Etusivu > Uutiset > 2011 > 10 > Seitsemän erilaista Markkua

Seitsemän erilaista Markkua

(14.10.2011 14:39 kansj2 / päivitetty 17.10.2011 09:57 Stenberg Johanna)

Poriginal Galleriassa on meneillään mielenkiintoinen näyttely. Taiteilijoita yhdistää vain sama etunimi.

Suomalainen Markku-liitto on Suomen suurin etunimiyhdistys, joka muuten perustettiin aikanaan Noormarkussa. MArs longa, Markku brevis -näyttely juhlistaa Markku-liitto ry:n 15-vuotisjuhlavuotta.

Taiteilija ja Markku-liiton sihteeri Markku Järvelin alkoi vuosi sitten kysellä tunnettuja taiteilijamarkkuja mukaan näyttelyyn. Moni oli kuullut liitosta ja halukas lähtemään projektiin mukaan. Seitsemästä Markusta peräti viisi kuuluvat itsekin Markku-liittoon. Näyttelyssä ovat esillä Järvelinin, Arantilan, Pirin, Kososen, Salon, Laakson ja Noormarkun oman Markun, Mäkelän töitä.

Mäkelän töistä voi löytää muun muassa Noormarkun kyltin, 60-luvulla Noormarkussa toimineen Markku Baarin ja baarin pöydältä Karhu-pulloja. Mäkelän työt näyttävät ensi katsomisella öljyvärimaalauksilta, mutta taiteilija kertoo kaikkien olevan digitaalisesti tietokoneella maalattuja.

- Digitaalisuus antaa sellaisia mahdollisuuksia mitä ei herkästi maalaamalla lähde toteuttamaan, Mäkelä pohtii.

Markku Järvelin, taiteilija, Markku-liiton sihteeri ja näyttelykuraattori, on myös porilainen. Hänen työnsä ovat lyijykynällä ja tussilla toteutettuja fotorealistisia muotokuvia. Järvelin pyrkii töissään valokuvatyyppiseen ilmaisuun.

Markku Arantilalta näyttelyssä on esillä akvarellitöitä. Taiteilija kertoo tekniikassa itsessään olevan satukuvituksen tuntu.

Markku Salo on taiteilija ja muotoilija, jonka lasitöitä näyttely esittelee. Salolta löytyy nuoruudesta suhde Poriin. Hän kävi Kankaanpään Taidekoulua ja ystävystyi myöhemmin myös Maire Gullichsenin kanssa.

kuva Taiteilijamarkut Arantila, Järvelin, Mäkelä ja Salo. Kuva: Johanna Stenberg

Markku Piri on myös muotoilija-taiteilija, jolta nähdään näyttelyssä valokuvataidetta.

Markku Laakson kotiseutu näkyy hänen öljyvärimaalauksissaan. Lapin maisemissa liikkuu myös Laakson nuoruuden idoli Elvis.

Markku Kososen naivistiset työt löytävät maailmalta vaikutteita värimaailmoihinsa.

Näyttely on avoinna 15.10.-1.11.2011. Katso lisätiedot täältä .


Hakusana