Etusivu > Uutiset > 2011 > 12 > Pohjolan Chopin

Pohjolan Chopin

(05.12.2011 08:16 kansj2 / päivitetty 05.12.2011 08:16 Stenberg Johanna)

Palmgren-festivaali esittelee Pohjolan Chopiniksi kutsutun Porilaisen säveltäjän, Selim Palmgrenin tuotantoa.

Torstaina 8. joulukuuta vietetään Jean Sibeliuksen syntymäpäivän kunniaksi suomalaisen musiikin päivää. Silloin avautuu ensimmäistä kertaa myös Satakunnan taidetoimikunnan sekä Porin puhallinmusiikkiyhdistyksen järjestämä Palmgren-festivaali.

Festivaalin ohjelman koonnut säveltaiteen läänintaiteilija Laura Piirto kertoo lisää hyviä syitä tapahtuman käynnistämiselle. Tänä vuonna nimittäin juhlitaan Palmgren-konservatorion 80-vuotista taivalta ja Palmgrenin kuolemasta tulee kuluneeksi 60 vuotta. Piirto toivoo festivaalin tuovan lisää kiinnostusta ja arvostusta Palmgreniä kohtaan.

- Hän oli merkittävä säveltäjä. Toivon, että porilaiset lähtevät liikkeelle ja tulevat tutustumaan säveltäjään ja hänen tuotantoonsa.

Nelipäiväiset festivaalit tarjoavat viisi erityyppistä konserttia. Perinteisen taidemusiikin lisäksi festivaaleilla voi tutustua Palmgrenin pianomusiikkiin sekä kuulla 2000-luvun suomalaisten säveltäjien musiikkia. Toteutuksessa ovat mukana pääosin satakuntalaiset muusikot, Pori Sinfonietta sekä Palmgren-konservatorio.

Tapahtumalle suunnitellaan jatkoa myös tulevina vuosina. Piirto kertoo saaneensa yhteydenottoja, joissa muusikot ja säveltäjät ovat jo tarjonneet teoksia ja vierailuja ensi vuoden festivaalille.

- Palmgrenillä on teoksia niin laajalti, että sisältöä festivaalille löytyy varmasti, Piirto lisää.

Ohjelmisto ja muut tiedot löytyvät Palmgren-festivaalin kotisivuilta.


Hakusana