Koreografi, tanssitaiteilija Jorma Uotinen nimettiin syksyllä 2010 Porin kaupungin ensimmäiseksi kulttuurilähettilääksi.
Kulttuurilautakunnan ideoiman lähettilästehtävän tavoitteena on ensisijaisesti parantaa valtakunnallista Pori-tuntemusta. Tehtävä kytkeytyy myös osaksi yhteen Pori 2016 –kaupunkistrategian linjaukseen, jonka mukaan Pori on kansainvälisesti tunnettu kulttuurikaupunki.
Kulttuurilähettiläs toimii tehtävässään kulttuurilautakunnan hyväksymien sääntöjen pohjalta. Lähettiläältä edellytetään, että hän tukee toiminnallaan Porin kulttuurillista mainetta. Lähettiläs on porilaisia ja Porin kulttuurikenttää ja -toimijoita inspiroiva henkilö. Lisäksi kulttuurilähettiläältä toivotaan kansallista ja kansainvälistä vaikutuspintaa.
Vuosittain kulttuurilähettiläälle järjestetään Porissa vähintään yksi keskustelu- ja verkottumistilaisuus. Lisäksi lähettiläälle toimitetaan säännöllisesti ajankohtaista materiaalia Porin kulttuuriasioista.
Kulttuurilähettiläs valitaan kulttuurilautakunnan kutsusta valtuustokausittain. Tulevaisuudessa Porilla on useita kulttuurilähettiläitä, sillä aiemmin nimettyjen on tarkoitus jatkaa aina uusien rinnalla. Porin ensimmäinen kulttuurilähettiläs Jorma Uotinen on valittu tehtävään sekä kuluvalle että seuraavalle valtuustokaudelle.
Kulttuurilähettilään nimityskirja luovutettiin Jorma Uotiselle 2.10.2010 Helsingissä Suomen Kansallisoopperassa hänen 40-vuotisen taiteilijauransa kunniaksi järjestetyn juhlaillan yhteydessä. Nimityskirjan luovuttivat Porin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pentti Kilkku ja kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Marjatta Kaartinen.
Lisätietoa: Jorma Uotinen internetissä
Kulttuurilähettilään yhteystiedot