Etusivu > Kulttuuri > Museot > Rosenlew-museo > Ajankohtaista > 2017 > 05 > Näyttely pitkästä 1950-luvusta

Näyttely pitkästä 1950-luvusta

(12.05.2017 12:31 Leila Stenroos / päivitetty 22.05.2017 12:15)

Rosenlew-museossa on esillä sodanjälkeistä Suomea esittelevä Maat, metsät, tehtaat -näyttely.

Niin sanottu pitkä 1950-luku alkoi sodan päättymisestä vuonna 1945 ja jatkui 1960-luvun alkupuolelle saakka. Aikaa leimasivat jälleenrakennus, pula-aika, kova työnteko ja säädyllinen elämä. Maaseudulle raivattiin pientiloja, joet täyttyivät keväisin tukkilautoista ja tehtaita laajennettiin, jotta sotakorvaukset saatiin ajallaan maksettua. Näyttelyssä käsitellään suomalaisen yhteiskunnan muutosta arjen, kodin, perheen, koulunkäynnin ja työnteon näkökulmista.

Näyttelyssä pääsee istuskelemaan 1950-luvun olohuoneeseen, leikkiautoon tai vaikka puuhuussiin.
Filmit ja runsas kuvitus johdattavat sisälle aikakauteen.

Maat, metsät, tehtaat -näyttely pohjautuu Suomen Akatemian rahoittaman Onnen maa? -hankkeen tutkimustuloksiin. Hankkeessa kulttuurintutkijat analysoivat sodanjälkeiseen aikaan liitettyä nostalgiaa, aikakauden todellisuutta sekä yhteiskunnan muuttumista. Aiheesta julkaistiin kirja Onnen aika? (Toim. Kirsi-Maria Hytönen ja Keijo Rantanen, Atena 2013). Kirjaa on saatavilla Rosenlew-museosta (25 €).

Näyttelytekstit ovat suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Näyttelyn ovat tuottaneet yhteistyössä Suomen Maatalousmuseo Sarka, Lusto - Suomen Metsämuseo ja Työväenmuseo Werstas.

Maat, metsät, tehtaat - näyttely pitkästä 1950-luvusta on esillä 13.5.2017 – 4.3.2018.


Rosenlew-museo on avoinna tiistaista sunnuntaihin klo 11 – 17, liput 1 / 2 / 4 €.
Rosenlew-museo, Kuninkaanlahdenkatu 14 (Aittaluoto), Pori.
Museossa on nähtävillä myös Rosenlew-yhtiön historiaa esittelevä perusnäyttely.

kuva Hoover-tuotteiden esittelyä Osuusliike Voiman myymälässä Tampereella 1959. Työväenmuseo Werstas.

Lehdistökuvia näyttelystä täällä.

Näyttelyn oheisohjelmaa Museoviikolla toukokuussa:
Tiistaina 16.5. Seniori-iltapäivä: Maat, metsät ja tehtaat – opastus uunituoreeseen näyttelyyn klo 14 ja 15. Vapaa pääsy, kahvimaksu 2€.
Keskiviikkona 18.5. Kansainvälinen museopäivä. Vapaa pääsy klo 11 - 17.
Lauantaina 20.5. Museoiden yö, vapaa pääsy klo 11-24. Iltaa ja yötä vietetään 1950-luvun meiningillä. Ohjelma:
18 - 24 Satakunnan Museon ystävät ry:n puffetissa myytävänä porilaisia, pullaa, kahvia ja virvokkeita.
20.00 Kirjavinkkari 1950-luvulta. Kirjavinkkari Arja Palonen tuo muistoja 1950-luvulta koululauluista Olavi Virtaan, maustettuna parilla murhalla. Eikä kannata unohtaa valokuvan merkitystä muistojen herättäjänä.
21.00 ja 22.30 Henhouse Quartet soittaa tiukkoja jazzstandardeja 1950-luvulta nuorekkaalla energialla.
22 - 24 Satasirkuksen tulitaiteilijoiden avoimia harjoituksia museon edustalla ajoittain. Sateen sattuessa temppuharjoituksia ilman tulta sisätiloissa.

Lisätietoja näyttelystä ja tapahtumista:

Rosenlew-museon intendentti Leila Stenroos p. 044 701 9510, leila.stenroos@pori.fi

Hakusana
2017 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 2016 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 2015 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 2014 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 2013 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12