Kuvataiteen valmentavat opinnot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN KUVATAITEEN
VALMENTAVAT OPINNOT

Päiväkodissamme on annettu vuodesta 1994 taiteen perusopetuslakiin kuuluvia kuvataiteen valmentavia opintoja. Lain mukaan taiteen perusopetuksella tarkoitetaan tavoitteellista ja vuosittain etenevää eri taiteenalojen opetusta, jota järjestetään ensisijaisesti lapsille ja nuorille.

Päiväkodissamme edetään kuvataiteen valmentavien opintojen antamisessa ikäkausittain, ja sitä annetaan 3 - 6-vuotiaille. Lapset saavat osallistumistodistuksen jäätyään pois päiväkodista. 7-vuotiaana lapsilla on mahdollisuus jatkaa taiteen perusopintojaan Porin lasten ja nuorten kuvataidekoulussa.

Kuvataideopetuksen tavoite on lapsen havaintokyvyn harjaannuttaminen, tuntuman saaminen erilaisiin materiaaleihin ja työvälineisiin sekä työskentelytapoihin.

Keskeiset sisällöt: Harjaannutetaan lapsen havainnointia lähtökohtana hänen luontainen uteliaisuutensa ja aktiivisuutensa ottaa selvää ympäristöstään ja jäsentää sitä. Havainnoinnissa käytetään kaikkia aisteja ja tutkitaan ympäristöä, esineitä, luontoa ja taideteoksia. Kuvataiteen kielen alkeita käsitellään aloittamalla lapselle läheisistä asioista. Kuvataiteisiin tutustutaan havainnoimisen, kuvan tekemisen, kokeilemisen ja leikin avulla. Järjestetään retkiä museoihin ja näyttelyihin mahdollisuuksien mukaan. Tutustutaan erilaisiin materiaaleihin ja niiden ilmaisullisiin mahdollisuuksiin

Mottomme on: "Taide on kokemus, elämys - ei vain tuotos."

Sivu päivitetty 03.03.2011