Etusivu > Uutiset > 2011 > 11 > Kaupungingeodeetille ansiomerkki

Kaupungingeodeetille ansiomerkki

(14.11.2011 18:14 kanhs1 kanhs1 / päivitetty 14.11.2011 18:14 Hurri Suvi)

Porin kaupungingeodeetti Kalle Saloselle on myönnetty maanmittauslaitoksen kultainen ansiomerkki.

Ansiomerkki myönnettiin maanantaina tunnustuksena ansiokkaasta toiminnasta maanmittausalan hyväksi. Kultaisia ansiomerkkejä jaetaan vuosittain muutamia.

– Arvostan ansiomerkkiä todella korkealle. Nämä ovat sellaisia asioita, että moni tekee työn, mutta yksi saa ansiomerkin, Salonen viittaa lukuisiin yhteistyökumppaneihinsa ja omaan väkeen eli kaupunkimittauksen henkilökuntaan.

kuva Kalle Salosen laajat verkostot maanmittausalalta ovat hyödyttäneet Porin kaupunkia monin tavoin. Kuva: Suvi Hurri

Salosen mielestä yhteistyö on keino, jolla asioita saadaan aikaan. Hän onkin edistänyt merkittävästi maanmittauslaitoksen ja kuntien yhteistyötä kiinteistö- ja paikkatietoalalla. Hän on esimerkiksi osaltaan koordinoinut Satakunnan maakunnan siirtymistä uusiin koordinaatti- ja korkeusjärjestelmiin.

Salonen on vaikuttanut kiinteistörekisterikartan ja maastotietokannan perustamisen ja päivittämisen Porin kaupungin alueelta esimerkiksi siten, että maanmittauslaitos on saanut maksutta käyttöönsä kaupungin tarkan paikkatietoaineiston.

– Vastaavasti me olemme saaneet materiaalia maanmittauslaitokselta, Salonen toteaa.

Salonen rummuttaa vahvasti uuden tekniikan puolesta. Hän oli mukana tuomassa Suomeen suurten alueiden laserkeilaukseen perustuvaa korkeusmallintamista. Pori oli ensimmäisiä alueita Suomessa, jolle tällainen koko kuntaa koskeva korkeusmalli tehtiin.

– Jos uran huippuhetkiä miettii, niin kyllä laserkeilauksen hyödyntäminen on ollut yksi niistä. Myös koordinaatti- ja korkeusjärjestelmän vaihtaminen osuu omalle kohdalle yleensä kerran elämässä, Salonen pohtii.

Ansiomerkin perusteluissa kiitetään myös sitä, että Salonen toimi viime vuonna ansiokkaasti Poriin ensi kertaa tuotujen maanmittauspäivien järjestelytoimikunnan puheenjohtajana.

Diplomi-insinööriksi vuonna 1975 valmistunut Salonen tuli Porin kaupungin palvelukseen vuonna 2000. Sitä ennen hän toimi yksityisellä sektorilla konsulttina pääosin paikkatietotekniikan parissa.


Hakusana