Meidän jutut

Päiväkotimme toiminta-ajatus


Tavoitteemme on tehdä päiväkodistamme paikka, jossa lapsella on turvallista, viihtyisää ja välitöntä harjoitella vuorovaikutustaitoja kavereittensa kanssa aikuisten tukemana.

Johtoajatuksemme on lasten ja aikuisten toimiva, ymmärtävä yhteisö, jossa kunkin erityispiirteille on tilaa, kyvyt ja toivomukset huomioon ottaen.

Haluamme viestittää lapsille toisten huomioonottamisen ja kunnioittamisen tärkeyttä. Vaalimme hyviä tapoja. Arvostamme omien havaintojen tekemistä ja rohkeutta yrittää ja erehtyä kokemuksien hankkimisessa. Toiminnan tarkoituksena on elämysten saaminen, tekemisen riemu ja kiireettömyys. Haluamme antaa lapselle aikaa ja iloita hänestä. Meille kaikille on tärkeää joustava järjestys ja yhdessä sovittujen sääntöjen noudattaminen.

Luonto ja liikunta ovat meille hyvin tärkeitä. Päiväkotimme sijaitsee metsän läheisyydessä jonne teemme usein retkiä. Pääsemme näin läheltä seuraamaan luonnon ihmeitä ja vuodenaikojen vaihtelua. Liikunta kuuluu päiväkotimme arkeen näiden retkien ja muun ulkoliikunnan muodoissa ja sisällä harrastamme hyvin monipuolista liikuntaa lorujen, musiikin ja erilaisten välineiden parissa.

Pyrimme antamaan lapsille mahdollisimman paljon aikaa leikkimiseen. Päivittäin on erilaisia toimintahetkiä : askarrellen, maalaten, muovaillen, laulaen jne.

Sivu päivitetty 03.03.2011