Etusivu > Uutiset > 2011 > 09 > Tennishalli halutaan kaupungin haltuun

Tennishalli halutaan kaupungin haltuun

(22.09.2011 09:11 kanhs1 kanhs1 / päivitetty 22.09.2011 09:11 Hurri Suvi)

Porin Tennishalliyhdistys haluaa, että sen omistama tennishalli Isomäessä siirtyy Porin kaupungin omistukseen.

Yhdistyksen 80-luvulla lainarahalla rakentamaan halliin pitäisi tehdä suurehkoja peruskorjauksia, mutta yhdistyksen tulot eivät riitä niihin.

– Pesu- ja pukutilat täytyy peruskorjata ja kenttäpinnoite sekä vesikatto uusia. Muutakin korjattavaa on, mutta nuo ovat tärkeimmät, vapaa-aikaviraston johtaja Kimmo Rinne sanoo.

kuva Tennishallilla on kolme tennis- ja viisi sulkapallokenttää. Lisäksi siellä on golfin lyöntialue, joka alun perin palveli ulkotenniskenttänä. Kuva: Suvi Hurri

Tennihalliyhdistyksellä on lähes 300 000 euron lainat, jotka siirtyisivät kaupungille hallin mukana. Yhdistys todennäköisesti purettaisiin.

kuva Eläkkeellä olevalle Pentti Hakolalle tennis saa hien pintaan, mutta antaa myös hyvän syyn tavata entisiä työkavereita. Kuva: Suvi Hurri
Samaa käytäntöä noudatettiin aikoinaan Isomäen jäähallin kanssa. Se rakennettiin yhdistysvoimin ja lainarahalla, mutta päätyi velkoineen kaupungille.

Kyseessä on Porin ainoa tennishalli, joten se on harrastajille tärkeä talviharjoittelupaikka. Tiistai-iltana hallilla mailaa heiluttivat Veikko Nuortio ja Pentti Hakola.

– Tennistä on pelattu yhdessä kerran viikossa yli 20 vuotta. Meitä on neljän hengen työporukka, joka käy täällä, miehet kertovat.

Vapaa-aikalautakunta kannatti tennishallin siirtoa kaupungille keskiviikkona 21. syyskuuta pitämässään kokouksessa. Asiasta päättävät kaupunginhallitus ja lopulta valtuusto.


Hakusana