukuljetusta ei toissijaiseen kouluun pääsääntöisesti järjestetä. Päätöksen oppilaaksiottamisesta tekee Porissa toissijaisen koulun rehtori.

Koulupiirit

Koulupiirejä voi tarkastella Porin kaupungin karttapalvelussa
Karttapalvelu
Sivu päivitetty 29.11.2010