Tulvavaara

Me kaikki toivomme epäilemättä, että emme joutuisi tilanteeseen, jossa joutuisimme yrittämään vedenpinnalle jäämistä, kun näemme joen tulvivan uomastaan. Tämä vapaamuotoinen lainaus kertoo sen, että sanalla tulva tarkoitetaan nimenomaan veden tuloa vesistöstä maalle.

Vaikka tulva pyritään estämään, jo riskinhallinnan periaatteisin kuuluu, että vaaran toteutumiseen eli tulvimiseen varaudutaan. Ehkä merkittävin Porin tulvasuojelua koskeva laki on patoturvallisuuslaki ja sitä täsmentävä asetus; onhan Pori patojen suojassa. Säädöksiä tarkentavat patoturvallisuusohjeet ja noin 25 vuoden aikana muotoutunut patoturvallisuuskäytäntö, jossa Suomi on ilmeisesti edelläkävijöitä ja yksi maailman parhaiten hoidetuista maista.

Vesi voi olla vaarallisen korkealla joessa lähinnä seuraavissa tilanteissa:

  • hyyde- tai jääpato tai molemmat tukkivat jokea ja virtaama on iso; tällainen hankala yhdistelmätilanne oli ainakin talvitulvan 1974-1975 aikana
  • merenpinta on poikkeuksellisen korkealla ja virtaama on iso
  • Harjavallan voimalaitoksen maapato sortuu ja laitoksen yläpuolisen altaan vesi virtaa joessa eräänlaisena hyökyaaltona; tällainen tilanne on hyvin epätodennäköinen, mutta se otetaan huomioon osana patoturvallisuuskäytäntöä.


Hyyde- ja jääpadon muodostumisen laskennallinen tarkastelu on monimutkainen tapahtumakokonaisuus, jossa otetaan huomioon virtaama, ilman lämpötila, jään muodostuminen, hyyde- ja jääpadon kasautuminen sekä veden aiheuttama jään sulaminen. Tähän asiakokonaisuuteen liittyvät hydrologiset mallinnukset eli teknilliset laskelmat on tehty Suomen ympäristökeskuksessa eli SYKE:ssä. Mallinnuslaskelmat kuvannevat tilanteita hyvin, koska ohjelmisto on kalibroitu käyttökuntoon ottamalla huomioon Porissa aikaisemmin tapahtuneita hyyde- ja jääpatotilanteita.

Vesi voi tulvia maalle monella tavalla, jos vesi on joessa vaarallisen korkealla. Tulvan oleellisimmat syntytavat löytyvät oheisen linkin takaa .

Patojen luokittelua varten mutta myös tulvasuojelun riskinhallintaa varten on tehty vahingonvaaraselvitys. Vahingonvaara on vahingon enimmäisarvo, joka toteutuu pahimmassa tulvatilanteessa, jos mitään vahinkoa pienentäviä toimenpiteitä kuten pelastamista ei tehdä. Arvio vahingonvaarasta löytyy oheisen linkin takaa .

Likimääräinen tulvavaara-alue löytyy oheisen linkin takaa .

Tärpit

Sivu päivitetty 14.03.2011