Ammatillinen koulutus

 
Musiikkiteknologi
Muusikko
Opetussuunnitelma
 

MUSIIKIN AMMATILAISEKSI RYTMIMUSIIKKIKAUPUNKI PORISSA

 

Kulttuuriympäristö

Palmgren-konservatorio Porissa pitää oppilaitoksena kunniakkaasti yllä jo 1950-60-luvulla alkaneita porilaisen rytmimusiikin perinteitä. Pori Jazzin tuntevat kaikki, ja valtakunnallisen hysterian asteelle kasvaneen Porirokin 1980-luvun Dingoa, Yötä, Mambaa ja Aikaa ei ole unohdettu.

 

Palmgren-konservatorion opettajia ja oppilaita tapaa soittamassa ja laulamassa viikoittaisissa torstai-illan jazzjameissa ravintola Rattiksessa korttelin päässä konservatoriosta. Konservatorion väki on tuttua myös rock-ravintoloiden bändeistä ja monien teatteriseurueiden jäseninä.

 

Klassisen musiikin osalta Palmgren-konservatorio iloitsee oppilaiden viime aikaisista kilpailumenestyksistä. Porin Ooppera ry., Pori Sinfonietta ja Palmgren-konservatorio tuottavat joka syksy oopperan esitettäväksi Promenadisalissa.

 

Opetus

Palmgren-konservatorio on laaja-alainen musiikkioppilaitos. Meillä on opetettu rytmimusiikkia jo 1970-luvulta lähtien klassisen musiikin lisäksi. Opettajina on laaja joukko päteviä opettajia, jotka esiintyvät itse aktiivisesti.

 

Musiikkiteknologiaopetuksen suunnittelussa ja käynnistämisessä Palmgren-konservatorio on tehnyt koko Suomea ajatellen pioneerityötä. Opiskelijamme ovat sijoittuneet valmistuttuaan erinomaisesti työelämän tehtäviin ja jatko-opintoihin ammattikorkea-kouluissa ja Sibelius-Akatemiassa. Painopistealueitamme ovat äänentoisto ja äänit-täminen.

 

Opiskelu
Palmgren-konservatorio järjestää musiikkialan perustutkinnon opetusta musiikkiteknologin ja muusikon koulutusohjelmissa. Ne ovat toisen asteen ammatillista koulutusta, jotka antavat muusikon tai musikkiteknologin ammateissa vaadittavan ammattitaidon ja yleisen jatko-opintokelpoisuuden (vrt. lukio) ammattikorkeakouluun tai yliopistoon. Tutkintojen laajuus on 120 opintoviikkoa. Opiskelu kestää kolme vuotta.

 

Produktiot ja työssäoppiminen

Musiikinopiskelussa tavoitteena on valmistaa ohjelmistoa esitettäväksi konserteissa tai keikoilla. Laajemmat produktiot ovat usein tuotantoja, joissa on pitkä harjoituskausi, useita esityskertoja, suuri esittäjäjoukko ja laaja yleisö. Esimerkiksi musikaalituotannot ovat loistavia laaja-alaisen muusikkouden opiskelupaikkoja. Helmi-maaliskuussa 2008 Palmgren-konservatorion Valimo-salissa esitetään Seitsemän kuolemansyntiä -musikaalia.

 

Työssäoppiminen on avain työllistymiseen  musiikkialalla. Free lance –alan keikkatöihin pääsevät taitavat verkostoitujat. Työtä saa osoittamalla osaamisensa ja kokemuksensa, jolloin hyvin suunniteltu työssäoppiminen johtaa työllistymiseen.

 

Vierailijat

Palmgren-konservatorion omien opettajien lisäksi käytämme vierailevia opettajia. Viime aikoina meillä ovat vierailleet opettamassa esimerkiksi Jaak Sooäär (kitara, Viro), Emma Larsson (pop/jazzlaulu, Ruotsi), Raimo Henriksson (työelämätietous), Pentti Lasanen (lauluyhtye, työelämätietous), Reima Saarinen (PA:n viritys), Max Tabell (rytmimusiikin teoria ja bändiworkshop), Timo Tuppurainen (basso) ja Teemu Viinikainen (kitara).

 

Konsertoimassa ovat vierailleet esimerkiksi Bitter Sweet (blues), Seppo Kantonen (free jazz), Teppo Koivisto (klassinen piano), Oddarrang (moderni jazz), Osuma Ensemble (klassinen lyömäsoitinyhtye), Jukka Savijoki (klassinen kitara) ja Thôt (moderni jazz, Ranska).

 

Kansainvälisyys

Palmgren-konservatorion ammatillisessa koulutuksessa on vahva kansainvälinen painotus. Periodikurssien opettajina vierailee ulkomaisia muusikoita. Opiskelijoittemme kv-toiminnassa yhteydet ovat viime aikoina kehittyneet erityisesti Tallinnaan.

 

Asuminen ja ruokailu

Porissa on saatavilla kohtuuhintaisia opiskelija-asuntoja, joita ei juuri tarvitse jonottaa. Ammatillisen koulutuksen opiskelijat saavat työpäivinä ilmaisen lounaan oppilaitoksen ravintolassa.

 

Pääsyvaatimukset

• perusopetuksen (peruskoulun) oppimäärä

• musiikkioppilaitoksen perustason oppimäärä (3/3-taso) tai vastaavat taidot
• hyväksytty pääsykoe, joka mittaa hakijan musiikillisia taitoja ja soveltuvuutta alalle


Koulutukseen hakeminen
Palmgren-konservatorion järjestämään toisen asteen ammatilliseen koulutukseen haetaan yhteishaussa www.haenyt.fi ajalla 2. - 20.3.2009.

 

Voit katsoa lisäohjeita muusikon ja musiikkiteknologian koulutusohjelmien valintakokeisiin. Valintakokeet järjestetään 20. - 22.4.2009.

 


 

Tiedustelut: Virpi Rekola 02-621 5402, e-mail: etunimi.sukunimi@pori.fi