Moni urheilija on joutunut omakohtaisesti kokemaan, kuinka vaikeaa on sovittaa yhteen urheilu ja opiskelu tai työssä käyminen. Kova harjoittelu, kilpailu- ja leiri-matkat, urheiluun liittyvien asioiden hoitaminen edellyttää hyvää aikataulutusta sekä tukea työuran luomisessa, kun urheilu-ura on päättymässä.
Tavoitteena on, että lahjakkaalla urheilijalla olisi mahdollisuus kehittyä ja menes- tyä urheilijana, opiskella joustavasti valmentautumisen ohella ja siirtyä edelleen työelämään urheilu-uran aikana tai sen jälkeen. Em. toteutuminen edellyttää, että kokonaisvaltaiseen elämään liittyvät tarpeet huomioidaan osaksi valmentautumis-prosessia.
Olympiakomitean huippu-urheilijoille ja huippu-urheilijoiksi aikoville suunnatut huippu-urheilija -nettisivuilla kuvataan huippu-urheilijan uraan liittyviä aihealueita ja teemoja mm. ajan- ja mediajulkisuuden hallintaan tai palautumiseen ja ravintoon liittyen. Sivut ohjaavat linkein ja artikkelein lukijan lisätiedon lähteille.
"Jo vuosia on nähty tarve koota huippu-urheilijoille käsikirja avuksi ja ohjeeksi huippu-urheilu-uran eri vaiheisiin" kertoo Tuuli Merikoski
sivuston
tarkoituksesta.
Nuoren Urheilijan Ura 2010 -opas (pdf, 0.96 Mt)

Suomen Olympiakomitean ja Adecco Finland Oy:n yhteisen Huippu-urheilijoiden uraohjelman (ACP) tarkoituksena on tukea huippu-urheilijoiden ja valmentajien urasuunnittelua sekä auttaa heitä sijoittumaan työelämään. Ohjelma jatkuu aina vuoteen 2012 saakka. Tällä hetkellä mukana on yli 200 urheilijaa ja valmentajaa.
Huippu-urheilu vaatii pitkäkestoisen, jopa vuosikymmenen mittaisen henkilökoh- taisen panostuksen. Joiltain urheilijoilta puuttuu koulutus tai se on vanhentunut, mutta useimmiten ongelmana on urheilun ulkopuolisen työkoke-muksen puute. Urheilijoilla ei ole myöskään kokemusta työnhausta, ja työmarkkinoiden näkökul- masta he ovat ensimmäisen vakituisen työpaikan hakijoiksi usein varsin ”iäkkäi- tä”. Joskus kilpailu-urheilun jättämä aukko on liian suuri täytettäväksi ilman asi- antuntijoiden apua.
Huippu-urheilijoiden uraohjelman kohderyhmänä ovat Olympiakomitean ohjelmien piirissä olevat yksilö- ja joukkuelajien urheilijat ja valmentajat. Projektista hyötyvät erityisesti urheilu-uransa päättämistä pohtivat urheilijat, mutta se tarjoaa palveluja myös opiskeleville ja opintojaan vasta suunnitteleville urheilijoille. Ohjelmaan ha- keudutaan projektipäällikkön tai Olympiakomitean opinto- ja urasuunnittelun asi- antuntijan kautta.
Ajankohtaista asiaa ammateista
Ammatinvalintaohjelma
Tuuli Merkikoski 2007 (ppt, 1.15 Mt)
ACP_1.4.2009 (ppt, 0.66 Mt)
Pelisilmää urasuunnitteluun 2009 (ppt, 0.5 Mt)
Opiskeluvuosi
ulkomailla?
Mahdollisuus yli 16 v. opiskelijoille ja
aikuisille.
EF Education Oy, Kalevankatu 44, 00180 Helsinki
Puh. 09-585 92
312
Finland@ef.com, kielikoulut@ef.com
www.ef.com/year
University Sports Consulting
(USC)
Mika
Järvinen
Puh. 040-556 5855
mj@theconcept68.com
Opiskelemaan USAhan (pdf, 4.23 Mt)
Unelmakausi ulkomailla
Universal players