PÄIVÄKODIN ARKI JA PELISÄÄNNÖT
Ryhmässä lapset oppivat sekä toisiltaan että aikuisten ohjauksella tärkeitä vuorovaikutus- ja työskentelytaitoja. Lasten toiveet ja kiinnostuksen kohteet ovat lähtökohtana sille, minkälaisia asioita toiminnassa painotetaan. Lapsen päivä ei ole täynnä aikuisten suunnittelemaa toimintaa, vaan hänelle annetaan joka päivä riittävästi aikaa omiin leikkeihin ja omien ideoiden toteuttamiseen. Päivittäin on myös monipuolista ohjattua lasten ikä ja kehitystasolle suunniteltua toimintaa.
Lapsen kasvua ja oppimista tuetaan rohkaisemalla heitä tekemään itse, tutkien ja oivaltaen.Lapsia kannustetaan kyselemään, kuuntelemaan ja kokeilemaan.
METSÄMÖRRIRETKET
iki-kuusiUudennniityn päiväkoti sijaitsee metsän keskellä, luonnon rauhassa. Ylpeytemme on iso ja monipuolinen piha sekä aivan päiväkodin vieressä oleva metsä, jossa retkeilemme. Jo usean vuoden ajan olemme käyneet tervehtimässä "iki-kuustamme" , jonka ympärille kokoonnumme yhteisille tuokioille.Mörriretkiä teemme noin kerran kuukaudessa, joille lapset varustautuvat sään mukaisesti omin eväin.
LIIKUNTA
Käytämme pihaa liikuntasalina. Sisätiloissa liikutaan pienryhmissä. Pihamme on suuri ja se mahdollistaa monipuolisen liikkumisen. Talvisin käytössämme on luistelukenttä ja pihan vierestä lähtee hiihtolatu. Pihassa on kiipeilytelineitä, hiekkalaatikko, liukumäki ja luonnonmäki lasketteluun. Kävelymatkan päässä on vielä hieman isompi mäki, josta pulkalla ja liukurilla saa liukkaat laskut.
Heti aidan takaa alkaa metsä ja pyörätie, jotka mahdollistavat erilaisissa maastoissa liikkumisen.
Luistelu
Hiihtolatu
LEIKKI
Leikki
on lapselle luontainen tapa toimia ja ajatella. Leikki harjaannuttaa
sosiaalisia taitoja. Leikkiessään lapset tutustuvat toisten ajatteluun ja
toimintaan. He kommentoivat toistensa tekemistä ja puhetta ja matkivat toisiaan toteuttaen omia ideoitaan.Leikkiessään lapsi oppii huomioimaan kavereitaan, sopimaan yhteisistä säännöistä ja selvittämään ristiriitatilanteita. Päiväkodin tiloja muokataan lasten leikkiä ja mielikuvitusta kannustavaksi.
Linja-autossa on tunnelmaaRUNEBERGIN KAHVILA
Runebergin päivän tienoilla lapset leipovat Runebergin torttuja, joita nautitaan Wanhan ajan Kahvilan hienostuneessa ilmapiirissä. Tunnelmallinen kahvila saa lapset nauttimaan ja käyttäytymään arvokkaasti kynttilöiden ja rauhallisen musiikin siivittämänä.