Tukea ja neuvontaa

Tarjoamme Porin kaupungissa alle 29-vuotiaille nuorille tukea, neuvontaa, ohjausta sekä vapaa-ajantoimintaa. Selvitämme nuorten kanssa esimerkiksi opiskeluun, asumiseen, työnhakuun, taloden hoitoon, vapaa-aikaan ja terveyteen liittyviä asioita. Autamme teitä nuoria pohtimaan ja suunnittelemaan elämäänne eteenpäin. Halutessanne neuvomme ja autamme asioiden hoitamisessa.

Emme tee mitään kenenkään puolesta tai väkisin, vaan nuorten toiveiden mukaan.Toimintamme on vapaaehtoista ja luottamukseen perustuvaa. Etsimme nuorelle sopivan palvelun ja voimme konkreettisesti lähteä mukaan hoitamaan asioitasi eteenpäin.

Meidät tavoitaa parhaiten puhelimitse joko soittamalla tai tekstiviestillä. Sähköpostikin on varma yhteydenottoväline. Meillä on työhuone Nuorten Työpajalla Veturitalleilla, mutta voimme tavata nuoria tilanteen mukaan vaikka kirjastolla, nuorisotalolla, kahviloissa, kotona tai jossain muualla.

Kirjoita tähän

Sivu päivitetty 11.05.2012