Etusivu > Uutiset > 2012 > 04 > Katutaide kuuluu kaikille

Katutaide kuuluu kaikille

(19.04.2012 08:54 kanak1 / päivitetty 19.04.2012 09:00 Aaltonen Kalle)

Mummut ovat tylsiä ja mummut eivät tykkää katutaiteesta.Vai onkohan näin?

kuva Ulla Keski-Laturi esittelee spraymaalilla värjättyjä housujaan.

Porin taidemuseon Street Art - The New Generation –kaupunkitaideprojektin oheisohjelmistona järjestetty kolmen päivän graffitityöpaja perehdytti yli 65-vuotiaita porilaisia katutaiteen historiaan ja eri tekniikoihin.

K-65-ryhmää ohjaavan taidekasvattaja Veera Jalavan mukaan on suppeaa ajatella, että katutaide kuuluisi pelkästään nuorille, kun maailmalla toimii edelleen useita jo 1970-luvulla aloittaneita katutaiteilijoita.

– Tarkoitus on rikkoa ennakkoluuloja puolin ja toisin. Ikäihmiset monesti vieroksuvat graffiteja, koska heille ei jaeta tietoa asiasta ja heidät on suljettu ilmiön ulkopuolelle. Ensimmäiset osallistujat kysyivät maanantaina, että toteutetaanko projekti yöllä ja huppu päässä, Jalava kertoo huvittuneena.

Työpajaan osallistunut 9-henkinen senioriryhmä otti katutaideprojektin vastaan hyvin. Ulla Keski-Laturi osallistui työpajaan silkasta mielenkiinnosta.

– Pidin työpajasta aivan mielettömästi! Tässä iässä on hienoa kokeilla erilaisia asioita. Kerrankin ikä on plussaa, Keski-Laturi hehkuttaa.

Porin Taidemuseon museolehtori Mirja Ramstedt-Salosen mukaan taidemuseon järjestämät työpajat liittyvät aina ajankohtaisiin näyttelyihin, joten toivottua jatkoa ei voida pitää taidemuseon puolesta varmana.

– Pyrimme kuitenkin järjestämään senioreille työpajoja kerran syksyllä ja kerran keväällä, Ramstedt-Salonen toteaa.

kuva 9-henkinen senioriryhmä hääri graffitien parissa kuin kotonaan.


Kuvat: Antero Saari


Hakusana