Etusivu > Uutiset > 2012 > 05 > Tiäksää-passi aktivoi harrastamaan

Tiäksää-passi aktivoi harrastamaan

(28.05.2012 10:37 kansk1 / päivitetty 28.05.2012 10:39 Seppä Kristiina)

Ensi syksyn 7.-luokkalaisille annettava passi päästää maksutta 15 tapahtumaan.

Kulttuuritoimi ja vapaa-aikavirasto tarjoavat kumpikin viisi tapahtumaa. Kaupungin ulkopuolisilta toimijoilta hankitaan loput viisi. Nuorille suunnitellaan tarjottavan muun muassa elokuvaa, teatteria ja erilaisia urheilumahdollisuuksia. Tapahtumia ei ole vielä lopullisesti päätetty.

– Nuorilla on oikeus osallistua kaikkiin tapahtumiin, kulttuurijohtaja Jaana Simula kannustaa käyttämään passia.

Tiäksää-passi toteutetaan nyt ensimmäistä kertaa.

– Kokeilemme passin toimivuutta. Tulevaisuudessa sitä mahdollisesti laajennetaan. Miten nuoret reagoivat, on yllätys. Toivottavasti passi saa positiivisen vastaanoton, koulutoimenjohtaja Jari Leinonen kertoo.

Porin kaupungin kouluissa aloittaa syksyllä noin 800 oppilasta 7.-luokalla. Tieksää-passi on nuorilla käytössä lukuvuoden 2012–2013 ajan. Passi on osa Lapsi- ja nuorisopoliittisen johtoryhmän tavoitteita.

Tiäksää-passi toteutetaan samalla konseptilla kuin www.tiäksää.fi-sivusto.


Hakusana