Etusivu > Kulttuuri > Joulukalenteri > Joulukuunnelma

MIKÄ-MIKÄ-KERROS

Kirjastotäti Arja on kiiruhtamassa kotiin jouluostoksilta. Hän ei mene tuttuun tapaansa portaita pitkin, vaan ahtautuu ostoksineen hissiin. Hissiin, joka on monellakin tapaa aika erikoinen.

kuva

Hissillä on ongelma ja se tarvitsee sen selvittämiseen Arjan apua. Myös sinä voit auttaa - ­ kuuntele, mitä tehtävää Arja suorittaa ja koeta, keksitkö sinä vastauksen! Tarvitset tehtävän suorittamiseen kynän ja paperia tai jonkin muun välineen, mihin voit päivittäin jatkaa muistiinpanojen tekemistä.

kuva

Pori ja sen lähialueet ovat jälleen täynnä outoja tapahtumia, mystisiä paikkoja ja merkillisiä henkilöitä. Tule mukaan selvittämään Mikä-­Mikä-­Kerros-­kuunnelman arvoitusta ja avaa ääniluukku joka päivä!


Mikä-­Mikä-­Kerros on Porin lastenkulttuurikeskus ­ Satakunnan lastenkulttuuriverkoston LaitosPRO-
työryhmän toteuttama 24­-osainen todellisuutta ja fantasiaa yhdistelevä kuunnelma, joka tuo jännitystä
ja hauskuutta, mutta myös tärkeitä asioita elämästä pohdittavaksi kaikenikäisten joulunodotukseen.
Kuunnelmassa kirjastotäti Arja kohtaa elämänsä seikkailun kiireisenä jouluaattona.

Keväällä 2015 toteutettiin kaikille avoin äänien keräys, missä etsittiin ääni­-ideoita käytettäväksi
joulukalenterin käsikirjoituksen pohjaksi. Ääneksi valikoitui lähetettyjen äänien joukosta löylynheitto ja
se on kuultavissa luukussa numero 15. LaitosPRO-­työryhmän käsikirjoitustiimi kirjoitti joulukalenterin
käsikirjoituksen ja dialogit.

Mikä LaitosPRO?

LaitosPRO­-työryhmä on Porin lastenkulttuurikeskuksen koolle kutsuma ryhmä porilaisia
kulttuuritoimijoita eri sektoreilta. LaitosPro­ryhmän tehtävänä on suunnitella ja toimeenpanna
paikallista lastenkulttuurityötä. Ryhmä kehittää toimintaa tunnistamalla paikallisia vahvuuksia ja
heikkouksia. Merkittävintä yhteistyössä on se, että siinä yhdistyvät kunnan kulttuurilaitosten ja eri
hallintokuntien, avoimen sektorin ja eri taidealojen yhteistyö niin, että myös lapset ja nuoret saadaan
aktiivisesti mukaan. LaitosPRO-­työryhmä on aikaisemmin toteuttanut mm. videojoulukalentereita
(Lumihiutaleen arvoitus 2014 ja Joulumysteeri 2013).

LaitosPRO 2015

Kulttuuritalo Annankatu 6
Palmgren-konservatorio
Pori Sinfonietta
Porin Iltis
Porin Sivistyskeskus
Porin kaupunginkirjasto - Satakunnan maakuntakirjasto
Porin kaupungintalo
Porin kaupunkisuunnittelu
Porin kulttuuritoimi
Porin taidekoulu
Porin taidemuseo
Porin kaupungin tietohallinto
Porin Vapaa-aikaviraston nuorisoyksikkö
Porin Videotuki
Satakunnan Elävän Kuvan Keskus ry
Satakunnan Museo
Satakunnan Museo / Luontotalo Arkki
Satakunnan Museo / Rakennuskultuuritalo Toivo ja Kormanin talo
Satakunnan Museo / Rosenlew-museo
Taiteen edistämiskeskus
Porin lastenkulttuurikeskus - Satakunnan lastenkulttuuriverkosto

Erityiskiitos kaikille henkilöille ja tahoille, jotka mahdollistitte joulukuunnelman toteuttamisen.

Käsikirjoitus
| Kirsi Jaakkola [Porin lastenkulttuurikeskus], Riikka Kataja [Porin vapaa-­aikavirasto],
Martti Koski [Satakunnan Museo], Antti­-Jussi Marjamäki [AJ-­Produktio], Arja Palonen [Porin
kaupunginkirjasto], Siina Vieri [Porin kaupunginkirjasto]
Graafinen suunnittelu | Marika Tossavainen [Porin lastenkulttuurikeskus]
Verkkosivujen tuotanto | Tarja Varpela [Porin kaupungin Tietohallinto]
Koordinointi | Porin lastenkulttuurikeskus
Tuotanto | LaitosPRO-­työryhmä

© Tekijät

Jaksot sisältävät “tuotesijoittelua”.

Osa jaksoista saattaa sisältää jännittäviä kohtauksia, joten sisältöön tutustumista suositellaan yhdessä vanhemman kanssa.

kuva
kuva