Etusivu > Uutiset > 2011 > 12 > Sieniä voi popsia rauhassa

Sieniä voi popsia rauhassa

(13.12.2011 14:49 KANTT1 / päivitetty 14.12.2011 08:28 Tiilimäki Tarja)

Porin terveysvalvonnan tänä vuonna keräämistä sieninäytteistä yhdenkään radioaktiivisuus-pitoisuus ei ylittänyt suositusten mukaista raja-arvoa.

Tutkimusta varten kerättiin 13 näytettä, jotka poimittiin Porin seudun ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueelta, johon kuuluu seitsemän kuntaa.

Vuonna 2010 näytteitä kerättiin 38, joissa kymmenessä cecium-137 pitoisuuden raja-arvo ylittyi. EU-komission mukaan kilossa kauppasieniä saa olla korkeintaan 600 becquereliä cesiumia. Porilabin tutkimista näytteistä muutamasta löytyi lähes tuplamäärä cesiumia.

- Itsekin ensin hätkähdin tuloksia, mutta Elintarviketurvallisuusvirastossa olivat huolestani lähinnä huvittuneita. Ylitykset olivat kaiken kaikkiaan niin pieniä, että sienien keräämisestä ja syömisestä ei ole terveydelle haittaa, vakuuttaa projektisuunnittelija Sirpa Lepistö-Mäkivaara Porin ympäristövirastosta.

Sieniä pitäisi Lepistö-Mäkivaaran mukaan syödä kilokaupalla ja jatkuvasti, jotta kohonnut säteilypitoisuus olisi terveysriski.

kuva
Radioaktiivisuus vaihtelee lajeittain

Tehtyjen tutkimusten perusteella ei voida nimetä alueita, joilla cesium 137-pitoisuus ylittyisi muita alueita todennäköisemmin.

- Näyttää siltä, että cesiumin kulkeutuminen sieniin vaihtelee lajeittain, toteaa Lepistö-Mäkivaara.

Eniten cesiumia keräävät rouskut, orakkaat, kangastatit, kehnäsienet ja mustavahakkaat.

- Näitäkään sieniä ei kannata ryhtyä hyljeksimään, koska satunnaisesti voi syödä korkeitakin pitoisuuksia sisältäviä sieniä, koska se ei kasvata ihmisen saamaa kokonaissäteilyannosta oleellisesti, muistuttaa Lepistö-Mäkivaara.

Sienien ryöppääminen kannattaa

Suurin osa sieniin kertyneestä cesiumista poistuu keittämällä sieniä muutaman minuutin väljässä vedessä tai liottamalla kuivattuja tai suolattuja sieniä runsaassa vedessä.

Koko maan alueella sienien cesium-pitoisuus vaihtelee 10-3000 Bq/kg. Sienistä löytyvä cesium on edelleen radioaktiivisen laskeuman peruja, joka kulkeutui Suomeen vuonna 1986, Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden jäljiltä.

Sieninäytteistä tutkittiin myös kadmium ja kuparipitoisuudet. Kadmiumin raja-arvon ylittäviä näytteitä löytyi vain yksi. Myös kuparin osalta tulos oli yhtä hyvä.

Näytteidenotto liittyi Elintarviketurvallisuusviraston Radioaktiivisuuden valvonnan tehostaminen kunnissa -projektiin.

Kuva: Porin kaupungin ympäristövirasto



Hakusana