Etusivu > Uutiset > 2011 > 11 > Hyväntekeväisyyttä ja myttypalloilua

Hyväntekeväisyyttä ja myttypalloilua

(02.11.2011 12:45 KANTT1 / päivitetty 02.11.2011 12:49 Tiilimäki Tarja)

Porin Noormarkun yhtenäiskoulu osallistuu Nenäpäivä-hyväntekeväisyyskampanjaan toista kertaa.

kuva

Noormarkun yhtenäiskoulun oppilaat ovat virittäytyneet nenäpäivätunnelmiin jo pitkin viikkoa. Esimerkiksi yläkoulun tukioppilaat ovat peluuttaneet alakoululaisilla afrikkalaista myttypalloa. Varsinaista nenäpäivää vietetään perjantaina 4. marraskuuta.

Nenäpäivänä koulun pienimmille on luvassa keppihevosravit ja nenäsarjakuvien tekoa. Yläkoulun oppilaat puolestaan etsivät Afrikantähteä ja myyvät halauksia.

Urheilutalolla pidettävässä tilaisuudessa, nenäilyn ja muun hauskan ohessa, Unicef-koordinaattori Susanna Haltsonen kertoo Afrikan oloista. Tapahtuma huipentuu nenäpäiväkonserttiin, jossa esiintyy yhtenäiskoulun entinen oppilas, Suomen 2010 X-Factor-voittaja Elias Hämäläinen.

Apulaisrehtori Leena-Maija Haaparannan mukaan tapahtumalla halutaan jakaa oppilaille tietoa kehitysmaiden lasten ja nuorten tilanteesta sekä samalla ohjata heitä hyväntekeväisyyteen.

- Nenäpäivä on oivallinen tapa järjestää hauska koulupäivä, mutta samalla oppilaat oppivat globaalia vastuuta sekä huolehtimaan tapahtumajärjestelyistä, toteaa Haaparanta.

Nenäpäivän järjestelyistä vastaavat oppilakunta ja tukioppilaat.

kuva 8. luokkalainen, tukioppilas Jani Nevaranta tutustutti alakoululaisia myttypallon saloihin. Kuva: Leena-Maija Haaparanta.

Nenäpäiväkampanjan aikana kerätyt avustusvarat käytetään pitkäjänteiseen kehitysyhteistyöhön lasten oikeuksien, koulutuksen ja terveyden edistämiseksi. Kohdealueina ovat vuosina 2011-2013 Afrikka ja Etelä-Aasia.

Nenäpäivän järjestää Ylen Hyvä Säätiö. Säätiön toiminnassa ovat mukana Suomen UNICEF, Kirkon Ulkomaanapu, Suomen Punainen Risti, Pelastakaa Lapset, Plan Suomi Säätiö, Fida International, Suomen Lähetysseura, Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus (SASK) ja Solidaarisuus.


Nenäpäivä



Hakusana