Matkakeskuksen suunnittelu on kuulunut Maa-Porin osayleiskaavassa esitettyyn Promenadi-Porin kaupunkikeskustaprojektiin 2000, jonka Porin kaupunginvaltuusto hyväksyi 15.11.1993.
Valtatien 2 nelikaistaistamista koskevan tiesuunnitelman yhteydessä laaditussa asemakaavassa 13.10.1997 varauduttiin siihen, että matkakeskus voidaan kaavallisesti toteuttaa rautatieaseman lähistölle. Rautatien sähköistyksen ja valtatien 2 nelikaistaistamisen yhteydessä molempien väylien ali valmistui syksyllä 1998 100 m pituinen porttaali-tunneli, joka puolsi myös matkakeskuksen toteuttamista.
Porin matkakeskuksen tarveselvitykseen liittyen suoritettiin käyttäjiä koskeva haastattelu toukokuussa 1998, josta on tehty erillinen raportti Porin matkakeskus, Tarveselvitys, Matkustajahaastattelut 12.5. - 18.5.1998
Matkakeskuksen tarveselvitys, jonka on laatinut insinööritoimisto A-TIE Oy, tehtiin eri tahojen yhteistyönä 1998. Selvityksessä esitettiin kaksi vaihtoehtoista ratkaisua - yhteinen ja hajautettu matkakeskus. Selvityksestä pyydettiin sidosryhmiltä noin 50 lausuntoa. Lausunnoista 12 kannatti jatkettavaksi hajautetun asemien ythteistyöllä ja 13 kannatti yhteistä matkakeskusta, viisi vastaajaa jätti vaihtoehdon avoimeksi.
Laajan lausuntokierroksen pohjalta kaupunginhallitus päätti 12.4.1999 yksimielisesti jatkaa suunnittelua hajautetun matkakeskusvaihtoehdon pohjalta, jossa molempia asemia kehitetään nykyisillä paikoilla ja yhteistyötä tiivistetään.
Porttaali-akselille toteutettiin 15 kpl Promenadi-opastaulua syksyllä 1999, joissa näytetään keskeisesti myös liikenteen terminaalit tunnuskuvioin. Tauluihin on merkitty paikallisliikenteen terminaali, linja-autoasema, rautatieasema ja lentoasema.
Porin linja-autoaseman kehittämissuunnitelman on laatinut insinööritoimisto A-TIE Oy. Työryhmässä on ollut mukana teknisen palvelukeskuksen, kaavoituksen ja Oy Matkahuolto Ab:n edustajia. Suunnitelmassa tulolaiturit osoitetaan asemarakennuksen eteen Keskusaukion puolelle ja lähtölaiturit asemarakennuksesta kaakkoon Tampereentien suuntaisesti. Rahtiasemajärjestelyistä on esitetty vaihtoehtoisia ratkaisuja, joiden pohjalta linja-autoasemakiinteistön uudelleenjärjestelyistä voidaan käydä jatkoneuvotteluja. Linja-autoaseman järjestelyjen alustavat kustannukset ovat noin 4 Mmk, josta runsas miljoona kohdistuu linja-autoaseman piha-alueelle. Hankkeen rahoitus ja toteutus selviää käytävien jatkoneuvottelujen pohjalta.
Kehittämissuunnitelman käsittely:
Suunnitelma on esitelty kaupunginvaltuustolle 6.3.2000
Tekninen lautakunta hyväksyi suunnitelman jatkotyön pohjaksi 7.3.2000
Kaupunginhallitus hyväksyi suunnitelman jatkosuunnittelun pohjaksi 20.3.2000
Linja-autoaseman
rakennuksen ja sen lähialueen suunnittelu 2002
Varsinainen suunnittelu pääsee käyntiin maaliskuussa 2002 ja suunnitelmat valmistuivat syksyllä.
Linja-autoaseman arkkitehtisuunnitelman laati Arkkitehtitoimisto Kűttner Ky ja muut suunnittelijat valittiin tarjouskilpailun perusteella helmikuussa 2002.
Tekninen lautakunta hyväksyi 24.6.2003 lähialueen liikennejärjestelysuunnitelmat ja rauhoitti linja-autoaseman edustan katuosuuden Keskusaukion kohdalta vain julkiselle liikenteelle.
Linja-autoasema-alueen rakentaminen 2003
Linja-autoaseman rakennustyöt alkoivat joulukuussa 2002 ja pääurakoitsijaksi valittiin KRM – rakennus
Lähiympäristön katutöihin päästiin vasta toukokuussa 2003, kun kaupungin rahoitus lopulta varmistui. Piha- ja katutyöt teki kaupunki.
Rakennuskustannuksia: Asemarakennus ja tontin järjestelyt n.2,2 Meuroa , lähiympäristön katutyöt n. 0,5 Meuroa ja matkakeskuksen informaatio ja opastus ym. n. 0,13 Meuroa.
Linja-autoasema-alueen
valmistuminen 2003
Linja-autoaseman harjannostajaiset 13.8.2003.
Matkahuolto ja rahtitoiminnot muuttivat uusittuun asemarakennukseen 6.10.2003, jolloin myös lähialueen liikennejärjestelyt otettiin pääosin käyttöön.
Linja-autoaseman viralliset vihkiäiset pidettiin 5.11.2003.
Avajaiset, avoimien ovien päivä 5.11.2003, lehti-ilmoitus.
Porin hajautettu matkakeskus, virstanpylväitä



Liikenneinsinööri Markku Setälä puh 02- 621 1695 , e-mail
markku.setala@pori.fi