Etusivu > Uutiset > 2012 > 05 > Poriin suunnitteilla tuulivoima-alueita

Poriin suunnitteilla tuulivoima-alueita

(21.05.2012 14:05 KANTT1 / päivitetty 22.11.2013 08:33 Tiilimäki Tarja)

Satakunnan vaihemaakuntakaavan 1. luonnokseen on merkitty neljä uutta tuulivoima-aluetta.

Alueet ovat Pahamäki ja Marjaneva Ahlaisissa ja Jakkuvärkki Makholmassa sekä Torpankorpi Noormarkussa.

Vaihemaakuntakaavan luonnoksessa on kaiken kaikkiaan 19 tuulivoimatuotantoon parhaiten soveltuvaa aluetta eri puolilla maakuntaa.

Satakunnan maakuntahallituksen päätöksellä kaava ja valmisteluaineisto ovat julkisesti nähtävillä kesäkuussa.

- Tuulivoimatuotannon kaavoittamiseen ja rakentamineen suhtaudutaan yleensä joko puolesta tai vastaan. Näin ollen on tärkeää, että tietoa niin suunnitelmista kuin tuulivoimatuotannon vaikutuksista on kaikkien saatavilla, mahdollisimman monipuolisesti ja havainnollisesti, toteaa alueiden käytön johtaja Jukka Moilanen Satakuntaliitosta.

Vaihemaakuntakaavaluonnokseen ja muuhun aineistoon voi tutustua jo nyt Satakuntaliiton kotisivuilla, www.satakuntaliitto.fi/vmk1.

Aiheesta järjestetään myös yleisötilaisuuksia, neljällä paikkakunnalla, Porissa, Raumalla, Huittisissa ja Kankaanpäässä.
Tilaisuuksissa Satakuntaliiton alueiden käytön suunnittelijat esittelevät kaavaa ja valmisteluaineistoa ja vastaavat kysymyksiin.

Porin yleisötilaisuus pidetään tiistaina 12. kesäkuuta kello 16-18 valtuustosalissa kaupungintalolla, Hallituskatu 12.



Hakusana