Etusivu > Uutiset > 2011 > 10 > Taide- ja kulttuurielämyksiä ikäihmisille

Taide- ja kulttuurielämyksiä ikäihmisille

(04.10.2011 14:32 KANTT1 / päivitetty 04.10.2011 21:33 Tiilimäki Tarja)

Kuluvan syksyn aikana Taidedosetti tarjoaa ikäihmisille hyvinvointia taiteesta ja kulttuurista.

Kyseessä on Satakunnan taidetoimikunnan pilottihanke, jonka on organisoinut projektisuunnittelija, näyttelijä Katariina Lohiniva. Dosetti sisältää musiikkia, tanssia, klovneriaa, lyriikkaa ja lukuviestin. Mukana on eri alojen ammattilaisia, harrastajia ja opiskelijoita.

- Taidedosetti toteutetaan käytännössä niin, että pienryhmät käyvät porilaisissa vanhainkodeissa ja pitkäaikaisosastoilla esiintymässä. Esitykset on räätälöity nimenomaan vanhukset huomioon ottaen, kertoo Lohiniva.

Esimerkiksi dosetissa mukana olevat Palmgren-konservatorion opiskelijoista kootut kokoonpanot soittavat vanhaa tanssimusiikkia ja näyttelijöiden runoryhmä esittää tuttua kotimaista lyriikkaa. Lukuviestissä viidestä porilaisesta lukiosta on mukana oppilaita, jotka käyvät lukemassa vanhuksille ääneen.

- Oppilaat ovat olleet tyytyväisiä saadessaan uusia ja erilaisia mahdollisuuksia esiintyä. Toisaalta sekä esiintyminen että esityksen valmistaminen ja siihen valmentautuminen on hyödynnetty myös osana opintoja, toteaa Lohiniva.

Tanssiniloa laitosarkeen

Liinaharjan vanhainkodin asukkaille taidedosetti tarjoili aimo annoksen tanssitaidetta, kun Pori Dance Companyn ammattilaiset ja Tanssikoulu Liisa Nojosen erikoiskoulutusluokkien oppilaat esiintyivät sateisen tiistaiaamupäivän piristykseksi.

kuva Liisa Nojosen tanssikoulun EK-ryhmä Futuristit viihdyttivät vanhainkodinasukkaita Pelikortit - esityksellä, johon on koreografian tehnyt Meri Tankka. Kuva Tarja Tiilimäki

- Olen erittäin tyytyväinen, että saan olla tässä projektissa mukana. Äitini laitosvuosia seurattuani tiedän, että pienikin piristys, joka rikkoo arkista ankeutta, on tervetullut. Hyvään hoitoon kuuluu myös henkinen ravinto, toteaa Liisa Nojonen.

Hän on tyytyväinen myös oppilaittensa puolesta, jotka saavat tällä tavalla tuntumaa siihen, mitä tanssijan työ itse asiassa on.

- Ei se ole pelkästään näyttämöllä parrasvalojen loisteessa, vaan siihen sisältyy kaikenlaisia yleisöjä ja estradeja. Tämä täydentää hienosti opiskelijoiden taiteen perusopintoja, täsmentää Nojonen.

Mukana on kaiken kaikkiaan noin 50 oppilasta, jotka kiertävät eri kokoonpanoilla ja ohjelmilla, kuudessa eri paikassa, Liinaharja vanhainkodin lisäksi myös muun muassa Viikkarin Valkamassa ja kaupunginsairaalan pitkäaikaisosastolla.

Liinaharjan vanhainkodin asukas Maija Pärnä oli vallan otettu näkemästään.

- Ikinä en ole päässyt tällaista näkemään. Minun puolestani tällaista saisi olla enemmän.

kuva PDC, Kati Aalto, Meri Tankka, Riku Lehtopolku ja Riikka Tankka, tarjoili puolestaan makupaloja tanssiteoksesta Almost There, jonka koreografia on Mikko Lampisen. Teos saa ensi-iltansa joulukuussa. Kuva: Tarja Tiilimäki

Jatkoa luvassa?

- Pohjatyö on nyt tehty ja yhteydet hoitolaitoksiin luotu, joten olisi haaskausta olla jatkamatta tämänkaltaista toimintaa ainakin jossain muodossa. Taidetoimikunnan budjettiin jatkohanke on kirjattu, mutta tulevaisuus näyttää saammeko sille rahoitusta, toteaa Satakunnan taidetoimikunnan pääsihteeri Risto Ojanen.

Satakunnan ammattikorkeakoulun opiskelija Anna-Emilia Eskola tekee taidedosetista opinäytetyönä valokuvadokumentaation. Kuvista koottu näyttely valmistuu alkuvuodesta 2012.



Hakusana