Väinölän päiväkodin toiminnassa keskeisiä arvoja ovat turvallisuus, positiivisuus, aktiivisuus, luotettavuus, yksilöllisyys, lapsen arvostus ja toisten huomioonottaminen.
Edistämme lasten hyvinvointia yhteisesti sovittujen periaatteiden mukaan. Jokainen aikuinen huomio lapset yksilönä, myös lapsiryhmässä. Kuuntelemme lasten vanhempia heidän lastaan koskevissa asioissa, päivittäisissä keskusteluissa ja erikseen sovituissa vasu-keskusteluissa. Suunnittelemme lapsille iän, kiinnostuksen kohteiden ja taitojen mukaista monipuolista ja mielekästä toimintaa. Toimimme pienryhmissä mahdollisuuksien mukaan. Vahvistamme toiset huomioonottavaa käyttäytymistä rohkaisemalla, tukemalla, kannustamalla, hyväksymällä ja keskustelemalla.
Päiväkodissamme pyrimme järjestämään tilat niin, että leikille ja toiminnalle on sopivasti tilaa ja rauhaa. Lasten itseohjautuvuutta ja aktiivisuutta tuetaan laittamalla materiaalit ja välineet lasten ulottuville. Käytämme myös lähiympäristöä kuten läheistä metsää, pururataa sekä Väinölän koulun jumppasalia ja luistinrataa monipuolisesti hyväksemme.
Väinölän päiväkodissa kasvatuskumppanuus alkaa siitä, kun perhe saa tiedon lapselle myönnetystä hoitopaikasta. Perheille tarjotaan mahdollisuutta tulla tutustumaan päiväkotiin ja erittäin suotavaa on, että hoitosuhteen aluksi lapsen kanssa tullaan muutamana päivänä harjoittelemaan päiväkodissa olemista. Jatkossa kasvatuskumppanuus toteutuu keskustelujen, retkien, tapahtumien ja vanhempainiltojen merkeissä. Myös joulu- ja kevätjuhlia järjestetään päiväkodissa monimuotoisesti. Isovanhemmat ovat myös tervetulleita tutustumaan lasten päiväkotielämään.
Kiertävä erityislastentarhanopettaja vierailee pyydettäessä, vanhempien suostumuksella lapsiryhmässä konsultoimassa henkilökuntaa silloin, kun lapsen tilanne huolestuttaa. Toimimme tarvittaessa yhteistyössä myös neuvolan, perheneuvolan puheterapeutin ja psykologin kanssa.
Kaupungin varhaiskasvatussuunnitelma linjaa päivähoitoyksiköiden yhteisiä
käytäntöjä. Suunnitelmaan on kirjattu myös keskeiset yhteistyökumppanit.
Varhaiskasvatussuunnitelma on luettavissa kokonaisuudessaan alla olevasta
linkistä.