Porilaisen luonnon arvokkaimmat ja monimuotoisimmat kohteet löytyvät Meri-Porista, Yyterinniemen alueen maankohoamisrannikolta. Kokemäenjoen suisto, Preiviikinlahti ja niiden väliin jäävä Yyterinniemi muodostavat kansainvälisesti arvokkaan luontotyyppikokonaisuuden, jossa pienelle alueelle on keskittynyt linnustollisesti, kasvistollisesti, geologisesti ja maisemallisesti arvokkaiden alueiden monimuotoinen mosaiikki.
Maisemallisesti ja geologisesti tunnetuin alue Porissa lienee matkailijoiden suosiossa oleva Yyterin dyynialue Preiviikinlahden rannalla. Se on Etelä-Suomen laajin yhtenäinen ja yhä aktiivinen dyynialue, jonka pituus on noin kolme kilometriä. Porilainen luonto on kuitenkin tunnettu myös linnustostaan: Kokemäenjoen suisto ja Preiviikinlahti saaristoineen muodostavat yhdessä Etelä-Suomen linnustollisesti arvokkaimman kosteikkoalueen.