Etusivu > Uutiset > 2012 > 05 > Vihaiset linnut leikittävät pian

Vihaiset linnut leikittävät pian

(28.05.2012 15:56 kansk1 / päivitetty 29.05.2012 09:44 Seppä Kristiina)

Angry Birds -leikkipisteiden rakentaminen on aloitettu.

Kauppatorille tulevan leikkipisteen alue rajattiin tänään. Aikaisemmin on aloitettu Yyterin leikkipisteen pohjustustyöt.

– Rajattua aluetta lukuun ottamatta työmaa ei vaikuta torin elämään. Pyrimme kuljettamaan välineet, kun torilla ei ole myyjiä, ympäristörakentaja Leila Reuna kertoo.

kuva Työ torilla aloitettiin maanantaina. Kuva: Antero Saari


Torin ja Yyterin pisteet yritetään avata juhannukseen mennessä. Kirjurinluodon leikkipisteeseen pääsee todennäköisesti vasta kesäkuun loppupuolella. Tarkkoja avaamispäivämääriä ei voida luvata.

– Meidän on varauduttava eri sääolosuhteisiin ja mahdolliseen ilkivaltaan, Reuna toteaa.

Lappset Oy:n suunnittelemat Angry Birds -leikkivälineet saapuivat tänään Poriin. Projektiin on budjetoitu noin 300 000 euroa.

kuva

Torin puistoon tulee kiipeily- ja sokkeliliukumäkiä.
Kuva: Lappset Oy


Hakusana