Etusivu > Uutiset > 2012 > 05 > Kirjurinluodon lintuhäkkejä uudistetaan

Kirjurinluodon lintuhäkkejä uudistetaan

(09.05.2012 12:16 kansk1 / päivitetty 09.05.2012 12:20 Seppä Kristiina)

Linnut palaavat korjattuihin tiloihin töiden jälkeen.

– Lintuhäkeille tehdään korjausta perusrakenteisiin ja ne maalataan. Häkkien verkko vaihdetaan. Uusi verkko on kevyempi ja se voidaan ottaa talveksi pois, jotta lumi ei rasita sitä, suunnitteluhortonomi Tapani Söderberg kertoo.

kuva

Lintutilasta vähennetään puolet.Sektoreita tulee olemaan kolme. Niiden väliin jää tilaa kävijöille, jotka voivat tarkastella lintuja tästä lähin useammalta kantilta. Lintuja ei vähennetä merkittävästi. Piiripuutarhuri Esa Rouvali lupaa, että niille jää kuitenkin riittävästi elintilaa.

– Kukot eivät palaa, mutta riikinkukot, kulta- ja keltafasaanit sekä kanat ilahduttavat Kirjurissa kävijöitä jatkossakin, Rouvali toteaa.

Lintuhäkit pyritään saamaan valmiiksi kesäkuun alkuun säiden salliessa.

Linnut talvehtivat ensi kertaa kaupungin puutarhan tiloissa. Ne odottavat siellä häkkien valmistumista.

– Hankimme ilmastoinnin, jottei linnuilla ole liian kuuma. Teimme niille myös ulos tarhatilat, Rouvali kertoo.

Kilit pääsevät kiipeämään omalle sillalle

Kirjuriin rakennetaan lintuhäkkien tuntumaan lisäksi kilisilta. Kesäksi porilaisten iloksi saapuu kaksi kuttua ja kaksi kiliä, jotka pääsevät kulkemaan siltaa pitkin saareen.

– Uskon, että kilisillasta tulee yksi Porin kuvatuimpia kohteita, Rouvali iloitsee.

Kuvat: Antero Saari

kuva 45 metrin pituinen kilisilta on työn alla.

Hakusana