Tukijat

Uuden vuosituhannen Pori on opiskelukaupunki. Porin yliopisto-keskuksessa voi opiskella tekniikkaa, kauppatieteitä, humanistisia aineita, yhteiskuntatieteitä ja visuaalista kulttuuria. Kuuden tuhan- nen opiskelijan Satakunnan ammattikorkeakoulu on valittu alansa kansalliseksi huippuyksiköksi. Porin 1970-luvulla alkanut elinkei- norakenteen muutos on ollut raju, ja uusiutumisprosessi on osit- tain vielä kesken. Porin kansallinen kaupunkipuisto kokoaa Porin olennaiset piirteet: vuolaan Kokemäenjoen suiston, teollisuus- ja kulttuurihistorian sekä elävän nykypäivän. Kaupungin tulevaisuutta porilaiset ra- kentavat heille ominaiseen tapaan ahkerasti ja rauhallisesti.


Suomeen perustettiin keskiajalla kuusi kaupunkia, joista yksi oli Ulvila. Kaupunkioikeudet Ulvilalle myönsi Ruotsin kuningas Alb- rekt Mecklenburgilainen 7.2.1365. Ulvilalle annettiin Pohjanlahden kauppaoikeudet; samalla pyrittiin estämään karjalaisten purjehti- minen Pohjanlahdelta Tallinnaan. Ulvila olikin keskiajalla koko Ruotsin valtakunnan pohjoisin kaupunki ja tärkeä valtakunnalle nimenomaan Pohjanlahden kaupan kannalta. Merkityksellistä Ulvilan kaupungin synnylle oli myös sijainti kaupankäynnin kannalta edullisella paikalla Kokemäenjoen suulla, josta oli hyvät yhteydet myös sisämaahan. Vas- toinkäymiset seurasivat kuitenkin toisiaan, sillä maan kohoamisen myötä Ulvilan satama oli madaltunut kelvottomaksi suurten laivojen liikenteelle. Vuonna 1558 Ruotsin kuningas Juhana Herttua määräsikin kaupungin siirrettäväksi noin seit- semän kilometriä jokisuulle päin, jonne myös Ulvilan porvarit muuttivat. Näin Porin kaupunki sai alkunsa. Ulvila otti kaupunkinimityksen uudelleen käyttöön 1.1.2000.


Satakunnan Kansan perustehtävä on pitää satakuntalaiset ja alueestamme kiinnostuneet ajan tasalla maakunnan, Suomen sekä maailman asioista. Satakunnan Kansalla on tahto kehittää maakuntaa ja sen vetovoimaisuutta, johon perustuu pitkäjänteinen yhteistyö Satakunta Sport Academyn kanssa. Satakunnan Kansa on maakunnan ylivoi-mainen ykkösmedia. Lehdellä on lukijoita päivittäin 134 000 (lähde KMT) ja verkkopalvelussa SK24.fi on ollut parhaimmillaan eri kävijöitä viikossa 132 000 (lähde TNSMetrix). Yhteistavoittavuus Porin markkina-alueella on jopa 82 %. Satakunnan Kansa on Suomen toiseksi vanhin edelleen ilmestyvä suomen-kielinen sanomalehti, perustettu vuonna 1873. Satakunnan Kansaa kustantaa ja julkaisee Satakunnan Kirjateollisuus Oy. Yrityksen toimitilat sijaitsevat Porin Puuvillassa. SK on osa pörssiyhtiö Alma Mediaa.


Sachtleben Pigments Oy Porissa valmistaa titaanidioksidi-pigmenttejä mm. maaleihin, painoväreihin, elintarvikkeisiin ja kosmetiikkaan. Tuotannosta noin 95 % menee vientiin. Sacht- leben työllistää Porissa noin 500 henkilöä ja toisella toimipai- kalla Saksan Duisburgissa 1200 henkilöä. Yhteisyritys Sacht-lebenin omistaa amerikkalainen Rockwood -konserni ja suomalainen Kemira.


Satakunnan Osuuskauppa on yli 56 000 asiakasomistajan omistama itsenäinen liikeyritys. Satakunta-konsernissa liike-toimintaa harjoittavat Satakunnan Osuuskauppa ja Palin Oy. Satakunnan Osuuskaupan toiminta-ajatuksena on tuottaa etuja ja palveluja asiakasomistajilleen. Päätöksentekoa ohjaavia asioita ovat mm. asiakasomis-tajien palveleminen, osallistuminen maakunnan kehittämiseen sekä maakun-nallinen ja paikallinen yhteistyö eri sidosryhmien kanssa. Satakunnan Osuus-kauppa on palvelualojen suurin satakuntalainen yritys. Satakunta-konserni harjoittaa toimialueellaan market- ja tavaratalo-kauppaa, liikennemyymälä- ja polttoneste-kauppaa, autokauppaa sekä hotelli- ja ravintolatoimintaa. Lisäksi Satakunta-konserni harjoittaa autokauppaa myös Raumalla.



Pori Energia Oy on korkealuokkaisia energiapalveluja tuottava ja tarjoava yritys. Yli 100-vuotinen historiamme energia-alalla antaa vakaan ja luotettavan pohjan toiminnallemme. Vahvuutem- me energian ja palveluiden tarjoajana ovat oman maakunnan uu- siutuviin luonnonvaroihin perustuva energiantuotanto sekä yli 200 ihmisen osaava ja ammattitaitoinen henkilöstö. Pori Energian merkittävimmät tuotteet ovat sähkö, kaukolämpö, teollisuuden energiapalvelut sekä urakointi- ja kunnossapitopalvelut. Tytäryhtiö Pori Energia Sähköverkot Oy vastaa sähkön siirrosta ja jakelusta Porin alueella ja Yhteisyritys Dalkia AB:n kanssa, Suomen Teollisuuden Energiapalve- lut – STEP Oy, vastaa energiapalveluiden tarjoamisesta teollisuusasiakkaille.


Porihalli Sport Club on Satakunnan monipuolisin liikuntakes- kus! Porihalli Sport Clubin lähes 5000 m2 liikuntakeskus sijait- see Paanakedonkadulla. Ryhmäliikuntasaleja on neljä. Kuntosa- lista löytyy laitteita joka lihakselle: painopakkalaitteet, vapaat painot, aerobiset laitteet täydennettynä vipuvarsilaitteilla. Kuntosalilla sinua viihdyttävät iso valko- kangas ja televisiot. Uusimmat suosikit ovat ylätasanteen venyttelylaitteet. Sul- kapallokenttiä on yhteensä kuusi. Sählykenttiä Porihallissa on kolme. Pukuhuo- neet ja saunat löytyvät toisesta kerroksesta. Jäsenenä käytössäsi on myös sola- rium. Lisäksi tiloissamme palvelevat Lapsiparkki ja Hierontapiste.


Boliden Harjavalta Oy on osa ruotsalaista Boliden AB -konsernia. Boliden-konserni on johtava eurooppalainen metal-lialan yritys, jonka erikoisalaa on malminetsintä, kaivostuotanto, sulattotoiminta ja metallien uusiokäyttö. Boliden-konsernissa työskentelee noin 4 400 henkilöä ja liikevaihto oli vuonna 2010 noin 3,8 miljardia euroa. Boliden Harja-
valta Oy:n kuparisulatto, nikkelisulatto ja rikkihappotehtaat sijaitsevat Harjaval-
lassa ja kuparielektrolyysi Porissa. Yrityksen päätuotteet ovat kupari, kulta, ho- pea ja rikkituotteet. Lisäksi yritys sulattaa nikkelirikasteita palvelusulatuksena. Boliden Harjavalta Oy:n henkilöstömäärä on noin 400. Vuoden 2010 liikevaihto oli 154 miljoonaa euroa.


Ratsula on palveleva vaatetusalan yksityisyritys jo kolmannessa sukupolvessa. Ratsula on perustettu vuonna 1924. Ratsula kuu- luu MODA-ketjuun. Liikkeemme Porissa ovat Antinkadulla sijait- seva nelikerroksinen Muotitavaratalo Ratsula sekä CASA Ratsula, kävelykadun varrella. Muotitavaratalo Ratsulan tiloissa on myös Jim & Jill nuorisovaatemyymä- lä.


Veikko Lehti Oy on 1920-luvulla toimintansa aloittanut jätteen-kuljetukseen keskittynyt perheyritys. Asiakkaan ympäristö-huoltoon liittyvien tarpeiden täyttämisen lisäksi Veikko Lehti Oy haluaa tuottaa sekä itselleen että asiakkailleen taloudellisesti kannattavia ja samalla joustavia ympäristöpalveluja. Yrityksen tavoitteena on kaatopaikalle sijoitettavan jätteen määrän vähentäminen siten, että konsernin keräämästä ja käsittelemästä jätteestä hyödynnettävän aineksen osuus on vähintään 80 %. Veikko Lehti Oy:llä on oma kierrätyspolttoaineen valmistuslaitos ja toimitussopimus Fortum Power and Heat Oy:n Kauttuan laitoksen kanssa. Ensimmäinen lajitteluasema on perustettu jo vuonna 1998 Porin Aittaluotoon. Lisäksi yrityksemme on ollut uranuurtaja Porin seudulla asukkaiden käytössä olevien paperinkeräyspisteiden järjestämisessä. Veikko Lehti Oy:llä on yli 160 yleistä paperinkeräyspistettä eri puolilla Satakuntaa. Monessa pisteessä kerätään myös lasia ja metallia.


Sampo Pankki on erikoistunut perinteisten pankkituotteiden kuten lainoituksen lisäksi säästämiseen ja sijoittamiseen. Olemme kiinnostuneita kaikista asiakkaittemme talouteen liit- tyvistä asioista - niin tänään tehtävästä asunnon ostosta kuin esimerkiksi pitkälle tulevaisuuteen tähtäävästä eläkesäästämisestäkin. Myös yritysasiakkaillemme haluamme olla kumppani sekä yrityksen että yrittäjän omien rahaasioiden hoi- dossa. Tervetuloa!


Puma on yksi maailman johtavista sportlifestyle -yrityksistä, joka suunnittelee ja valmistaa jalkineita, vaatteita ja muita asus-
teita. Se on sitoutunut työskentelemään tavoilla, jotka edesaut-
tavat tätä maailmaa tukemalla luovuutta, turvallista kehittymistä ja rauhaa, sekä pysymällä aitona periaatteelle olla rehellinen, vilpitön, positiivinen ja luova päätösten teossa sekä toiminnassaan. Puma alkaa urheilusta ja päättyy muotiin. Sen urheilu- sekä lifestyle -mallistot pitävät sisäl- lään muun muassa jalkapallon, juoksun, moottoriurheilun, golfin ja purjehduksen. Urheilumuodin parissa yhteistyötä on tehty nimekkäiden suunnittelijoiden kuten Alexander McQueenin, Yasuhiro Miharan ja Sergio Rossin kanssa. Yritys, joka on perustettu vuonna 1948, toimittaa nykyään tuotteitaan 120 maassa ja työllistää yli 9000 ihmistä maailmanlaajuisesti.


Intersport Pori on kauppakeskus Isokarhussa (Yrjönkatu 14) si- jaitseva urheiluvälineliike. SSAn urheilijat ja muut kuvallisen jä- senkortin ovaavat saavat liikkeestä sopimksen mukaiset alen- nukset. Akatemia ja Intersport ovat järjestäneet yhteistyössä Puman kanssa "Puma-iltoja".


Hoitola Tuhatjalka Jalkojen hyvä kunto on tärkeä osa kehon hyvinvointia. Jo pienikin hiertymä tai rakko tekee olon epämuka- vaksi. On turha kärsiä vaivoista, joita voi hoitaa ja jopa välttää kokonaan: kevyet askeleet tuovat keveyttä elämään. Jalkojen hoito palkitsee monin eri tavoin. Hoitoja ovat mm.: jalkakylvyt, kynsien leikkaus/ohennus/kevennys, kovettumien ja känsien poistot, jalkojen hieronnat ja rasvauskset sekä hoitojen aikana tapahtuva ohjaus jalkojen hoitoon.

Seniori Center on Porin keskustassa toimiva viihtyisä, kaiken-ikäisille avoin liikuntakeskus. Kuten nimestämmekin voi jo arva- ta, liikuntakeskuksemme erikoistumisalueena on senioriliikunta (45+), mutta meille ovat tietenkin erittäin tervetulleita kaikki iästä riippumatta. Uusissa, isommissa tiloissamme Isolinnankadulla on kolme erilaista ryhmäliikun-tasalia sekä kuntosali. Myös pukuhuonetilat ovat aiempia isommat ja avarammat.


Vahvaa nousukautta elävä Liikenneopisto on yhä perheyritys. Vaalimme jo 1968 alkaneita perinteitä, mutta samalla tarjoamme ennakkoluulottomasti uusia palveluita, tuotteita ja ideoita. Erityi- sesti koulumme panostaa palveluiden ja opetuksen laatuun. Suomen autokoulu- liitto on huomioinut Porin Liikenneopiston osaamisen ja myöntänyt meille Laatu- ja ympäristöjärjestelmä hyväksynnän. Tämä varmistaa, että oppilaille annettu opetus on aina laadukasta. Koulutamme tiimiämme sekä uudistamme toimin-taamme ahkerasti. Kokeneet opettajamme pystyvät näin ollen tarjoamaan kor- keatasoista opetusta. Kun tähän lisäämme kahdentoista kulkupelin uuden kalus- tomme, nämä rennot ja huumorintajuiset opettajat, ilmastoidut nykyaikaiset ope- tustilat ja tuoreet virvokkeet, pystymme lupaamaan hyvää sekä tehokasta ope- tusta.


Brand ID – jalostettuja painotuotteita

Brand ID Oy on moderni ja kasvava graafisen alan yritys, jolla on vahvat asiakkuudet ja pitkät asiakassuhteet.

Industrial Graphics – ryhmämme valmistaa pitkäkestoisia tarroja ja merkintätuotteita koneita ja laitteita valmistavan teollisuuden käyttöön. Kansainvälisistä asiakkaistamme vanhin on Volvo, jonka kanssa meillä on ollut ilo työskennellä vuodesta 1982 lähtien. Valmistamme säätä ja ulko- käyttöä kestävien tarrojen ja merkkien lisäksi erilaisia 3D-merkkejä ja –tuotteita.

Retail Graphics– toimipaikkamme valmistaa ja toteuttaa asentaen asiakkailleen myymälä- ja yritysilmeitä. Asiakkaina ovat kaikki merkittävät kotimaisen kaupan alan ketjut ja merkittävät yritykset.

Kirjapaino – joka ennen toimi nimellä Kehityksen Kirjapaino, on osa Brand ID:n asiakkaille tarjoamaa kokonaispalvelua. Lehdet, mainospainotuotteet ja räätä-löidyt digitaalitulostusratkaisut ovat päätuotteita.


Fat Pipe on pääkaupunkiseudulla toimiva salibandytuotteisiin erikoistuneen toimii Power Stick Oy yrityksen kotimainen sali- bandymerkki. Fat Pipen tuotereperutuaariin kuuluvat mm. mailat, lavat ja pallot, jotka valmistetaan Suomessa. Lisäinfoa tuotevalikoimasta löytyy Fat Pipen kotisivuilta.



Sivu päivitetty 18.08.2011