Etusivu > Uutiset > 2011 > 12 > Joulutunnelmaa Toivossa ja Korsmanin talossa

Joulutunnelmaa Toivossa ja Korsmanin talossa

(05.12.2011 15:34 MUS_KS / päivitetty 15.12.2011 15:56 Kaarto Sari)

Jouluvalmistelut ovat kiivaimmillaan Rakennuskulttuuritalo Toivossa ja Korsmanin talossa viikonloppuna. Korsmanin talossa vietetään joulua 50-luvun tyyliin ja lapsillakin on mahdollisuus askarrella ja nikkaroida joululahjoja ja koristeita.

Lauantaina ja sunnuntaina 10.-11.12. klo 10-15 Toivon Piharivissä ja Verstaalla lasten omassa joulupajassa askarrellaan joululahjoja pukinkonttiin. Verstaalla voi tehdä puuleluja ja askarella myös vanhanajantyylisiä joulukoristeita. Pajaan pääsee osallistumaan 3 € materiaalimaksun hinnalla.

Samaan aikaan keittiössä satakuntalaiset Martat laittavat joulua valmistamalla sallattia, laatikoita ja muita jouluherkkuja. Maistiaisiakin voi saada, kun ehtii oikeaan aikaan paikalle.

Joulukiireistä voi välillä vetäytyä Korsmanin kamariin huilaamaan ja kuuntelemaan Taata Sillanpään perinteistä joulusaarnaa. Korsmanilla on joulukuusikin koristeltu ja siinä oikeat sähkövalot. Sähkökynttilät eivät vielä 50-luvulla olleet yleisiä. Muuten joulukuusta koristavat lasipallot, lippunauha ja erilaiset paperista tehdyt joulukuusen koristeet.

Korsmanin joulutunnelmasta voi nauttia ilmaiseksi.


Hakusana