Pori Sinfoniettan perjantain 10.2. konsertissa on kansainvälisiä vieraita oikein kaksin kappalein: norjalainen kapellimestari Torodd Wigum ja hollantilainen viulisti Liza Ferschtman.
Torodd Wigum.
kuva: www.synlig.noOhjelmassa on lähestyvään ystävänpäivään sopivaa romantiikkaa: Beethovenin dramaattinen alkusoitto, viulukonserton helmeilevät sävelet ja Mendelssohnin raikkaita virtauksia.
Konsertin kapellimestari Torodd
Wigum toimii Norjassa Trondheimin sinfoniaorkesterin ja Stavangerin
sinfoniaorkesterin kapellimestarina sekä nykymusiikkiryhmä Trondheim
Sinfoniettan taiteellisena johtajana.
Pori Sinfoniettan Romantiikan lehdiltä -konsertti on hänen Suomen debyyttinsä kapellimestarina.
Myös viulisti Liza Ferschtman on tuore kasvo Suomessa: hän on aiemmin
Liza Ferschtman. kuva: Marco Borggrevevieraillut vain Helsinki Spring Light -kamarimusiikkifestivaalilla 2011. Muuta maailmaa Liza on ehtinyt kiertää enemmän: merkittävien hollantilaisorkesterien lisäksi hän esiintynyt mm. Ranskassa, Belgiassa, Saksassa, Iso-Britanniassa, Venäjällä, Yhdysvalloissa ja Sveitsissä. Häneltä on ilmestynyt myös useita levytyksiä.
Lizan soittoa luonnehditaan intohimoiseksi ja samalla älylliseksi. Hän yksi sukupolvensa merkittävimmistä artisteista Alankomaissa, mistä kertoo mm. hänen vuonna 2006 saamansa Hollannin musiikkipalkinto, maan arvostetuin muusikoille jaettava kunnianosoitus.
Liza Ferschtmanin sooloteos konsertissa on täysverinen myöhäisromantiikan taidonnäyte, Max Bruchin ensimmäinen viulukonsertto. Teos on säveltäjänsä suurin menestys ja yksi esitetyimmistä romanttisista viulukonsertoista.
Bruch suunnitteli teoksestaan alun perin fantasiaa, ja sen osat liittyvätkin toisiinsa muodostaen ikään kuin yhden pitkän kertomuksen. Ensimmäisen osan ilme on taisteleva ja vakava, toisessa Bruch antaa viulun laulaa italialaisen hyväilevästi. Kolmannessa, Finaalissa matka vie riemukkaan voittoisiin tunnelmiin.
10.2. Perjantai
Promenadisali klo 19
Sinfoniakonsertti 4
Romantiikan lehdiltä
Torodd
Wigum, kapellimestari
Liza
Ferschtman, viulu
Ludwig van
Beethoven: Egmont-alkusoitto op. 84
Max Bruch:
Konsertto viululle ja orkesterille nro 1 op. 26
Felix
Mendelssohn: Sinfonia nro 3 op.56 ”Skottilainen”
Liput: 19/ 15/ 6 € + toimitusmaksu. Lippupalvelu.
S-Etu -2€
normaalihintaisesta lipusta.
Avoin kenraaliharjoitus Promenadisalissa konserttipäivänä klo 11-12.15
Jaa uutinen Facebookissa