Preiviikissä retkeilyreitti alkaa pysäköintialueelta läheltä Preiviikin entistä koulua. Reitille pääset kulkemalla pihan kautta Ooviikin luontolavalle tai lähtemällä suoraan Preiviikin kalarantaan. Rannat ovat alavia ruovikoita tai rantaniittyjä. Veden korkeuden vaihtelu tekee rannoista ajoittain märkiä ja vaikeakulkuisia, ja varsinkin Preiviikin puolella on saappaista usein hyötyä.
Kalarannasta reitti jatkuu kyläteitä myöten. Eskontieltä erkanee polku Preiviikinlahden rannalle. Sieltä kuljetaan osin pitkostettua polkua Kaarluodon lintutornille. Kaarluodosta matkaa jatketaan rantaniityn pitkoksia pitkin. Metsätaival päättyy Etelärannan laidunalueen reunaan. Etelärannan luontolavan yhteydessä on myös kuivakäymälä. Etelärannasta jatketaan polkua, joka päättyy laitumen jälkeen metsään. Matkalla voi piipahtaa Leveäkarin lintutornilla.
Rannassa pitkokset kiemurtelevat pienillä niittykuvioilla ja jykeväpuustoisessa tervaleppälehdossa. Pitkokset päättyvät Huhtalan luontolavalle. Sadan metrin päässä lavasta on Huhtalan ja Yyterin lietteiden paikoitusalue. Paikoitusalueelta jatketaan metsätietä, polkua ja pitkoksia pitkin Yyterin lietteille. Rantaniityn reunassa on luontolava, jolta reitti jatkuu tervaleppälehdon ja mäntykankaan rajaa seuraten ja kääntyy kookkaita kilpikaarnamäntyjä kasvavaan Mäntyniemen luonnonhoitometsään. Sieltä jatketaan metsittyneen dyynin länsireunaa myötäilevää metsätietä pohjoiseen.
Hieman ennen Haventojärviä reitti kääntyy länteen. Metsäteitä myöten saavutaan Yyteri Beach lomakylään, jossa on majoittumis- ja ruokailumahdollisuus ympäri vuoden. Lomakylästä reitti nousee dyynin laelle ja kulkee sitä myöten Yyterin santojen paikoitusalueelle. Reitin pituus Preiviikin paikoitusalueelta Yyteriin on 20,3 km, mutta jos poikkeaa Ooviikin ja Etelärannan luontolavoilla sekä Leveäkarin luontotorniin kertyy reitille pituutta yli 22 km.